Tänään TV:ssä kotimainen komedia sai surullisen lopun – näyttelijälegenda riisti henkensä ennen ensi-iltaa

Kaks’ tavallista Lahtista – Torstaina 6.08. klo 13:05

Ylen TV1:llä nähdään torstaina Ville Salmisen ohjaama ja Reino Helismaan käsikirjoittama komedia, joka kertoo kaveruksista, joiden ystävyys joutuu koetukselle molempien rakastuttua samaan tyttöön.

Elokuva jäi Pekka ja Pätkä-elokuvien Pätkänä legendaarisen maineen saaneen Masa Niemen viimeiseksi elokuvaksi. Hän kuoli toukokuussa 1960 kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa otettuaan yliannostuksen unilääkkeitä Pyynikin uimahallin retkeilymajassa. Hän oli kuollessaan 45-vuotias.

Masennuksesta kärsinyt mies jätti viimeisen viestin: ”Hyvä on olla, kun on nolla. Hyvästi. -T. Masa”, hän kirjoitti,

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

(

Viimeinen elokuva jäi häneltä näkemättä. Niemi esittää elokuvassa kehäavustajaa, rooli on pieni.

Hän kärsi myös alkoholiongelmasta ja esiintymisjännityksestä.

Kaks’ tavallista Lahtista edusti Suomea Berliinin elokuvajuhlilla, mutta sen vastaanotto jäi vaisuksi. Kotimaiset kriitikot pitivät sitä kuitenkin keskivertoa tasokkaampama draamana. Elokuva tehtiin tuohon aikaan harvinaisena laajakangasversiona.

Päivän muut tv-ohjelmat ohjelmaoppaassa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone