Tänään TV:ssä kotimainen komedia sai varauksellisen vastaanoton – pääosassa aikansa kuumin kaunotar

ester toivonen 2

Halveksittu – TV1 p

TV1:ssä perjantaina nähtävä Lauri Haarlan romaaniin perustuva elokuva kertoo kulkukauppiaan noususta menestyväksi liikemieheksi 1910-luvun Suomessa.

Eino Kaipaisen esittämän liikemiehen rakastettua esittää Ester Toivonen.  Hän oli Suomen ensimmäinen ulkomailla menestynyt missi. Hän voitti vuonna 1933 Miss Suomi -tittelin ja seuraavana vuonna hänestä tuli Miss Eurooppa.

Lyhyen missiuran jälkeen Toivosesta tuli yksi suomalaisen elokuvan 1930-luvun kultakauden valovoimaisimpia kaunottaria. Hän näytteli pääosin komediossa.

Toivosen elokuvaura päättyi 29-vuotiaana vuonna 1943 Valkoiset ruusut -elokuvaan. Hän ei pitänyt itseään koskaan näyttelijänä, joten elokuvauran loppuminen ei ollut kova paikka. Hän kuoli syöpään 69-vuotiaana vuonna 1979.

Aikalaisarviossa elokuva Halveksittu sai varauksellisen vastaanoton. Ruotsinkielisessä lehdistössä aiheutti hämmennystä yksioikoinen suhtautuminen ruotsinkieliseen väestöön.

”Ruotsinkielinen yläluokka on, jos ei nyt kaiken pahan alku, niin ainakin täynnä toinen toistaan kopeampia lurjuksia. Samoin vuoden 1918 tapahtumista annetaan melko hämmentävä tulkinta, lakkoilevat työläiset leimataan tyhmiksi rettelöitsijöiksi ja salakavaliksi murhamiehiksi”, Uusi-Suomi kirjoitti vuonna 1981 tv-esityksen yhteydessä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone