Tänään TV:ssä kotimainen komedia, jossa hääpäivä saa härskin käänteen

Morsian yllättää – TV1

TV1 esiintyy keskiviikkona vuonna 1941 valmistuneen komediaelokuvan, jossa morsiamen ja sulhasen entiset rakastetut ilmestyvät yllättäen paikalle juuri hääpäivän kynnyksellä.
Elokuvan tapahtumat on mahdutettu seitsemään tuntiin, kello yhdentoista ja kahdeksantoista välille, hääpäivään. Leilan ja Laurin vihkimistä edeltäneiden tuntien pitäisi olla yhtä auvoa, täynnä elämän onnellisimpia hetkiä, mutta rakkauden paratiisiin luikertelee käärme.
Elokuvan vähäiset ulkokohtaukset on kuvattu Helsingin rautatieasemalla ja Hyvinkään keskustassa.
Pääosissa nähdään yksi aikakautensa valovoimaisin elokuvakaunotar Lea Joutseno sekä Tauno Majuri.
Valentin Vaalan ohjaama elokuva sai melko myönteisen vastaanoton. HS:n kriitikko Paula Talaskivi kuvaili elokuvaa ”todella pirteäksi hupailuksi”.
”Valentin Vaala, jolle ohjaajana ensi sijassa kuuluu kiitos kokonaisuuden onnistumisesta ja erikoisesti siitä pikantista parodian vivahteesta, joka parhaimmillaan värittää kohtaukset, näyttää myös viimeistelleen työnsä taidolla”, hän kirjoitti.
Sen sijaan elokuvan yleisömenestys oli keskitasoa heikompi. Tuotantokustannukset saatiin katettua vasta syksyllä 1943.

Elokuvan tunnusmelodia Seitsemän tuntia onnehen on noussut ikivihreäksi iskelmäksi. Kappaleen sanoja muokattiin kuvauksissa uuteen uskoon.

Katso traileri.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone