Musen visuaalinen show häikäisi Areenassa

Muse 3

Muse

14.6.2016 Hartwall Areena, Helsinki

Musen uusimman albumin Drones mukaan nimetty maailmankiertue rantautui tiistaina Norjasta Suomeen. Kiertueillaan tasaisesti maassamme vieraileva yhtye myi Hartwall Areenan hyvissä ajoin loppuun. Paikalle mahtui lavan sijoittelun ansiosta peräti 14 000 brittibändin ystävää. Etukäteen oli lupa odottaa vimmaista ja taidokasta soittoa sekä näyttäviä visuaalisia efektejä joissa hyödynnetään tehokkaasti viimeisintä tekniikkaa. Tämä oli kolmas Muse-keikkani ja olen yhä sitä mieltä, että harva rokkibändi pystyy tarjoamaan yleisölleen yhtä vaikuttavan sekä kokonaisvaltaisen elämyksen.

Muse 1

Jos oli näyttävä Musen spektaakkeli Olympiastadionilla vuonna 2013, niin samaa voidaan sanoa tämänkertaisesta showsta Hartwall Areenassa. Tällä vierailulla stadion on remontissa mutta se ei yhtyeen menoa hidastanut. Onhan koko meneillään oleva kiertue suunniteltu nimenomaan sisätiloihin. Lavarakennelma oli tällä kertaa sijoitettu kaukalon keskelle mikä luo aina omanlaisensa tunnelman yleisölle. Isostakin keikasta tulee välittömästi intiimimpi tapahtuma.

Muse 5

Suurin osa toiminnasta nähtiin isolla, pyörivällä keskilavalla. Kaksi pienempää sivulavaa olivat vähemmässä käytössä. Lähinnä laulaja/kitaristi Matthew Bellamy ravasi aika ajoin lavojen välillä ja soitti herkemmissä kappaleissa flyygeliä toisella pikkulavoista. Ison lavan neljä mikfonipaikkaa takasivat sen, että jokaiselle yleisössä tarjoutui mahdollisuus nähdä bändin jäsenet etupuolelta.

Muse 4

Vaikka yhtyeen uusin levy Drones on paluuta juurille, askel puhtaasti rokkaavampaan suuntaan, niin lavashowssaan Muse ei ole tinkinyt nykytekniikan luomista mahdollisuuksista tippaakaan. Helsingissä nähtiin lavoja yhdistäneille cat walkeille laskeutuvat läpinäkyvät videoscreenit joille heijastettiin kappaleita tukevaa animaatio- sekä videokuvaa. Areenan jumbotronin paikalla oli vaikuttava kaiutin- ja valoteline jolla myös nähtiin biisejä tukevaa kuvaa. Kaiken kruunasi kiitettävän iso lennokki joka leijaili istumakatsomon päällä keikan loppupuolella.

Muse 2

Suomalaisyleisö ei tunnu saavan Musesta tarpeekseen. Suurimmat hitit, kuten esimerkiksi Supermassive black hole ja Uprising, innostivat ihmiset komeaan yhteislauluun. Minusta on hienoa, että yhtye julkaisee vuosi toisensa jälkeen tasokkaita levytyksiä. Laadukkaat kappaleet eivät huku näyttävän shown alle. Bändi onnistuu luomaan samalla sekä silmiä hivelevän että mieltä puhuttelevan konsertin. Musea voidaan pitää ainutlaatuisena yhtyeenä.

Muse 6

Musen settilista: Intro tape:Drones (choir track)/Psycho/Reapers/Plug in baby/Dead inside/Map of the problematique/The 2nd law:Isolated system/The handler/Supermassive black hole/Prelude/Starlight/Feeling good/Munich Jam+Drones D&B/Madness/tape:JFK/Interlude+Hysteria/Time is running out/Uprising/The globalist/tape:Drones choir (reprise)//Take a bow/Mercy/Knights of Cydonia

Teksti ja kuvat: Petri Kipinä

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone