Pori Jazz ja Alanis Morissette – vuosikymmenen keikka!

pori4

 

Nick Cave & The Bad Seeds, Alanis Morissette, James Blunt, Jess Glynne, Katie Melua, Jessie Ware…olipa Ruisrockissa kovaa kaartia vai onko tuo Flow’n ohjelmistoa?

Ei suinkaan. Pori Jazz on nykyään yleisfestivaalinakin parhaasta päästä. Sen lisäksi, että Pori Jazz tarjoaa parhaat jatsit, festivaalilla on lihaksia tuoda Suomeen Morissetten kaltaisia huippunimiä, joihin muiden kotimaisten festareiden rahapussi ei välttämättä riitä. Pelkästään Morissetten ansiosta Pori Jazz oli rokimpi kuin perinteinen Ruisrock. Hämmentävää.

Flow-festivaalilta on nykyään lyhyt matka Poriin. Ohjelmakokonaisuudet ovat harkittuja ja varsinkin Kirjurinluodon pääkonserttien tarjonta on viime vuosina rakennettu muutaman suuren populaarin tähden ympärille. Kolmen esiintymislavan käyttö mahdollistaa erilaiset painotukset ja yhtenevät kokonaisuudet. Kuluvan kesän jazz-lauantai oli vieläpä pyhitetty pelkästään naisartisteille – mainio idea!

pori4

Jos ajatellaan populaarimman musiikin harrastajaa, Kirjurinluodon lauantain päälavan esiintyjäkaarti sopi lähes kokonaisuudessaan vähemmän jatsia harrastavan hahmon korvalle. Jos lähdetään liikkeelle kello 15.00 aloittaneesta Aili Ikosesta, sujuva Ultra Bran musiikin diggailu olisi mahdollistanut laulelmallisen jazz-hetken mutkattoman kuuntelun. Varsinaista jazz-huumaa löytyi kahdelta pienemmältä lavalta ja tarkemmin pienimmältä eli Lokki-lavalta. Jos festivaalivieras halusi vältellä jazz-pistosta, se onnistui suhteellisen helposti.

Samalla uteliaalle ja avoimin korvin liikkuneelle musiikin harrastajalle tarjoutui tilaisuus kokea jotain uutta. Vesta aloitti Jokilavalla kello 14.15 ja nuoren artistin ennakkoluuloton ja omakohtainen pop-seikkailu antoi mainion kuvan päivän tulevasta annista – kaikkea muuta kuin perinteistä jazz-diggailua. Jokilavalla nähtiin myös afrikkalaiset sukujuuret omaava Somi, jonka ulosannista löytyi iloisena sekamelskana niin Afrikka, soul kuin jazz. Räiskyvä persoona, kyllä vain mutta Somin ohjelmisto jäi turhankin sekavaksi. Mieleen jäi suuri ääni, ghanalainen kitaristi ja vauhdikas pianisti.

pori1

Yhdysvaltalainen Hurray for the Riff Raff  tarttui rohkeasti juurevaan americanaan. Laulaja Alynda Seganda,  puertoricolaistaustainen folk-punkkari, on orkesterin sielu ja urbaani folk-blues kuulosti tuoreelta mutta suurempaan hurmioon orkesteri ei jazz-kansaaa saanut. Jokilavan lauantain päätti brittiorkesteri Hannah Williams & The Affirmations, jonka asenteellinen vanhakantainen soul ja rytmiblues sai lisäpotkua rock’n’rollista ja jopa gospelista. Williamsin voimakas ja tumma lauluääni herkisti korvat ja yhtye sai aikaan kunnon bileet.

Lokkilavan suunnalta löytyivät lauantain jazz-annokset. Emma Salokosken jälkeen lavalla nähtiin voimakas Iro Haarla Quartet.  Pianisti, säveltäjä ja orkesterinjohtaja Iro Haarla valittiin myös vuoden Ted Curson -palkinnon saajaksi. Haarlan kvartetti soitti vapaasti liikkuvaa, dramaattista tunnelmaa piirtävää jazz-maalailua, joka sai voimaa varsinkin pianisti Haarlan ja saksofonisti Juhani Aaltosen vahvasta vuoropuhelusta. Ohjelmistossa kuultiin myös naisteemaan sopiva, Lakota-intiaanien vahvan naisen kunniaksi sävelletty voimaballadi.

pori2

Trumpetisti Yazz Ahmedin kokoonpano vaikutti etukäteen yhdeltä illan mielenkiintoisimmista orkestereista.  Bahrainissa syntyneen Ahmedin sävellyksistä löytyi selkeät linjat ja teemat arabialaisen musiikin lähteille. Kun maukasta nykyjazzin keitosta hämmennettiin vielä elektronisen musiikin mausteilla, meno oli parhaimmillaan hypnoottisen rytmikästä. Erityisesti basson asema korostui rytmin luojana ja Ahmedin pehmeistä sooloista löytyi kaikuja Miles Davisin viimeisten levyjen kuvioihin. Ahmedin ryhmä otti yleisön vaivatta haltuunsa ja fuusiohenkinen soittotuokio nousi illan parhaiden esitysten joukkoon.

Brittiläinen Zara McFarlane oli Lokkilavan viimeinen  jazz-näyttö. Perinteisempään vokaalijazziin luottanut artisti loisti äänellään mutta naisen taustaorkesteri soitti äärettömän hiljaa. Lisäksi McFarlanen halu laulattaa kansaa peräti yhden kokonaisen biisin ajan tuntui oudolta ratkaisulta.  Artistin vuonna 2017 ilmestyneeltä Arise-albumilta tuttu rohkeampi ote ja selkeästi jamaikalaisvaikutteinen poljento piti kuitenkin liekkiä yllä.

Kuten todettua, lauantain päälavan ohjelmisto sopi mainiosti parin Flow Festivalin kokemuksella liikkuneelle musadiggarille. Kello 15 esiintynyt Aili Ikonen tarjoili vanhojen Love Records -aikojen laulelmallisen jazzin perinteitä jatkavaa tunnelmointia upean orkesterin ja hillityn äänenpainon avulla. Korpi Ensemble ja Kvalda -orkestereista tuttu ja nykyään Rajattomissa laulava Ikonen kävi läpi upean Piirrä minut -albumin parhaita paloja. YölläPiirrä minutNuori vapaa nainen ja Että näkisin sinut taas keinuttivat kansaa aikaan ennen tietokoneita ja Facebookia – varsinkin trumpetisti Janne Toivosen panos aiheutti riemunkiljahduksia. Että näkisin sinut taas tavoitti Ultra Bran tutuksi tekemiä tunnelmia ja akustisen musiikkikokemuksen parhaita puolia oli kiireettömyys. Syli-kappaleessa Ikonen soitti myös itse viulua ja omisti kappaleen omalle jälkikasvulleen.

Katie Melua

Katie Meluan rauhallinen pop-folk sopi myös mainiosti Pori Jazzin mutkattomaan tunnelmaan. Melua esitti itselleen merkittäviä lauluja ja kertoi biisien avulla elämäntarinaansa. Hyvästä syystä mukana oli myös lukuisia coverbiisejä. Oikeastaan keikan tunnelmaa kuvasti hyvin Meluan pukeutuminen – kauniissa valkoisessa pitsimekossa hymyilevä artisti oli lavalla kuin puhtauden perikuva. Joku voisi puhua enkelistä. Tyylikäs John Mayall -coveri Crawling up a hill ja Nine million bicycles olivat mainioita keikan aloitusbiisejä. Cure-coveri Just like heaven oli suorastaan loistava. If you were a sailboat ja varsinkin uneliaan sydämellinen In my secret life jatkoivat varmalla otteella Meluan kertoessa kappaleiden välissä pieniä johdannaisia tai elämänsä viitekohtia liittyen seuraavaksi esittämäänsä lauluun. Piece by piece kertoo nuoruuden rakkaudesta ja Stingin loppuunkaluttu Fields of gold sai tyylikkään akustisen versioinnin – äänessä vain Katie ja Katien soittama kitara. Thank you, star soi pyöreän rentona ja Dreams on fire tavoitti jo meditatiivisen tilan. Rennon kohteliaasti artistin vastaanottanut Pori innostui reippaampiin suosionsoituksiin Spider’s web -kappaleen kohdalla. Laulu, joka muutti Katien elämän, The closest thing to crazy jäi vielä soimaan korvissa kun Meluan yhtye repäisi encoreen yllätyksen – rouhean rosoinen ja sähköinen juuripala On the road again sai jazz-kansalta tanssivan palautteen.

pori3 jesse

Jessie Ware

Brittiläinen pop-soulartisti Jessie Ware näytti välittömästi kaapin paikkaa ensimmäisen kappaleen kohdalla. Volyymi asettui normaalien rock-festareiden tasolle ja vannoutuneimmat jazz-diggarit kaivoivat taskuistaan korvatulppia – mutta pysyivät kuitenkin paikoillaan. Your domino ja Champagne kisses tömistivät tannerta ja artisti osoitti tanssipopin liikuttavan voiman. Thinking about you ja Selfish love jatkoivat anteeksipyytelemätöntä linjaa mutta Jessellä oli ohjelmistossaan myös pari perinteisempää soul-palaa – kuin näyttääksen että täältä pesee! No to love ja Sweet talk säteilivät ylvästä viileyttä ja Jessie Waren iloisen energinen olemus antoi eturivin faneille vastinetta rahoilleen.

Alanis Morissette

Lauantain odotetuin artisti (ainakin allekirjoittaneen kohdalla) oli ehdottomasti vain kerran aikaisemmin Suomessa esiintynyt 90-luvun ikoninen naisartisti Alanis Morissette. Vuosikymmenen keikka jo pelkästään historiallisen luonteensa johdosta. Alanis esitti Porissa läpileikkauksen tuotannostaan painottaen selkeästi uransa alkuvuosia. Biisivalintoja voisi arvostella turvallisiksi mutta osuviksi nostalgiannälkään. Allekirjoittanut olisi odottanut useampia esityksiä vuonna 2012 julkaistulta mainiolta ja monipuoliselta Havoc and Bright Lights -albumilta. Levyltä keikkasettiin päätyivät kappaleet Guardian ja Woman down, joista varsinkin Guardian oli yksi keikan suurista hetkistä.

Artistin tunnistettevan persoonallinen ääni ja ääretön herkkyys olivat läsnä heti ensimmäisestä kappaleesta lähtien. Debyyttilevyn All I really want käynnistyi laulusuorituksen osalta hapuilevasti mutta lopulta bändi piiskasti Alanisin upeaan lentoon. 21 things I want in a lover sujui jo hurmoksessa ja Forgiven oli jo pelkkää parhautta. Nahkahousuinin pukeutunut lyhythiuksinen Alanis säteili ja hymyili – nautti olostaan lavalla. Woman down oli livetilanteessa yllättävän vahva rock-pala. Ainakin allekirjoittaneelle keikan paras hetki kirkastui jo ennen puolivälin merkkipaalua – debyyttialbumin You learnPerfect ja jo mainittu upea Guardian saivat aikaan maagisen tunnelatauksen. Myös yleisö oli yhtä artistin kanssa. Vain harvalla artistilla on kyky liikuttua omista tuotoksistaan kyyneliin. Perfect-kappaleen kohdalla sceeriltä näki Alanisin liikutuksen määrän – vaikuttavaa!

Saattoi jopa olla, että kyseiset biisit olivat myös artistille eräänlainen huipentuma, sillä vastaavaa latausta ei löytynyt kuin ehkä encore-siivuihin. Vanhat tutut Right through you ja Hand in my pocket olivat vahvoja mutta yllätyksettömiä. Everything ja So pure säteilivät suurta lämpöä, suorastaan rakkautta. Bändi eli vahvasti Alanisin mukana. Head over feet -kappaleen kohdalla Alanis kaipaili kadonnutta huuliharppuaan ja huuliharppusoolo saatiin lopulta ilmoille. Artistin suuret hitit, Ironic ja You oughta know lienevät jokaisen keikan pakollisia numeroita. Kuten on käynyt muidenkin artistien kohdalla, kansan odottama ikihitti on joskus artistille pakkopullaa. Allekirjoittaneelle keikan suurin pettymys oli juuri innolla odotettu Ironic. Alanis lauloi löysästi ja haluttomasti – antoi laulusuorituksen suosiolla yleisölle. Onneksi Alanisin tunnetuin biisi, You oughta know, irtoaa edelleen riittävällä energialla vaikka vastaavaa nuoruuden angstia ja kettuuntuneen nuoren naisen raivoa ei voi enää odottaa kuin vuonna 1995.

Tyylikäs Wake up ja luonnonlapsen oloinen teini, eli 44-vuotias Alanis Morissette juoksi hymyillen lavan taakse. Encorena mainiot Uninvited ja Thank U, joiden aikana Alanis lietsoi itsensä tiloihin, kuten koko bändi. Erilaisissa emotionaalisissa tiloissa oli myös iso osa yleisöstä. Huumaavan hurmaava Alanis tuli, valloitti ja rokkasi niin maan perusteellisesti. Artistin olemus oli silkkaa rakkautta. Alanis olisi voinut vetää ympäripyöreän balladikeikan mutta pääpaino oli ehdottomasti rokkaavassa materiaalissa. Keikan loppupuolella huomasi artistin odottavan biiseissä kohtaa, jossa pääsi kunnolla revittelemään. Alanis Morissetten karisma ja lämpö täytti suuren lavan. Kiitos, Pori Jazz, ikimuistoisesta keikasta.

 

Teksti ja kuvat; J.A.Kaunisto

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Yksi kommentti

Kommentit suljettu.