Ruisrock linjasi tulevaa kesää: jos korona estää normaalilaajuisen festivaalin järjestämisen, yritetään jotain muuta

Onko tulevana kesänä mahdollisuus nauttia festivaalikesästä?

Sitä pohditaan myös Ruisrockin taholla.

Yksi asia on kuitenkin selvää: Jos festivaali jouduttaisiin koronavirustilanteen vuoksi perumaan, tarkoitus on selvitellä mahdollisuuksia järjestää rajoitusten puitteissa jotain muuta.

Ruisrockin somessa järjestelyiden kerrotaan etenevän niin, että festivaali voidaan kesällä järjestää. Kaikki on lopulta kiinni kuitenkin turvallisuudesta – tapahtuman pitää olla turvallinen kaikille osallistujille.

”Heinäkuuhun on kuitenkin onneksi vielä aikaa, ja päättäjät pohtivat parhaillaan, miten tapahtumia voidaan kesällä avata. Ruisrockin ohjelmiston rakentaminen on jatkunut tiiviisti koko ajan, ja uutisia on luvassa vielä kevään aikana. Haluamme palavasti päästä luomaan ikimuistoisia elämyksiä ja kohtaamaan suosikkiartistiemme keikoilla Ruissalon upeissa puitteissa”.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone