MOT:ssa tänään: Turkulainen yrittäjä voitti verottajan oikeudessa, silti menetti koko miljoonaomaisuutensa – nyt tuloja muutama satanen kuussa

Tarina turkulaisesta yrittäjästä, joka voitti ison oikeusjutun verottajaa vastaan. Silti hän menetti koko omaisuutensa.
Kuva:
Turkulainen Turkka Rautajuuri.
Kuvaaja:
Taisto Lapila / Yle
Ylen MOT-ohjelma kertoo maanantaina tarinan turkulaisesta yrittäjästä yrittäjästä Turkka Rautajuuresta, joka voitti ison oikeusjutun verottajaa vastaan. Silti hän menetti koko omaisuutensa.
Verottaja ja syyttäjä hakivat turkulaiselle liikemiehelle lähes kymmenen vuoden ajan tuomiota törkeistä talousrikoksista, mutta syksyllä 2016 Turun hovioikeus vapautti hänet kaikista syytteistä ja korvauksista. Myös Verohallinto yhtyi Rautajuuren valitukseen.
Hän oli työskennellyt ulkomailla paperi- ja energiateollisuudessa  20 vuotta. Vuonna 2003 hän palasi kotimaahan ja rakensi talon Turun Hirvensaloon. Oman talon valmistuttua, hän alkoi rakennuttaa taloja naapurustoon.
Verohallitukselle tehtiin Rautajuuresta valitus, joka myöhemmin osoittautui vääräksi.  Suomen verottaja teki Rautajuuresta myös rikosilmoituksen, jonka johdosta hänet pidätettiin Bangkokissa, jonne hän oli muuttanut ja perustanut yrityksen.
Hänet tuomittiin vuonna 2015 törkeästä veropetoksesta ja törkeästä kirjanpitorikosesta 1,5 vuoden ehdolliisen vankeuteen ja 126 000 euroa verohalllinnolle.
”Sain merkinnän rikosrekisteriin enkä pystynyt mennä Thaimaahan jatkamaan yritystoimintaa, koska työlupani evättiin. Suomessa olevissa yrityksissä oli valtavat verovelat ja veronkorotukset päällä. Ei ollut mitään mahdollisuutta jatkaa yritystoimintaa ja saada työpaikkaa”, Turkka Rautajuuri kertoo MOT:lle.
Myöhemmin kuitenkin hovioikeudessa todettiin, että mitään rikosta ei tapahtunut.
MOT pyysi Verohallintoa kommentoimaan asiaa, mutta se kieltäytyi kommentoimasta yksityishenkilön asiaa. Myös syyttäjä kieltäytyi MOT:n haastattelusta.
Rautajuuri aikoo hakea korvausta Verohallinnolta. Hän elää parhaillaan työttömyystuen varassa.
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

9 kommenttia

  1. Ei kannata säästää juristikuluissa ainakaan talousjutussa.

    1. Hyvällä asioiden hoidolla ja hinnalla on harvoin mitään tekemistä keskenään. Älkää ottako Verohallinnon juttuihin ketään toimistoista, jotka hoitavat verohallinnon toimeksiantoja (konkurssipesiä). Muitakin kriteereitä on, ei se hinta merkkaa mitään

  2. Voisiko asianomainen ja syytettynä ollut valtuuttaa viranomaiset kertomaan miksi tämä ajojahti on tehty, miten sen aiheuttamat taloudelliset ja henkiset kärsimykset korvataan, miten varmistetaan ettei koskaan enään käy näun ja keiden syytä tämä tapahtuma syyttäjälaitoksessa ja verottajalla on.
    Tämä on erittäin vakava osoitus virkakoneiston mielivallan käytöstä ja asenteellisuuudesa yrittäjiä kohtaan. Miten tämä hyvitetään mielivallan uhrille?

    1. Koska kateus. Ei varmaan ole ainoa tapaus jossa jotain yhteiskunnan elättiä ahdistaa kun naapuri pärjää paremmin.

    2. Erittäin hyvä idea. Tällä päästäisiin eroon viranomaisten vakioselityksestä. Tottakai viranomaisen on jouduttava perustelemaan julkisesti tärkeimpiä tekemiään ratkaisuja.

  3. ei tainnut yrittäjä olla riittävän tasa-arvoinen (=ei kuulunut oikeisiin piireihin).

    suomalainen virkamies on jumalaa tietävämpi ja täydellisen erehtymätön arvauksissaan.
    virkamiestä on mahdotonta saada vastuuseen arvausrikoksista koska viranhaltijat suojelevat toisiaan.
    virastoissa on jos jonkin näköistä likaista ”ohjeistusta”, joka ylittää jopa perustuslain. jos kyseenalaistat joudut ongelmiin.
    olen ilmiantanut mm työministeriöön joitakin väärinkäytöksiä. ainoaankaan ei ole puututtu.
    selkeä päätelmä onkin, että suomen miljoona virkamiestä voisi siirtyä oikeisiin töihin ja jättää lahjusten siirtelyt oikeille rosvoille ja hankkiutua ns oikeisiin töihin kansaa ja yrittäjiä kiusaamasta.

    joskus tuntuu että meillä menisi ihan hyvin jos virkamiehiä ei olisi. HS kertoo farouge ravintolasta, ja yrittäjä kehuu kuinka helppoa oli 80-l perustaa ravintola verrattuna nykypäivään.
    nykyisin pitää maksaa lahjuksia joka puolelle (=rakennuslupia, valvontamaksuja jne) ja palkaksi saamme virheellisiä päätöksiä, valvojia jotka eivät koskaan ilmaannu paikalle sekä homeisia taloja. mahdollisesti verottaja muistaa ylisuurella ennakkoverolapulla (=arvausvero) ja virkamies suunnittelee kyttäyskäyntiä koska mitään oikeaa tekemistä ei ole.
    ja tietenkin pitää saada maahanmuuttajia lisää; kukas muuten maksaa turhan virkakoneiston ylisuuret palkat?
    kenen etu tämä siis on? tietenkin virkamiehen!
    mitä kansalainen hyötyy? hän saa suuremman tuloverolapun ja takuu homeisen talon sekä syyllistystä takapajuisuudesta ja nationalismista. totuuden jälkeisenä aikana kun totuuden määrittää viranomainen mikä on uskomatonta.

    jutun yrittäjä on oikeassa- virkamiehet täytyy laittaa kuriin. näiden yhteiskunnan elättilokkien tulee ymmärtää että kansa on työnantaja, ja sen etua tulee silloin ajaa. omaa etua voi ajaa sitten vapaa-ajalla, ja somepäivitykset voi myös tehdä omana aikana.

  4. nosta syyte seuraava oikeus mennee valtion piikkii ku rahat o jo viety

  5. Asian käsittelyssä ei pidä unohtaa rikosasian ja vielä käsittelyssä oleva hallintolinjan käsittelyllisiä eroja. Ratkaisu on annettu vasta rikosasian osalta. Rikosasiassa näyttötaakka rikoksesta on kokonaan syyttäjällä. Hallintopuolella asia eli asioiden selvittämisvelvollisuus on tietysti toisin muutoinhan verotuksen toimittaminen menisi tavanomaisesti niin sanotusti läskiksi. Ei ole mitenkään tavatonta että rikospuolella näyttö ei riitä tuomitsemiseen mutta hallintopuolella verotus jää voimaan. Jos hallintopuolelta tulee myönteinen ratkaisu niin perityt määrät maksetaan kyllä korkoineen takaisin. Tätä ennen on kyllä ollut mahdollisuus saada ulosoton kieltoa koskeva päätös jos asia näyttää sitä edellyttävän. Aikaa oli kovasti kulunut miksi piti esittää uutta näyttöä vasta hovioikeusvaiheessa niinkuin taidettiin kertoa. kummallinen juttu.

Kommentit suljettu.