Subillakin seuratun Catfish-sarjan kuvaukset keskeytetty – tekijöitä syytetään ahdistelusta

catfish

MTV on keskeyttänyt suositun Catfish-tosi-tv-sarjan tuotannon, koska sarjan työntekijöitä syytetään seksuaalisesta väärinkäytöksestä.

Sarjassa vuonna 2015 eiintynyt Ayissha Morgan väittää joutuneensa  kahden ohjelmantekijän ahdistelemaksi kuvauksissa. Morgan ei nimeä henkilöitä, mutta hän väittää heidän tarjonneen alkoholia ja ehdottaneen seksiä.

Suhtaudumme näihin syytöksiin hyvin vakavasti. Teetätämme kolmannen osapuolen tutkimukset. Sarjan tuotanto keskeytetään siksi aikaa, kunnes tutkimus on päättynyt”, MTV tiedottaa.

Sarjaa juontavat Nev Schulman ja Max Josep.

Schulman kiistää syytökset The Daily Beast -verkkolehdelle.

”Kyseisen jakson kuvauksissa väitettyä käyttäyttymistä ei ole tapahtunut. Olen onnekas, että mukana oli joukko nykyisiä ja entisiä kollegoja, jotka ovat valmiita kertomaan totuuden”, Schulman sanoo.

”Elämäni on aina läpinäkyvää ja ottaisin vastuun teoistani. Mutta nämä väitteet ovat vääriä”, hän jatkaa.

Subillakin seuratussa Catfish-sarjassa jäljitetään nettihuijareiksi epäiltyjä henkilöitä. Vuonna 2010 ilmestyneenseen samannimiseen dokumenttiin perustuvassa sarjassa netin kautta tutustuneita pareja tapaamaan usuttava Yaniv Schulman oli alun perin itse huijauksen uhri.

Subilla pyörivät parhaillaan kolmannen kauden jaksot. Katso Catfishin lähetysaajat.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone