Tänään TV:ssä: Kotimaisessa leffassa saarnataan viinan kiroista – Alko oli juonessa mukana

Pikku-Matti maailmalla

TV1:n perjantain päiväleffana nähdään Edvin Laineen ohjaama elokuva vuodelta 1947.

Pikku-Matti maailmalla -elokuva on suomalaisen elokuvan kummajainen, koska se toteutettiin yhteistyössä Oy Alkoholiliike Ab:n elokuvatoimikunnan kanssa.

Elokuvassa maaseudulla kasvanut Pikku-Matti lähtee etsimään äitiään Helsingin syntisestä humusta ja hän kohtaa suuressa maailmassa monenmoista kulkijaa. Hän saa etsintään avukseen juopon taiteilijan Taneli Parman (Joel Rinne) sekä alkoholisoituneen tätinsä (Siiri Angerkoski).

Yhteiskunnallinen draamaelokuva sai nihkeän vastaanoton. Monet kriitikot leimasivat sen paatokselliseksi alkoholin kiroista varoittelevaksi saarnaksi.

”Aikuisia raahataan melkein puolet matkaa pyhäkoulutunnelmassa ja lapset viedään melkein bordellin ovelle asti”, latasi Työkansan Sanomien Irina Uvalmo arviossaan.

Mutta kehujakin sateli.

”… tuloksena on tehokasta ja vaikuttavaa yhteiskunnallista propagandaa. Kun lisäksi melko suppean juonen puitteissa viljellään runsaasti valoisaa huumoria eikä tunteikkuuttakaan ole unohdettu, on Pikku-Matti maailmalla todellinen koko perheen elokuva, puhdashenkinen ja hupaisa”, kirjoitti Aamulehden kriitikko Olavi Veistäjä.

 
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone