Pori Jazz lisäsi muutamia mielenkiintoisia nimiä

porijazz2017

Pori Jazz lisää muutaman mielenkiintoisen artistinimen.

Kirjurinluodon pääkonserttien ohjelmisto on täydentynyt useilla ulkomaalaisartisteilla. Pori Jazzissa nähdään heinäkuussa mm. White Lies, José González ja Canned Heat.

Englantilaisyhtye White Lies esittää synkkäsävyistä syntikkapoppia. White Liesin tuorein albumi Friends ilmestyi viime lokakuussa. Yhtye nähdään Kirjurinluodossa lauantaina 15.7.

Perjantaina 14.7. Poriin saapuu argentiinalais-ruotsalainen José González, joka tunnetaan riisutun herkästä folk-popistaan. Saman päivän ohjelmistoon on lisätty r&b:n, elektronisen musiikin sekä soulin elementtejä yhdistelevä Rhye, jonka vuonna 2013 ilmestyneen “Woman”-albumin voi jo julistaa 2010-luvun klassikoksi.

Torstain 13.7. konsertissa esiintyvä yhdysvaltalaisyhtye Canned Heat kuuluu bluesin ja boogie-rockin legendaarisimpiin yhtyeisiin.

Muita uunituoreita Pori Jazz -kiinnityksiä ovat yhdysvaltalainen soul- ja r&b -artisti Gabriel Garzón-Montano, yhdysvaltalaisyhtye Cory Henry & The Funk Apostles sekä kuubalaislaulajatar Daymé Arocena.

Pori Jazzin aiemmin julkaistuihin esiintyjiin lukeutuvat muun muassa Jamiroquai, Grace Jones, Brian Wilson presents Pet Sounds, Chaka Khan, Erykah Badu ja Herbie Hancock.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone