Roxette tarjoili hittiputken Turussa

4 Roxette

Roxette

30th Anniversary World Tour

29.11.2014, HK -areena, Turku

Lauantaina Turun parhaat pikkujoulubileet vietettiin eittämättä HK -areenalla. Paikalle saapunut monenkirjava yleisö ei malttanut istua paikoillaan kuin ajoittain. Kiitettävän moni esitteli vierustoverilleen myös ilmakitaristin taitojaan. Ennen kaikkea paikalle saapunut noin 5000 ihmistä nautti silminnähden musiikista ja sen tuomasta ilosta sekä riemusta. Sillä nimenomaan näitä yksi ruotsalaisen rockmusiikin hittikoneista, Roxette, tarjosi yleisölle. Uransa huipulla 1980- ja 1990 – luvulla ollut yhtye on tänä päivänäkin vaikuttava esiintyjä.

5 RoxetteRoxetten konsertti oli alusta alkaen yhtä musiikin ilotulitusta. Harvalla yhtyeellä on taito säveltää tällainen määrä hittejä ja tehdä musiikkia josta tulee aidosti hyvälle tuulelle. Ruotsalaiset osaavat. Kun vielä musiikin lisäksi etenkin valot olivat näyttävät voi keikkaa kuvailla aika lailla onnistuneeksi. Roxette soitti lujaa mutta missään vaiheessa soundit eivät pahemmin puuroutuneet. Vakavista terveysongelmista kärsineen Marie Fredrikssonin lauluääni on yhä voimissaan eikä suuria myönnytyksiä ole tässä asiassa tarvinnut tehdä. Liikkuminen on sen sijaan aivokasvaimesta toipuvalle solistille yhä vaikeaa ja hän tarvitsikin bändikavereidensa apua lavalle saapumiseen ja sieltä poistumiseen.

1 RoxetteVoimakaksikon toinen osapuoli Per Gessle ei sen sijaan tuntunut pysyvän hetkeäkään paikoillaan vaan hyppi ja pomppi ympäri lavaa tämän tästä. Tässä oli valtava ero paljain jaloin esiintyneeseen Fredrikssoniin jonka hauras olemus ei poistunut mikkitelineen takaa kertaakaan keikan aikana. Turun konsertti oli yhtyeen tämän vuoden viimeinen joten tauko ja lepo tekee varmasti hyvää ennen kaikkea Marielle. Lavalla Roxette venytti muutamia kappaleitaan tyylikkäästi antaen tilaa taitaville soittajille. She’s got nothing on (but the radio) ja 7Twenty7 venyivät varsinkin jälkimmäisen hammond -soolon turvin hillittömäksi jamitteluksi. Myös yhteislaulua kuultiin illan aikana useaan otteeseen. Sykähdyttävimmältä kuulosti It must have been loven huikea suoritus.

3 RoxetteEnnen Joyridea esiteltiin taitava yhtye Perin ja Marien takana sekä kuultiin pätkä Säkkijärven polkkaa. Tämä kuuluu yhtyeen tapoihin kunnioittaa keikoillaan paikallista musiikkikulttuuria. Sen jälkeen ilmapalloja katsomoon ja tunnelma jälleen kohdalleen. Roxetten settilista koostui juuri näistä. Vetävistä, tarttuvista kappaleista sekä melodisista voimaballadeista. Lauantaina kuultiin kaikki yhtyeen tunnetuimmat laulut. Paikalle saapunut yleisö sai varmasti juuri sen mitä se tuli hakemaan. Parin tunnin täydellisen hittiputken.

2 RoxetteRoxette settilista: Sleeping in my car/The big L/Stars/Spending my time/Crash!Boom!Bang!/Real sugar/She’s got nothing on (but the radio)/The heart shaped sea/Perfect day/Fading like a flower (every time you leave)/How do you do!/7Twenty7/It must have been love/Dressed for success/Dangerous/Joyride//Watercolours in the rain/Listen to your heart/The look/Queen of rain

Teksti ja kuvat: Petri Kipinä

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone