Samuli Putro avaa elämän taitekohtia

Kuva: Ville Juurikkala

Samuli Putron soololevyt ovat poikkeuksetta viihtyneen Suomen Virallisen albumilistan kärkikahinoissa – tuore levynäyttö Taitekohdassa ei tee poikkeusta noustuaan välittömästi listan hopeasijalle. Putron inhimillinen tarinakaruselli tuottaa jälleen sydämeen osuvia sattumia ja reipas bändisoundi ei edellisen albumin tavoin pyöri ympyrää laulaja-lauluntekijän rantanuotion ympärillä.

Täysiverisenä sananvääntäjänä ja tarinaseppona Putrosta ei haastattelutilanteessa tunnu aina irtoavan suoraan kysymykseen suoraa vastausta. Putro puhuu kuitenkin asiaa, ei asian vierestä. Ehkä paljastavampaa ovat kuitenkin kysymykset joihin ei saa vastausta. Putro väisteli tyylillä mm. uskontoa sivuavaa kysymystä – aihetta, johon Samuli otti taannoin kantaa Radio Dein haastattelussa. Tosin jo tuolloin Samuli kertoi aiheen kuuluvan ”henkilökohtainen” -nimikkeen alle. Ja aihetta kuitenkin sivutaan tarinan edetessä.

Mutta, tottahan uudesta levystä riittää juttua. Miksi ei, Taitekohdassa on mainio jatko Putron soolotuotannon elämänmakuiselle sävelvirralle. Myös artisti ajattelee levyä jatkumona, ”valtamerenä jolla on oma tahto ja arvaamaton luonne”. Levyä tehtiin 13 kuukauden ajan ja alkuperäiset lähtökohdat alkavat jo hämärtyä.

– Sitä istuu alas ja rupeaa ajattelemaan. Tarttuu soittimiin ja tarttuu lauseisiin. Kävelee ympäri kaupunkia ja istuu kuppiloissa. Katselee yksityiskohtia, kuuntelee ja ennen kaikkea on hiljaa myös. Kun hoitaa itsensä pois kotikaupungistaan käy automaattisesti muunlaiseen asentoon. Koska ei tunne montaakaan ihmistä, avaa itseään ja silmiään muutaman millin enemmän. Ne on tärkeitä millejä.

Levyn punainen lanka löytyi yhdestä biisistä. Taitekohdassa. Putro kertoo tehneensä biisejä joulu-tammikuussa, sitten jatkettiin vielä Tavalliset Hautajaiset -kiertueen keikkoja. Maaliskuun lopulla artisti palasi Joensuuhun ja laulunkirjoitustyö jatkui. Taitekohdassa syntyi maaliskuun jälkeisissä parin kuukauden sessioissa. Kappale avasi samalla ”isomman kuvan”.

– Eri ikäisiä ihmisiä oivalluksen partaalla. Eppu Kosonen, levyn tuottaja, nappasi tästä ajatuksesta kiinni ja syksyllä rupesimme sovittamaan levyä tavoitellen yhtenäistä ja modernia soundia. Epun vahvuus on harmonioissa ja uskalluksessa tavoitella suurta äänikuvaa.

– Jos joku isompi viesti levyltä tahdottaisiin löytää, se olisi suurella todennäkoisyydellä kirjoitettu albumin päätösraidan nimeen, Älkää unohtako toisianne.

Teksteissä pyörii Samulin tuttu ihmissuhdemylly. ”Enemmänkin ihmisten välisistä suhteista hotsitti kirjoittaa”. Artistin tärkeä ammennuksen kohde ovat omat kokemukset. ”Kun vetelee minä-muodossa ja antaa itselleen luvan vaihtaa persoonaa huomaa, että hahmogalleria käy laajenemaan”. Omia muistojaan on Samulin mukaan hedelmällistä sijoittaa fiktiivisiin persooniin, jotka ovat sekoitus tapaamistaan ihmisistä. Äkkiä artisti on monessa paikassa ja ajassa yhtäaikaa eikä osaa erottaa välttämättä kuulemaansa kokemastaan. Kyseessä on jonkinlainen Jumalallinen kokemus.

– Levylle päätyneet sakraalit sävyt ovat itselleni kauneutta, eivät niinkään kirkollisuutta. Jos lauluntekijä löytää keinon paljastaa itsensä on kierroksen edellä muita. Aihekritiikiä en harrasta vaan yritän löytää reitin aiheeseen oli kyseessä sitten uskonto, politiikka, urheilu tai jätkien nokkimisjärjestys.

Keikkailusta S.Putro puhuu hyvinkin runollisin sanankääntein. Mies lienee asian ytimessä;

”Istua autossa hyvin toistensa seurassa viihtyvien ihmisten kanssa. Matkustaa toimittamaan itselleen elintärkeää asiaa. Nauraa niin ettei saa happea. Valvoa kaikki yöt ja torkkua takahuoneissa. Nähdä tuttuja kahden vuosikymmenen takaa”.

– Kaikki businekseen liittyvät asiat, Spotify, kuoleva cd, ansaintamallit, kolmesataavitunkuuskyt astetta asettuvat terveempään mittakaavaan kun pääsee hakkaamaan jalkaansa lattiaan ja kitaraansa kans.

Lopuksi vielä muutama ytimekäs lause artistin pohdittavaksi;

Miehet ovat sikoja

– Höpötipöpöti

Nainen määrää kodissa kaapin paikan

– Hyvä jos näin on.

Juhannuksena ryypätään liikaa

– Jos havahtuu esiintymisensä jälkeen festivaalijärjestäjän sylistä verissäpäin, näin on saattanut käydä.

Neuvostoliittossa oli ihmisen hyvä elää ja asua

– Ei hajuakaan kokonaiskuvasta jossa on varmasti monta yksityiskohtaa.

Poliitikot ovat liian etäällä tavallisten ihmisten arjesta

– Pop-tähdet ovat liian etäällä tavallisten ihmisten arjesta

Hiljaisuus on hyve

– Mielummin sitä uskoo omiin puheisiinsa kuin myöntää ne tyhjänpäiväsyyksiksi tai pätemiseksi. Sitä muuttuu sellaiseksi miten kuulee puhuvansa. Joskus voisi olla ilman mielipidettä.

Elämä on ihmisen parasta aikaa

– Niin kai se sitten on.

Teksti: J.A.Kaunisto

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone