Sipoolainen Annette fanittaa Downshiftaajat-sarjaa – oma talo päätyi yllättäen sarjan kuvauspaikaksi

downshiftaajat 3 3

Sipoolainen Annette Broman on antanut Hindsbyn kylässä sijaitsevan kotitalonsa Downshiftaajien kolmannen kauden pääkuvauspaikaksi. 1980-luvun lopulla rakennettu omakotitalo esiintyy sarjassa Tommin (Jussi Vatanen) lapsuudenkotina kuviitteellisessa Hankalammen kunnassa Keski-Suomessa.

”Kuvauspaikkajärjestäjä tuli viime kesänä kysymään, että sopisiko tänne tulla kuvaamaan tv-sarjaa. Paikka oli heidän mielestään juuri sopiva, koska he olivat etsineet kaksikerroksista 80-luvun omakotitaloa, jonka ympärillä on metsää ja peltoa. Talo oli myös sisäpuolelta toivotunlainen”, Broman kertoo.

Broman kertoo ajattelleensa aluksi, että kyseessä on jokinlainen pila, mutta asian paljastuessa todeksi, hän innostui. Hän sai pari päivää mietintäaikaa, mutta päätöstä ei tarvinnut puntaroida.

”Tämä on niin ainutkertainen kokemus, että lähtin mielelläni mukaan.”

juttu jatkuu kuvan jälkeen…

downshftaajat kuvaus 5

Talo on kuvausryhmän käytössä kaksi viikkoa, jonka ajan Broman asuu tyttärensä luokse. Kuvausten jälkeen lavasteet puretaan, talo siivotaan ja kalustetaan entiseen kuntoon.

Alkamassa on jouluateriakohtauksen kuvaukset. Olohuoneeseen on koristeltu joulukuusi ja pöytä notkuu jouluherkkuja.

Broman toteaa, että hänen kotinsa ei näytä normaalisti tältä. Ulko-oveenkin on vaihdettu Kuusela-nimikyltti.

”Kalusteemme ja sohvamme on viety autotalliin ja muuta ylimääräistä tavaraamme on kasattu yhteen huoneeseen. Tällainen myllerrys tuntuu vähän hassulta, mutta ei se haittaa. Tämä on hyvä kokemus ja olen tyytyväinen.”

Broman on katsonut molemmat Downshiftaajat-sarjan kaudet ja tunnustautuukin sarjan faniksi. Kolmas kausi julkaistaan Elisa Viihteessä loppuvuonna 2020.

”On ollut hienoa jutella näyttelijöiden kanssa. Todella mukavaa porukkaa”, hän sanoo.

Downshiftaajien kolmoskausi kuvattiin maaseudun helmassa – kurkista sarjan kulisseihin

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone