Tänään TV:ssä Jari Tervon romaaniin perustuva veijarikomedia – ”hauskin, nokkelin ja nopealiikkeisin kotimainen elokuvakomedia miesmuistiin”

Rikos ja rakkaus (K12) – Yle Teema tiistaina 15.09. klo 22:15

Teemalla esitettävä kotimainen veijarikomedia kertoo pikkurikollisen Marsipaani Räikkösen (Kai Lehtinen) salaperäisestä kuolemasta arktisessa pikkukaupungissa, joka muistuttaa Rovaniemeä.

Rikoskomisario Rautapää (Pekka Valkeejärvi) johtaa sekavia kuulusteluja ja tutkimuksia, joihin sotkeutuu yhä enemmän muistamattomia henkilöjä.

Vuonna 1999 valmistunut elokuva perustuu Jari Tervon vuonna 1996 julkaistuun romaaniin ”Pyhiesi yhteyteen”. Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Pekka Milonoff.

Pulp-vaikutteinen elokuva sai kriitikoilta sekä kehuja että moitteita.

”Tuloksena on hauskin, nokkelin ja nopealiikkeisin kotimainen elokuvakomedia miesmuistiin. Eikä vain komedia: suru ja nauru, elämisen kipeys ja kepeys kiertyvät siinä kiinteästi toisiinsa”, Ilta-Sanomien Tarmo Poussu kehui.

”Jari Tervon menestystä niittänyt romaani kääntyy Milonoffin käsissä satunnaista naurun hörähtelyä aikaansaavaksi sekoiluksi”. (Film-o-holic -sivusto)

”Milonoff on saanut filmiinsä aimo annoksen tervomaista sopivasti rupista ja surkuhupaisaa ilmaisua, jossa dialogilla on tärkeä merkityksensä”, (Etelä-Suomen Sanomat)

Rikos ja rakkaus -elokuvaa kuvattiin eri puolella Rovaniemellä. Elonet-sivuston mukaan avustajina käytettiin kirjailija Tervoa inspiroineen, tuolloin jo lopettaneen rovaniemeläiskapakka Piston kanta-asiakkaita.

Elokuvassa laaja henkilögalleria. Lehtisen ja Valkeejärven lisäksi elokuvassa näyttelevät muun muassa Tiina Lymi, Saara Pakkasvirta, Maija Junno, Tomi Salmela, Sari Mällinen, Kari Hietalahti, Esko Nikkari, Peter Franzén, Sulevi Peltola, Tommi Korpela, Marja Packalén ja Juho Milonoff.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone