Rockin’ Kaarina 2016: Skorpioni pistää yhä terävästi

Scorpions5

Rockin’ Kaarina

Scorpions, Jorn, Eclipse, Peer Günt

29.7.2016, Hovirinnan ranta, Kaarina

Ensimmäistä kertaa järjestetty Rockin’ Kaarina houkutteli Hovirinnan rantaan rakennetulle festivaalialueelle mukavasti eri kokoista, -näköistä sekä -ikäistä hyvän musiikin ystävää. Sanonta alku aina hankala pätee hyvin tapahtuman järjestelyissä ilmenneisiin ongelmiin. Vipeille varattu alue oli aivan liian iso ja näille lavan edestä varattu oma alue suorastaan huvittava. Olutkarsina oli myös turhan massiivinen alueen kokoa ajatellen. Näin ollen varsinainen bändien seuraamiseen varattu alue jäi hävyttömän pieneksi. Yöllinen poistuminen bussikuljetuksella puolestaan vaati melkoisen pitkää pinnaa ja erinäisen määrän voimasanoja. Kaikesta tästä huolimatta ilta oli musiikillisesti todella onnistunut.

Peer_Günt

Ennen legendaarista Scorpionsia lavalla nähtiin kolme varsin tasokasta lämmittelyaktia. Näistä parhaimmaksi osoittautui ehkä hieman yllättäen nykyisin harvakseltaan keikkaileva kotimainen Peer Günt. Kaarinan keikka todisti, että yhtye on yhä vain ja tälläkin kokoonpanolla kovassa iskussa. Toki konsertti olisi ollut huomattavasti nautittavampi hieman pienemmässä ympäristössä. Joka tapauksessa mainio aloitus illalle. I don’t wanna be a rock’n’roll star, Years on the road sekä Backseat ovat aina hienoa kuultavaa. Peer Günt täyttää ensi vuonna 40 vuotta. Toivottavasti jotain spesiaalia on luvassa.

Eclipse

Ruotsin Tukholmasta ponnistava Eclipse oli minulle ennen Kaarinaa hieman oudompi tuttavuus. Yhtyeen energinen lavashow nappasi välittömästi mukaansa. Bändin solisti Erik Mårtensson osoittautui varsinaiseksi duracell- pupuksi kirmatessaan ympäri lavaa. Hän myös hyödynsi catwalkia tehokkaasti villitessään vielä hieman uneliasta yleisöä. Mårtensson on myös selvästi tutkinut tarkasti erään David Coverdalen mikkitelineen käyttöä. Kitaristi Magnus Henriksson kärsi keikan alussa pienistä teknisistä ongelmista. Vaikeudet oli kuitenkin pian voitettu ja vauhtiin päästyään Eclipse piti hauskaa lavalla koko oman tuntinsa ajan.

Jorn

Lämmittelijöistä pettymykseksi osoittautui norjalainen Jorn. Yhtye on saanut nimensä laulusolisti Jorn Landen mukaan. Hänellä on yksi genrensä komeimmista lauluäänistä mutta se ei riitä silloin kun biisit eivät ole tarpeeksi hyviä. Ne omat biisit. Nimittäin heti toisena kuultu Black Sabbath -helmi Mob rules jyräsi kyllä komeasti. Sitten tunnelma laski valitettavan paljon ja juttutuulella ollut Lande höpötti liiankin kanssa. Jorn on levyttänyt albumillisen Dion kappaleita. Sen lisäksi, että mies kuulostaa kovasti edesmenneeltä Ronnie Jamesilta muistuttaa myös hänen lavaliikkumisensa pientä suurta miestä. Rainbow in the dark oli komea päätös setille.

Scorpions1

Onneksi Scorpions pyörsi lopettamispäätöksensä vuonna 2010. Sen verran kovassa kunnossa veteraanit näyttävät olevan  julkaisten yhä myös varsin laadukasta musiikkia. Perjantai-iltana Kaarinassa kuultiin peräti kolme ja puoli kappaletta viimeisimmältä, vuonna 2015 ilmestyneeltä studioalbumilta Return to forever. Going out with a bang toimi täydellisenä keikan avaajana villiten yleisön hurmokseen. We built this house on myös varsin tarttuva kipale. Uusimman levyn parasta antia tarjoilee keikan puolivälin paikkeilla kuultu suoraviivainen tykitys Rock’n’roll band. Se puolikas kappale oli balladipotpuriin sisällytetty Eye of the storm.

Scorpions2

Hyvää iltaa Kaarina!” tervehti solisti Klaus Meine innokkaita suomalaisia muutaman kappaleen jälkeen. Hän ja kitaristi Rudolf Schenker lähentelevät jo seitsemääkymppiä mutta se näkyy korkeintaan liikkumisessa, ja siinä, ettei Schenkerin hyppy ilmaan enää nouse aivan Ronaldon korkeuksiin. Meinen ääni on yhä samettia ja nautinnollista kuultavaa. Sitä tosin taidettiin säästellä välillä instrumentaalien lukumäärästä päätellen. Legendaarisen kolmikon nuorin, kitaristi Matthias Jabs, ei näytä vanhentuneen päivääkään. Koko kolmikko tuntui nauttivan suunnattomasti lavalla olosta ja esiintymisestä innokkaalle yleisölle. Tärkeä osa tämän päivän yhtyettä on myös rumpali Mikkey Dee josta bändi on saanut mitä parhaimman tuuraajan.

Scorpions3

Keikka sisälsi useita kohokohtia joista yhtä on vaikea nostaa toisen edelle. Itse en henkilökohtaisesti ole potpurien ystävä mutta tällä kertaa kuullut medleyt olivat yllättävän toimivia. Ensimmäinen medley keskittyi bändin 70- luvun tuotantoon ja toinen orkesterille niin ominaisiin balladeihin. Jälkimmäisen sikermän jälkeen kuultu Wind of change kirvoitti kunnon yhteislaulun joka kävi yhä syvälle sydämeen. Maailma on paha paikka. Kaiken muun lisäksi vaikutuksen teki myös yhtyeen kuvia, livekuvaa ja videoita vuorotellen esittävä lavarakennelma joka näytti varsin tyylikkäältä pimeässä illassa.

Scorpions4

Scorpions esitti rutinoituneen shown näyttämättä tippaakaan leipiintyneeltä. Toivottavasti tämä ei ollut viimeinen kerta kun saaamme nauttia Hannoverin suuruuden konsertista Suomessa.

Scorpions settilista: Going out with a bang/Make it real/The zoo/Coast to coast/medley:Top of the bill, Steamrock fever, Speedy’s coming, Catch your train/We built this house/Delicate dance/medley:Always somewhere, Eye of the storm, Send me an angel/Wind of change/Rock’n’roll band/Dynamite/In the line of fire/drum solo/Blackout/Big city nights//Still loving you/Rock you like a hurricane

Teksti ja kuvat: Petri Kipinä

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *