Tänään TV:ssä kotimainen komedia, jonka päätähti koki järkyttävän kohtalon viimeisenä kuvauspäivänä

rikas tyttö

Rikas tyttö –

Vuonna 1939 ilmestynyt komediaelokuva kertoo rikkaan perheen tytöstä, joka rakastuu työläisnuorukaiseen. Pääosaa esitti 19-vuotias näyttelijälupaus Sirkka Sari, joka oli yksi ohjaaja Valentin Vaalan löydöistä.

Rikas tyttö -elokuvaan liittyy traaginen kuolema. Elokuvan viimeisiä ottoja Hauholla kuvannut kahdeksanhenkinen kuvausseurue saapui juhlimaan kuvausten valmistumista  – eli ns. karonkkaa –  Hämeenlinnaan Hotelli Aulangolle.

sirkka sari

Juhlinnan aikana Sirkka Sari ja hänen seuralaisensa lähtivät vilvoittelemaan ja katsomaan maisemia hotellin katolle.

Katolle päästyään Sari tippui savupiippuun ja kuoli. Kuolema oli tapaturma. Sari luuli isoa savupiippua näköalatasanteeksi ja putosi piipun isoon kuiluun ja sitä kautta lämmityskeskukseen.

Sarista povattiin kotimaisen elokuvan uuden aallon suurta tähteä. Hän ehti näytellä kolmessa elokuvassa, joista kaikissa hänellä oli naispääosa. Rikas tyttö -elokuvaa hän ei nähnyt koskaan valmiina.

Mainittakoon, että Rikas tyttö oli ensimmäinen elokuva, joss laulajalegenda Olavi Virta esiintyi.

Näyttelijöistä Sirkka Sari sai luonnollisesti huomiota eniten. Uuden Suomen kriitikko katsoi hänen ”viimeisessä elokuvassaan osoittaneen jälleen kauniilla tavalla kehityskelpoisuutensa”: ”Hänen lyhyt uransa oli yhtämittaista nousua ja osoitti, että hänessä piili lahjakas nuori taiteilijatar, joka varmasti olisi joskus pystynyt suuriinkin tehtäviin.”

Lähde: Elonet, Yle

Katso tv-ohjelmien tiedot ohjelmaoppaasta.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone