Suomalainen hittiyhtye suuntaa ulkomaille – ”kotimainen ilmapiiri ei ole riittävän kannustava”

teflon brothers

Teflon Brothersin vuoden 2014 hitistä Maradona julkaistaan tänään espanjankielinen versio, joka kielii yhtyeen suuntaamisesta kansainvälisille vesille. Yhtye vihjasi asiasta jo muutama päivä sitten Instagramissa (kuva alempana)

Vuonna 2006 perustettu Teflon Brothers . eli Voli, Heikki Kuula ja Pyhimys – kuuluu Suomen suosituimpiin kokoonpanoihin. Trion musiikkia on kuunneltu suoratoistopalveluissa yli 100 miljoonaa kertaa ja musiikkivideoilla on yli 40 miljoonaa näyttökertaa.

Pyhimys kuvailee yhtyeen uutta aluevaltausta humoristiseen sävyyn.

”Kun me kuunneltiin keikka-autossa äänikirjana Aki Hintsan Voittamisen anatomiaa, niin tajuttiin, että tämä kotimainen ilmapiiri ei ole riittävän kannustava meidän kaltaiselle luovuuden hurrikaanille. Hieman surullisin mielin toki jätämme sadat tuhannet fanit odottamaan paluutamme kotimaahan, jota ei ehkä koskaan tule, jos suunnitelmat etenevät toivotunlaisesti. Rakastamme fanejamme kuitenkin yli kaiken ja lupaammekin esiintyä ainakin kerran vuodessa kotimaan kamaralla, vaikka Etelä-Amerikan stadionit täyttyisivät jatkossa ääriään myöden.”

Katso Teflon Brothers -dokumenttin Timanttista paskaa -dokumentti Elisa Viihteestä.

Hei hei Suomi. On aika uuden aikakauden.

A post shared by Los Hermanos Teflón (@teflonbrothers) on

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone