Siiri Rantasen elämäkerta on värikäs aikamatka hiihtourheiluun ja työntäyteiseen lapsuuteen – poimimme ”Äiteen” kirjasta muutaman mielenkiintoisen kohdan

Hiihtolegenda Siiri ”Äitee” Rantanen (s. 1924) on kautta aikain merkittävimpiä suomalaisia naisurheilijoita. Hän saavutti 1950- ja 1960-luvuilla yhteensä kahdeksan arvokisamitalia ja 11 Suomen mestaruutta.

Sanavalmiista Rantasesta tuli myös eräänlainen naisurheilun ja modernin perheenäidin esikuva. Häntä on pitkälti kiittäminen naisurheilumme nykyisestä arvostelusta, Siksi on ihme, että Siiri Rantasesta ei ole aiemmin julkaistu elämäkertaa.

Pitkän linjan urheilutoimittaja Jari Porttila ja hiihdon asiantuntija Osmo Kärkkäinen ovat korjanneet epäkohdan ja tehneet perusteellisen työn Äitee – Siiri Rantasen tarina -kirjansa eteen. Siirin tuloksia dokumentoitaessa he kahlasivat jopa hänen palkintokaappinsa läpi, jotta löysivät kaikki merkittävät voitot.

Siiri Rantanen tupsahti maailmaan tohmajärveläisen pientilan saunassa joulukuussa 1924. Hiihtokärpänen puraisi häntä jo lapsena hänen nähdessään sukset enonsa porstuassa. Tuon ajan pientilallisilla ei ollut varaa ostaa suksia lapsille kaupasta, ne oli tehtävä itse.

Kuusivuotias tyttö hihkui enonsa tuvassa, että hänkin haluaa omat sukset ja voisiko eno tehdä hänelle sellaiset. Eno ei voinut kieltäytyä pienen tytön suuresta toiveesta, ja he sopivat Siirin isän kanssa asiasta.
Seuraavalla viikolla Siiri kävi yhdessä isänsä kanssa metsällä. Nyt etsittiin sopivaa koivua, joka kaadettaisiin ja josta eno veistäisi Siirille hänen ensimmäiset suksensa, tallukat
, kirjassa muistellaan.

Pientilallisen elämä oli kovaa ja työntäyteistä. Siiri kävi lypsämässä lehmät ennen kouluun lähtöä. Ja kun hän palasi koulusta kotiin, hän ruokki lehmät ja illalla oli taas lypsämisen aika.

11-vuotiaana Rantanen osalistui ensimmäisiin hiihtokilpailuihin. Alla oli äidin vanhat sukset. Suksen pohjiin Rantanen hieroi kyntilää.

Odotin vuoroani lähtöviivalla ja näin, kun poikien sarjan viimeinen hiihtäjä oli lähtenyt matkaan. Hänen selkänsä vilahti vielä metsän siimeksessä, kun tuli minun vuoroni lähteä matkaan. Lähdin heti sen, minkä jaloistani pääsin, ja metsässä.”

”Ensimmäisen mäen alla, sain sen pojan kiinni ja menin saman tien ohi. Hän tunnisti minut ja huusi perään, että hyvä Siiri, anna mennä vaan.

Siiri voitti naisten kisan minuuttitolkulla. Kirjan mukaan Värtsilän Teräksen valmentajat olivat innoissaan, he ymmärsivät nähneensä jotain erikoista.

Siirin äiti Anna Maria kuoli akillisesti vuonna 1941. Tuolloin vielä teini-ikäiselle Siirille jäi suuri vastuu perheen hoitamisesta. Nuorin sisaruksista oli vasta vauvaikäinen. Perheen talosta oli vain muutama kilometriä itärajalle, jossa rytisi toisen maailmansota.

Siiri ja hänen aviomiehensä Kalle muuttivat Lahteen vuonna 1951. Perheeseen oli jo aiemmin syntynyt kaksi lasta. Siksi Siiri sai lempinimen ”Äitee”. Tuohon aikaan oli harvinaista, että äidiksi tullut nainen jatkaa kilpaurheilemista.

Oslon olympialaisissa vuonna 1952 Suomen naishiihtäjät saavuttivat historiallisen kolmoisvoiton. Rantanen sijoittui kolmanneksi Lydia Widemanin ja Mirja Hietamiehen jälkeen

Vielä tuolloin naisurheilijoita ei arvostettu. Kisapaikoilla naisille ei ollut tarjolla samanlaista huoltoa kuin miehille. Se näkyi muun muassa suksien voitelussa.

Siiri Rantanen voitelikin itse suksensa ja ennen pitkää hän kehittyi niin hyväksi voitelijaksi, että muutkin pyysivät häneltä apua.

Sanavalmis nainen ei kumarrellut herroja ja kertoi mielipiteensä suoraan. Kirjan mukaan hän paljasti valmennusjohdon yrityksen myydä naishiihtäjien varasukset amerikkalaisille Squaw Valleyn olympialaisissa 1960. ”Äitee” piti omistaan huolta.

”Sanoin tytöille, että tämä peli ei vetele. Lähdimme kaikki yhdessä Veli Saarisen ja Hemmo Silvennoisen luokse. Marssin sisään kämppään ja kysyin herroilta, että missä ne meidän naisten varasukset ovat, jotka Järvinen teille antoi Suomessa. Minähän näin ne täällä jo pari päivää sitten.”

Urheilu ei ollut vielä 50-luvulla ammatti ja Siirikin kävi päivätöissä. Ei tullut tonttia ja taloa, joilla nykypäivän olympiavoittajia muistetaan. Vuonna 1956 Siiri valittiin vuoden naisurheilijaksi. Vuoden urheilijaksi valittiin mäkihyppääjä Antti Hyvärinen.

”Paskanmarjat, eihän meitä huomioitu mitenkään. Naisten urheilua ei silloin arvostettu mitenkään, eihän meillä ollut Oslossa edes omaa valmentajaa. Kisapaikalla yhdistetyn miehet voitelivat meidän sukset, ja sekin meni ainakin minun kohdallani pieleen.”

”Ei tullut Kekkoselta koskaan kutsua Linnan juhliin. Muilta presidenteiltä kyllä on tullut, mutta ei Kekkoselta.”

Kirja muistuttaa, että Rantanen oli monipuolinen urheilija. Hän voitti SM-kultaa kolmessa lajissa: hiihdossa, pyöräilyssä ja yleisurheilussa. Piirinmestaruus tuli pesäpalloilussa.

Rantanen muistelee myös yhtä uransa raskainta hetkeä. Rantanen hiihti uransa viimeisen arvokisansa Puolan Zakopanessa vuonna 1962. Vaikka kisat päättyivät viestipronssiin, ura tevävimmällä huipulla oli päättynyt ja parrasvaloissa juhlivat toiset sankarit.

Muistan, kuinka istuin aivan yksinäni Zakopanen viestiosuuden jälkeen, yksin ja onnettomana. Kukaan ei tullut luokseni, ei kukaan. Sitten Alevtina Kolchina tuli luokseni, kietoi kätensä ympärilleni ja lohdutti minua. Sitä en unohda koskaan”, Rantanen kertaa.

Rantanen hiihti viimeisen kerran yleisen sarjan SM-kisoissa talvella 1969. Hän oli tuolloin 44-vuotias. Siiri Jyväskylässä käydyn 5-kilometrin kisan seitsemäs.

Kirjassa haastatellaan myös Rantasen läheisiä, entisiä kilpakumppaneita ja hiihtovaikuttajia, Rantasen pojat kertovat, millaista oli olla koko Suomen tunteman ”Äiteen” lapsi?

”Onhan se hienoa käydä vieläkin kaupassa äidin kanssa, kun lähes jokainen vastaantulija tervehtii ja haluaa vaihtaa sanan tai kaksi hänen kanssaan. Siinä sivussa tuntee ylpeyttä äidistä ja siitä, mitä hän sai uransa aikana ja sen jälkeenkin aikaiseksi”, pojat kertovat kertovat.

Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Äitee – Siiri Rantasen tarina. Teos on saatavilla äänikirjana ja e-kirjana. Kuuntele näyte tästä.

Urheilutoimittaja Jari Porttila on aikaisemmin kirjoittanut tietokirjan Talvilajien olympiasankarit (Docendo 2018). Osmo Kärkkäinen on hiihtourheilun asiantuntija ja tietokirjailija.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone