Subin tammikuu päättyy kolmeen kovaan kotimaiseen

rooperi

Subin tammikuu päättyy elokuvien osalta todelliseen kotimaisten menestyselokuvien putkeen.

Maanataina 26.1. nähdään Taru Mäkelän ohjaama komedia Varasto vuodelta 2011, joka keräsi teattereissa katsojia yli 190 000 kappaletta. Kari-Pekka Toivosen, Minttu Mustakallion, Aku Hirviniemen ja Hannele Laurin tähdittämässä elokuvassa seurataan nukkavierun maalikaupan ihmissuhdekiemuroita.

Dome Karukosken ohjaama, Leena Landerin kirjaan perustuva Tummien Perhosten Koti vuodelta 2008 nähdään Subilla perjantaina 30.1. Kolme Jussi-palkintoa ansainnut elokuva oli myös Suomen Oscar-ehdokkaana. Koulukotimaailmaan sijoittuva ankara kuvaus houkutteli teattereihin yli 100 000 katsojaa.

Aleksi Mäkelän ohjaama Rööperi nähdään lauantaina  31.1. Vuonna 2009 ilmestyneen elokuvan pääosissa nähtiin mm. Samuli Edelmann, Peter Franzén, Kari Hietalahti ja Juha Veijonen. Elokuvassa seurataan  Helsingin Punavuoressa vaikuttaneiden ammattirikollisten elämää 1960-ja 1970-luvuilla. Elokuva saavutti teattereissa yli 250 000 katsojaa.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone