Tänään TV:ssä kotimainen klassikkokomedia- kuvauksissa oli hengenlähtö lähellä

kaksi vanhaa tukkijätkää

Kaksi vanhaa tukkijätkää – TV1

Vuonna 1954 valmistuneessa tukkilaiskomediassa vuorineuvos Saarinen (Ossi Elstelä) saa lääkäriltä kehotuksen pitää pitkän sairasloman. Hän pakenee Helsigin melua maalle ja päättää palata nuoruteensa ammattiin tukkijätkäksi.
Elstelän lisäksi elokuvan pääosissa nähdään Anneli Sauli, Olavi Virta ja Siiri Angerkoski.
Elokuvassa sattui vaarallinen tilanne, kun tukkilaisten lautanlaskua kuvattaessa Pernoonkoskella kuvauslautta hajosi ja osa kuvaushenkilökunnasta ja kalustosta joutui virran vietäväksi. Ohjaaja Elstelä oli veden varaan jouduttuaan komentanut kameran käyntiin tilanteen tallentamiseksi, mutta kameran akut olivat jo kadonneet. Ilmassa oli tragedian ainekset, mutta lopulta kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.
Elokuvan nimi on peräisin Reino Helismaan sanoittamasta, ja Toivo Kärjen säveltämästä klassikkoiskelmästä ”Kaksi vanhaa tukkijätkää”. Elokuvassa se kuullaan vain orkesterisovituksensa elokuvan lopussa.
Kaksi vanhaa tukkijätkää -elokuva on saavuttanut klassikon maineen. Se keräsi aikalaiskriitikoilta myönteisiä arvioita.
”Ossi Elstelä, joka välillä on ollut filminteosta syrjässä, mutta sitä tiukemmin tarkkaillut koko maan makusuuntauksia lukuisilla kiertueillaan ja alituiseen aktuellien huvitusohjelmien luojana, on havainnut eräitä ’uusia’ piirteitä tarvittavan tukkilaisfilmeissäkin ja pystynyt niitä myös toteuttamaan”, kirjoitti Paula Talaskivi Helsingin Sanomissa.
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone