Tänään TV:ssä kohuttu suomalaiselokuva – tv-esitys peruttiin viime hetkellä vuonna 1974

ratkaisun päivät 2

Ratkaisun päivät (K12) – TV1

Vuonna 1956 valmistunut Ratkaisun päivät kertoo haavoittuneesta majurista, joka rakastuu sairaanhoitajaan, joka on hänen sodassa ampumansa vänrikin Veikon leski. Asia selviää hänelle vasta suhteen aikana.

Päärooleissa nähdään ikoninen elokuvapari Ansa Ikonen ja Tauno Palo.

Juhani Konkan vuonna 1954 ilmestyneen romaanin Ratkaisun päivät elokuvasovitus oli Suomi-Filmin vastaveto Tuntemattomalle sotilaalle, josta tuli kaikkien aikojen katsotuin suomalaiselokuva.

Ratkaisun päiviä pidettiin kuitenkin – toisin kuin Tuntematonta – sodanjälkeisessä Suomessa liian neuvostovastaisena.

Valtion elokuvatarkastamo empi pitkään esitysluvan antamista, koska sodanjälkeistä Valtiollista poliisia (Valpo) käsiteltiin elokuvassa hyvin kielteisesti. Lopulta Suomi-Filmiä kehotettiin kääntymään Ulkoasiainministeriön puoleen. Elokuva esitettiin ensimmäisen kerran televisiossa vasta vuonna 1991.

Ratkaisun päivät

Ratkaisun päivät piti esittää MTV:n ohjelmistossa jo vuonna 1974, mutta sen tilalle vaihdettiin viime hetkellä Silja – nuorena nukkunut (1956). Syynä poisvetoon oli TV:ssä esitetystä yhdysvaltalaisesta elokuvasta Silkkisukat (1957) syntynyt kohu.

Elokuva jää historiankirjoihin myös siksi, että se oli legendaarisen valkokangasparin, Ikosen ja Palon, viimeinen yhteinen elokuva. Heidän aikakautensa tuli päätökseen.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone