Muistatko Daniel Craigin tappiolle päätyneen ”syrjähypyn” Bondin roolista vuonna 2011?

dream house

James Bondin roolista tuttu Daniel Craig teki vuonna 2011 ”syrjähypyn” 007:n roolistaan.

Craig nähtiin jo vuonna 2008 Toiseen maailmansotaan sijoittuvassa jännärissä Uhma (Defiance). Tositapahtumiin perustuvassa tarinassa juutalaiset veljekset onnistuvat pakenemaan Ukrainassa natseilta ja perustavat partisaaniryhmän.

Vuonna 2011 Craig näytteli kauhujännärissä Dream house. Menestynyt kustantaja (Craig) haluaa viettää enemmän aikaa perheensä kanssa. Uutta asuinpaikkaa vaivaa kuitenkin hirvittävä salaisuus – salaisuus, joka saattaa myös uudet asukkaat hengenvaaraan.

Elokuvan naispääosissa nähtiin Rachel Weisz ja Naomi Watts.

Jim Sheridan on ohjannut joukon väkeviä draamoja: Minun Elämäni, Isän nimeen, The Boxer, In America, Get Rich or Die Tryin’ ja niin edelleen. Dream Housekin käynnistyy kiehtovan piinaavasti, mutta romahtaa viimeisen kolmanneksen aikana raskaasti”, todettiin keväällä 2012 Iltalehden dvd-arviossa.

Elokuva jäi teatterikierroksen jälkeen tappiolle – 50 miljoonan dollarin budjetilla tuli tappiota lopulta reilu 10 miljoonaa dollaria.

Dream house vuokrattavissa Elisa Viihteessä.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone