Ruisrock 2014 – sunnuntai 6.7.

ruissilogo

ruissi su

Ruisrockin sunnuntai sujui edellisiä päiviä kuumemmassa säässä. Vaikka paikalle oli lupautunut tukeva nippu ulkomaan eläviä ja lisänä kotimaan kiintotähtiä, yleisön innostus alkoi kääntymään jo festariväsymyksen puolelle. Sunnuntain 23 000 festari-ihmistä nosti kuitenkin Ruisrockin kaikkien aikojen yleisöennätykseen – kolme päivää ja 93 000 ihmistä. Sunnuntain odotettuja nimiä olivat ainakin Suede, Icona Pop ja Vesa-Matti Loiri.

 

Jonna Tervomaalle oli napsahtanut Rantalavan aamuvuoro eli Tervis lopetteli keikkaansa hieman ennen kolmea allekirjoittaneen ehtiessä juhlapaikalle. Minä toivon soi komeasti kiireettömien rantajuhlijoiden edessä ja encorena vanhempaa eli Suljettu sydän vuodelta 1998. Tervomaata olisi fiilistellyt mielellään enemmän mutta nämä aamut, aamut eivät aina aukene.

Tottahan pitää nostaa esille myös paikallista osaamista. Prunkkia soittava turkulainen The 5Th Of April esitteli osaamistaan Minirantalavan paahteessa heti Tervomaan jälkeen. Nuorten miesten rokkipunkkia on hauduteltu Turku Rock Academyn puitteissa ja kokoonpanon toukokuussa julkaistu debyytti on kerännyt innostunutta pään nyökyttelyä. Pistäkää nimi mieleen, The 5Th Of April on nuori ja muodollisesti pätevä tekijä, joka saattaa omaa ääntään hiomalla saavuttaa vielä mahtitekoja.

Robin
Robin

Kello 15.30 alkoi peräti kolmen artistin/bändin keikat. Toisaalta kohderyhmät olivat sopivasti erilaisia, joten keikat tuskin söivät toisiltaan katsojia. Nuorten supersuosikki Robin aloitt Teltassa  ”Final countdownillaan” eli Frontside olliella ja keikkatuokion viimeinen kappale oli Boom kah. Siinä välissä koettiin ammatitaitoinen ja innostava show, näin allekirjoittaneelle kerrottiin. Samaan aikaan Rantalavalla viihdytti takuuvarma Scandinavian Music Group ja Louna-lavalla The Local Band.

Niin että mikä ihmeen The Local Band, joka kuulemma käytti keikkaliksansa shown aikana nähtyihin pommeihin ja ilotulitteisiin. Bodomin Alexi Laiho, Jussi69, Reckless Loven Olli Herman ja Santa Cruzin Archie Kuosmanen perustivat aikoinaan hauskanpitoon tarkoitetun kokoonpanon, jossa tyypit soittavat omia kasariheavysuosikkejaan. Ilman harjoituksia. Lievästi viinanhuuruista soiton iloa kuultiin myös Ruissalossa, tosin soitto sujui iahn mallikkaasti ensimmäistä kappaletta lukuunottamatta. Mötley Crüe -laina Shout at the devil lähti liikkeelle hieman ruosteisesti mutta kertosäettä vauhdittavat liekkitehosteet pelastivat paljon. Toinen Mötley-pala Looks that kill toimi jo kireämmin. Jussi69:n rummut oli viritetty päällikkötaajuudelle, ehkä turhankin päällekäyvään osaan mutta mitä pienistä. Välillä Olli Hermannin ääni oli vähällä loppua mutta ”so what”. Laihon kitarointi osui myös välillä lepikkoon mutta ainoastaan hyvällä meiningillä oli merkitystä. Ja sitä riitti.

The Local Band
The Local Band (foto J.A.Kaunisto)

Kovan kaahauksen jälkeen Bon Jovi (!)-fiilistely Dead or alive osui oikeaan kohtaan. Whitesnaken Bad boys -viisuun lavalle marssitettiin pataljoonan verran tanssityttöjä, jotka vähensivät vaatteita raisun tanssin aikana. Mimmeille maksettiin kuulemma keikkapalkka oluena ja seksinä. Kun bändin jäsenistä vain puolet oli vailla ihmissuhdekahleita, Jussi69 totesi hänellä olevan edessään kovan päivän ilta ”palkkasaatavien maksussa”. Pour some sugar on me (Def Leppard) ja lavalla näkyi vain hymyileviä naamoja. Kivaa oli, myös katsomassa. Ja pommit paukkuivat. Välillä maisteltiin viskiä suoraan pullosta. Kovia jätkiä. Ja pitihän ilmoille tyrkätä vielä Van Halenia (Panama) ja lisää Bon Jovia (Livin’ on a prayer). Hauskaa oli, ei muuta.

Scandinavian Music Group  on nykyään yksi kesäfestarien takuuvarmoista yleisön viihdyttäjistä. Bändillä on heittää kansalle useita todellisia kesämielen ilmentymiä ja uuden levyn myötä lisääntynyt syntikka vain korostaa kokoonpanon rentoa ulosantia. Olihan banjokin ihan kiva mutta kaikella on aikansa. Scandinavian Music Groupin vokaalisuoritus on nykyään nautittavan vahvoissa kantimissa. Sisaruskaksikko Terhi ja Pauliina Kokkonen nauttivat olostaan lavalla ja sen kuulee myös laulusuorituksesta. Ainoa jännitysmomentti oli kuulla tuoreimman albumin, Terminal 2:n, kappaleiden yhteensopivuus vanhemman materiaalin kanssa. Epävarmuus oli turhaa sillä vaikkapa Nuorukainen ja erityisesti Ei paniikkia soivat todella vakuuttavasti ikihittien kuten Ylpeän sydämen ja Hölmän rakkauden rinnalla.

Kolmas Nainen
Kolmas Nainen

Scandinavian Music Groupin jälkeen kansa suunnisti Niittylavan lämpöön, jossa esiintyi Alavuden Dr. Feelgood eli Kolmas Nainen. Allekirjoittanut koki viikkoa aikaisemmin hieman ristiriitaisen Kolmannen Naisen keikan Provinssirockin Saarilavalla. Pauli Hanhiniemi vaikutti tuolloin kovin poissaolevalta ja väsyneeltä. Nyt lavalla oli ”eri mies”. Hanhiniemi otti herkemmin yleisöön kontaktia ja suurin ero oli huomattavissa Maailma on tyly -kappaleen bluesjamittelussa, jossa Hanhiniemen huuliharpun ja kitaristi Sakari Pesolan kitaran yhteispeli sujui vaivattomasti ja sanalla sanojen nautittavasti. Yleisesti ottaen Kolmas Nainen oli terävässä vireessä. Hyvässä iskussa. Äiti pojastaan pappia toivoi, Paskanhajua, Me ollaan ne – homma toimi mukavasti, vaikka yleisö ei kokenutkaan suoranaisia herätyshetkiä. Haitarilla vahvistettu Lautalla oli loppukeikan ilonaiheita. Rennon rouheva, kiireetön Kolmas Nainen sopii mainiosti kesäisen festarin iltapäivään.

Vesa-Matti Loiri (foto J.A.Kaunisto)
Vesa-Matti Loiri (foto J.A.Kaunisto)

Myöhemmin illalla Rantalavalla esiintynyt kotimaisen viihteen suuri mies, Vesa-Matti Loiri, vastaanotti poikkeuksellisen sydämellisen yleisövasteen yllättävän vähälukuisesta väkimäärästä huolimatta. Vesa-Matti Loirin taannoinen Ruissalon Telttalavan keikka on kerännyt suorastaan legendaariset muistikuvat paikalla viihtyneiden muistikuvissa. Keikalla itkettiin ja pyyhittiin silmäkulmia koko teltan osalta. Tunnelma oli huumaavan sydämellinen. Paljaan auringon alla vastaava tunteiden tihentymä oli vaikea, ellei mahdoton tavoittaa. Loiri oli tällä kertaa huomattavasti paremmassa hapessa, samoin artistin taustalta löytynyt orkesteri on aivan mainio. Jazzhenkinen orkesteri taipui moneen – keikka tasapainoilikin jatsahtavamman (ja aikuiseen makuun suunnatun) materiaalin ja tuttuja suomi-rock -paloja lainaavan ohjelmiston välillä. Laivat puuta, miehet rautaa ja Matkalla pohjoiseen olivat osuvia esimerkkejä jazz-henkisestä revittelystä. Rytmikkäät ”Loiri, Loiri”-huudot kohosivat varsinkin Tästä asti aikaa (Kolmas Nainen) ja Hetken tie on kevyt (Tehosekoitin) -kappaleiden jälkimainingeissa. Allekirjoittanut kaipasi kuitenkin teltan suojaan ja hämärään, pois valoista. Toisaalta festivaalin hektinen aikataulu sopii huonosti täydellisen rauhoittumisen ajatuksen kylkeen.

Suede
Suede

Nimittäin lähes samaan aikaan Loirin esiintymisajan kanssa soitti Niittylavalla brittirockin ylpeys Suede. Vuonna 1992 ensimmäiset sinkkunsa The Downers ja Metal Mickey julkaissut Suede saavutti kolmannella sinkullaan Animal nitrate jo kasainvälistä huomiota. Ruissalossakin vanhempi materiaali sai sydämet sykkimmään astetta vilkkaammin. Keikan alkupuolella Ruissalon kansaa huudatettiin loistavilla Filmstar ja Thrash-viisuilla, kaukaa 1990-luvulta. Sueden nokkamies Brett Anderson jaksoi heilua ympäri lavaa (ja lavan ulkopuolella) kuin Michael Monroe konsanaan. Bändikamut joutuivat aina välillä etsimään katseellaan vokalistinsa olinpaikkaa. Anderson otti useaan otteeseen lähikontaktia yleisöön ja miehen esiintymisestä aisti lavalla olevan kivaa. Kivaa oli myös katsomossa. Killing of a flashboy ja varsinkin rajumpi Can’t get enough saivat kansalta hyväksyviä reaktioita. Anderson hehkuttikin Ruissalon yleisön läsnäoloa, porukka oli tullut elämään bändin mukana – ei suinkaan istumaan hiljaa kuin elokuvaesityksessä. Beautiful ones irrotti kansasta kunnon yhteislauluasennetta ja encorena vielä akustisena vesiona hieno She’s in fashion. Monen mielestä Suede oli Ruissalon sunnuntain päänimi. Bändi on edelleen mainiossa vedossa vaikka tuoreimmat kappaleet eivät yllä 1990-luvun näyttöjen tasolle. Mutta yllättävän kauan näillä nurkilla on jouduttu odottamaan että joku ymmärtää tuodan orkesterin Suomeen!

Tame Impala (foto J.A.Kaunisto)
Tame Impala (foto J.A.Kaunisto)

Ennen Sueden keikkaa nähtiin myös mielenkiintoisia ulkomaan eläviä, joilla oli omat innokkaat kannattajansa. Australialainen Indie/psykedeelisen retroilun orkesteri Tame Impala vastasi festarin hapokkaimmasta keikkatuokiosta. Hyvinkin eläväistä, jopa progressiivisia mielihaluja osoittanut orkesteri etsii juuria 70-luvun hapokkaammasta kitararockista – ei suinkaan folkista. Orkesterin yleissoundi on kuitenkin lähempänä 90-lukua. Bändillä on myös indierockin puoleen kääntyvä puolensa mutta vaikka Tame Impala eksyi välillä kovinkin lennokkaaksi maalailuksi, bändi ei ole kuitenkaan tarkoituksellisen vaikeaa älykkömusiikkia. Indiehapuiluna alkava lennokas Endors toi ja terävästi riffittelevä Mind mischief osoittivat orkesterin iskukyvyn mutta myös raskaampi, jonkinlaiselta proto-heavyltä kuulostava Elephant antoi vakuuttavan muistutuksen Tame Impalan iskukyvystä. Bändin esiintyminen ei ollut yleisöystävällisimmästä päästä, kuten ei musiikkikaan, mutta hieman vaihtoehtoisemman musiikin ystävälle Tame Impala oli täyttä namia.

The 1975
The 1975

Britannian listaykkösenä paistatellut tunteellinen rock-ryhmä The 1975 houkutteli Louna-lavan edustalle tukevasti siistimmän nykyrockin ystäviä. Bastillen ja vaikkapa emotionaalisten rokkareiden suuntaan kallellaan olevan orkesterin syötävän makea keulakomistus Matthew Healy otti helposti yleisön eturivin nuoret naishahmot hyppysiinsä. 1975 soitti hyvinkin puhtoisen kuuloista radiorokkia, paikoin mieleen tuli Kings Of Leon. Kevyen iloista, tanssittavaa kuten vaikkapa kappaleet M.O.N.E.Y., Girls ja Chocolate. Kansa tykkäsi ja bailasi mukana, kuitenkin suhteellisen hillitysti. Eturivissä tapahtui suurempia mielenliikahduksia. Varsinkin keikan päättänyt Sex kuulosti yllättävän paljon Kings Of Leonin lähes samannimiseltä hittisinkulta.

You Me At Six
You Me At Six

Jos The 1975 vaikutti hieman harmittomalta pehmorockilta, Telttalavalle kavunnut brittiläinen You Me At Six kuuluu selvemmin yltiöemotionaalisten rokkareiden leiriin. Bändi on käynyt viisi vuotta sitten Suomessa Paramoren lämppärinä, joka kertokoon kaiken orkesterin kohdeyleisöstä. Bändi joutui soittamaan Ruissalon Telttalavalla valitettavan vähälukuiselle kansanosalle. Tosin pääosin nuorista tytöistä koostunut faniryhmä piti ääntä ja elämää ansiokkaasti läpi keikan. You Me At Six vastaanotti reilusti rakkautta ja bändin asenne oli kiitettävällä tasolla – kokoonpano rokkasi täysillä yleisörajoitteesta huolimatta. Keikasta muodostuikin lämminhenkinen, suorastaan hurmoshenkinen tapahtuma. Käsimeri halkoi ilmaa jo ensimmäisen kappaleen kohdalla, Too young to feel this old ja Fresh start fever tahdistivat teinien sydämet tuplanopeudelle. Little death ja Loverboy eivät kuumetta laskeneet – vähäväkisestä yleisöstä huolimatta You Me At Sixin keikkalla nähtiin Ruisrock-viikonlopun omistautuneinta fanikansaa.

Icona Pop
Icona Pop

Ruotsalainen dancepop-duo Icona Pop oli myös monen mielessä – Louna-lavan edustalla koettiin esiintymispaikan viikonlopun suurimmat ruuhkakeskittymät. Pirteä popduo antoi yleisölle monta hyvää syytä tanssia, All night ja We got the world aiheuttivat vakavaa bailausmielialaa ympäri laajan yleisömassan. Kun lavalta kuului myös hieman haparoivaa suomen kieltä, ansaitut sympatiapisteet vain lisäsivät festarikansan innostusta. Tosin Icona Popin viisut alkoivat nopeasti toistaa itseään mutta kuten sanottua, bändille on selkeä tilaus Ruissalon festariväen keskuudessa.

First Aid Kit
First Aid Kit

Samaa voi sanoa toisesta ruotsalaisesta duosta, First Aid Kitistä. Valloittavan sisaruskaksikon folkduo vieraili Ruissalossa jo vuonna 2009, jolloin kokoonpanolta ei ollut ilmestynyt vielä kuin sinkku tai pari. Esiintymislavojen koko on paisunut vuosien varrella, niin myös kaksikon nauttima arvostus. Perinteinen ja herkkä folk-laulelma sopi Ruissalon rannan raukeaan tunnelmaan mainiosti. Blue, King of the world ja uusi Waitress song keinuttivat kansaa kuin kevyillä aalloilla. Simon & Garfunkel -coveri America lähetti kuulijat vaivattomasti aikamatkalle 1960-luvun lopun rauhan ja rakkauden tunnelmiin.

Phoenix
Phoenix

Allekirjoittaneen kohdalla festivaalin päätöshetket koettiin ranskalaisen electro rock -orkesteri Phoenixin saattelemana. Mainiolla Entertainment-kappaleella aloitettu keikkatuokio henki hyvää mieltä ja kesäistä pirteyttä. Phoenix vaikutti huomattavasti rentoutuneemmalta tapaukselta kuin vuonna 2006, jolloin ryhmä nähtiin myös Ruissalon rantalavalla. Kun bändi ”tuhlasi” myös Lasso ja Liszomania -kappaleet heti alkuun, oli helppo siirtyä anniskelualueen puolelle nauttimaan kauniista merimaisemasta ja taustalla viihdyttävästä Phoenixista kylmän irlantilaisen mallasjuoman virkistämänä. Ainutlaatuinen ympäristö luo Ruisrockille kulissit, jonka ympärille on rakennettu festivaaleja jo vuosikymmenten ajan. 93 000 ihmistä ei voi olla täysin väärässä.

 

Teksti; J.A.Kaunisto

Foto; Petri Kipinä (ja J.A.Kaunisto)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone