Stratovarius: Eternal

stratovv

Stratovariuksen Eternal tarjoaa bändin itsensä mukaan modernin power metallin ja old school -powerlaukan onnistuneen ristisiitoksen. Kun kiekkoja on säädetty jo vuodesta 1989 lähtien ja diskografiasta löytyy muutama power metal -genren ehdoton klassikko, muutosvoiman suuruutta ei lasketa Richterin asteikkolla. Mutta Stratovarius on kääntänyt kelloa, jos ei nyt aivan 2010-luvulle niin ainakin aivan vuosituhannen vaihteeseen!

Stratovarius on parilla edellisellä albumillaan lisännyt sinfonisen metallin elementtejä. Sama linja jatkuu Eternal-levyllä. Myös kevyempää ’poppimetallia’ osataan hyödyntää mainiosti. Paikoin on havaitsevinaan selkeitä Amaranthe-kuvioita. Kuuntele vaikka räväkkä menopala Shine in the dark, joka ottaa kertosäkeen kohdalla mehevän loikan kohti Abba-metallin tarttuvuutta. Ja vauhtia riittää, Rise above it ruoskii vanhasta powerlaukkahevosesta kierroksia sinfoniseen paisutteluun yltävän kertosäkeen vahvistamana. Lost without trace, puolislovari jossa metallistin sydämestä löytyy annos pop-metallia. Feeding the fire, old school prrrkele puree ja potkii. Man in the mirror on selkeä kasvojenkohotus – tyylikästä 2000-luvun powerprogemetallia.

Jos ei mitään muuta, Stratovariuksen Eternal on pirun viihdyttävä metallialbumi. Ja vauhdikas. Bändi on koristellut soundiaan 2000-luvun pop-metallikoukuilla ja sinfoninen jylhyys tuo viisuihuin hurmoshenkistä yhteislaulufiilistä. Timo Kotipelto tuntuu säästelevän ääntään. Miehen tuttua ’korkealta kovaa ja yhä korkeammalle’ -hekumointia on ikävä. Rumpalina toimiva Rolf Pilve on aktiivinen tapaus. Loppupeleissä Stratovarius tarjoaa jopa enemmän kuin oli odotuslistalla. Bändi kuulostaa yhtenäiseltä ja vahvalta, innostuneelta. Ero esimerkiksi ensimmäiseen Timo Tolkin jälkeiseen albumiin Polaris on selkeä. Stratovarius vuosimallia 2015 on varma valitsemastaan linjasta – ilmassa ei ole tippaakaan hapuilua tai epävarmuutta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone