MOT paljastaa lisää salaisia asiakirjoja – ”mukana suomalainen talouselämän mahtivaikuttaja”

Veroparatiisien kautta toimivat suuryritykset, eliitti ja huijarit pystyvät kiertämään oman maansa lakeja. Miten pörssirikos tai petos tehdään veroparatiisien avulla? Toimittajana Minna Knus-Galán.
Kuva:Malta on houkutellut ulkomaisia sijoittajia ja yrityksiä muun muassa veroeduilla. Maan johtajat kiistävät kuitenkin, että Malta olisi veroparatiisi.
Ylen MOT paljasti viime maanantaina esitetyssä jaksossa salaisia asiakirjoja, jotka paljastavat lukuisten kansainvälisten huippupoliitikkojen ja raharikkaiden hämäriä yhtiöitä veroparatiiseissa. Syynä on useimmiten verosuunnittelu, mutta joskus taustalla on verokiertoa, rahanpesua tai rikoksia.
Ohjelman toisessa osassa käydään Maltalla, jonka kaupparekisterissä on 350 suomalaisen nimet. Maanantain ohjelmassa kerrotaan kaksi tarinaa, joihin tietovuoto on antanut lisävalaistusta. Ohjelman trailerissa kerrotaan, että toinen tietovuodon kohteena olevista suomalaisista on talouselämän mahtivaikuttaja.
MOT muistuttaa, että veroparatiisiyritysten käyttö ei ole laitonta, jos omistajat ilmoittavat niistä saatavat tulot ja maksavat asianmukaiset verot.
MOT:n mukaan hämäräperäisten yritysten ja raharikkaiden toiminta veroparatiisien kautta on pikku hiljaa tullut vaikeammaksi jättimäisten tietovuotojen johdosta.
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Yksi kommentti

  1. Veroparatiisi kohu on yhtä tyhjän kanssa, jos suomalaisten nimiä ei julkaista. Nehän kansalaisia kiinnostaa, ei Hamilton tai Nike.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *