Tänään TV:ssä: ”Härskein Uuno-elokuva oli kaukana perhefilmistä” – Spede Pasanen harhautti yleisöä elokuvan lopussa

Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin – Sub k

Sub esittää illalla vuonna 1983 ilmestyneeen kahdeksannen Turhapuro-elokuvan, jossa Uunon (Vesa-Matti Loiri) pätkivä muisti aiheuttaa jopa ulkomaankauppapoliittisen selkkauksen.

Elokuva oli vuoden katsotuin elokuva 381 181 katsojamäärällä.”Uuno-mittarilla” katsojamäärä oli keskinkertainen. Seuraava elokuva Uuno armeijan leivissä sai teattereihin yli 750 000 katsojaa.

Puolestaan elokuvan tv-ensi-iltaa seurasi MTV1:lla vappupäivänä 1987 peräti 1 208 000 katsojaa.

Spede Pasasen käsikirjoittama elokuva oli eräänlainen jatko-osa sarjan edelliselle elokuvalle Uuno Turhapuro menettää muistinsa.

Tuttuun tapaan kriitikot jakoivat Uunolle sapiskaa. Porin Lehden Kari Levola puntaroi arviossaan elokuvan nuorta kohdeyleisöä.

”Turhapuroja on tähän asti pidetty jonkinlaisina perhefilmeinä. Nyt mukana alkaa olla jo sen verran rimaa alittavia aineksia että sitäkin sietää jo harkita…. Tulee vain mieleen että kun valtayleisö näyttää muodostuvan lapsista, voisi Spede säästää nyt ahkeraan viljellyt kaksimielisyydet ja pikkutuhmuudet jonnekin muualle”, hän kirjoitti 5.10. 1983 ilmestyneessä lehdessä. (lähde: Elonet)

Uuno-elokuva sisälsi tuttuun tapaan sisäpiirivitsejä ja harhaanjohtavia vihjeitä.

Elokuvan loppuun käsikirjoittaja ja tuottaja Spede Pasanen sijoitti vitsiksi tarkoitetun mainosopalan, jossa ”paljastettiin” että seuraava Uuno-elokuva on nimeltään Uuno Turhapuro – Leningradin lemmikki. Sen nimistä osaa ei kuitenkaan koskaan julkaistu.

Katso alta pätkä elokuvasta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone