Tänään TV:ssä: Kotimainen elämäkertaelokuva aiheutti suuttumusta – kuvauksia yritettiin estää

7299497_655x368

Runon kuningas ja muuttolintu – TV1

Vuonna 1940 valmistunut elokuva kertoo kansallisrunoilija J. L. Runebergin kiistellystä rakkaussuhteesta kauniiseen ja nuoreen Emilie Björksténiin. Salainen suhde kesti aina vuoteen 1863, jolloin Runeberg sai aivoverenvuodon ja halvaantui

Kotimaisten elokuvien Elonetin -tietokannan mukaan tuottaja T.J. Särkän elokuvahanke herätti vilkasta keskustelua ja vastustusta. Runeberg oli kansallinen ikoni, eikä hänen salasuhteen nostamista valkokankaalle katsottu hyvällä.

Vaikka Särkän tavoitteena oli tehdä ”meikäläisessä filmitaiteessa uudentyyppistä ja kulttuurihistoriallista elokuvaa”, Yliopiston professoreiden lähetystö jätti hänelle kirjelmän, jossa ”kaikkien hyvien voimien puolesta pyydettiin ja vannotettiin, ettei tätä elokuvaa tehtäisi eikä häpäistäisi kansallisrunoilijan mainetta”.

Keskustelu elokuvasta kiihtyi ensi-illan jälkeen lehtien yleisönosastoissa puolesta ja vastaan.

Pääosissa ovat Eino Kaipainen ja Ansa Ikonen.

Runon kuningas ja muuttolintu oli Suomen Filmiteollisuuden siihenastisen pisimpään työstetty elokuva. Tuotanto alkoi jo kolme vuotta ennen ensi-iltaa,

Elokuvan nimessä muuttolintu viittaa Björksténin elämäntapaan: hän ei mennyt naimisiin ja hän asui elämänsä aikana usein sukulaistensa luona ympäri Suomea.

Elokuvan yleisömenestys oli hyvä, ja etenkin näyttelijät ja puvustus keräsivät kehuja kriitikoilta.

Mainittakoon vielä, että puvustuksen ja erityisesti lavastuksen suhteen ei tarvitse Runon kuninkaan hävetä aikalaisilleen Hollywood-tuotannoillekaan. Tosin sen verran täytyy risuja antaa, että puhelintolppia näyttäisi ajoittain esiintyvän kuvissa vaikka itse telefoonia ei vielä oltu keksitty, ja sataprosenttisella varmuudella yksi ulkokuva eräästä kartanosta on otettu pienoismallista”, Elokuvauutiset-sivusto kirjoitti.

 

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone