Minkä kirjan luit viimeksi, Minka Kuustonen ja Jarkko Lahti?

Mesta.netin kirjasivusto tapasi näyttelijät Jarkko Lahden ja Minka Kuustosen Ei haukku haavaa tee -komediasarjan kakkoskauden lehdistötilaisuudessa ja esitti heille kirja-aiheisia kysymyksiä.

Minkä kirjan luit viimeksi?

”Olen kuunnellut viimeksi Saana Turusen Järjettömiä asioita ja Hanna Brotheruksen Ainoa kotini -äänikirjoja. Luen ja kuuntelen kirjoja vähän vaihtelevasti. Tässä elämäntilanteessa lukemiselle ei jää paljoa aikaa, mutta olen yrittänyt skarpata asiassa. Monet kirjat jäävät silti kesken, mutta on ihanaa, että niiden pariin voi palata uudelleen jossain toisessa kohtaa”, Minka Kuustonen vastaa.

Kuustonen ei ole toiminut äänikirjojen lukijana, mutta hänellä on kokemusta ääninäyttelemisestä.  Hän esitti Armi Aavikkoa Ylen suositusssa kuunnelmasarjassa Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa. Roolista tuli lopulta yksi uran koskettavimmista.

”Olen saanut paljon yksityisviestejä ihmisiltä. Tarina kolahti selvästi kuulijoihin. Kuunnelmat ovat minulle täysin uusi maailma.  Oli ihanaa huomata, miten laajan työn siinä pääsi tekemään, vaikka työskentelin vain äänelläni. Armin rooli meni vahvasti tunteisiini ja äänitys piti välillä keskeyttää itkun takia.”

Kuustonen uskoo, että äänikirjojen, podcastien ja kuunnelmien suosio tulee kasvamaan entisestään seuraavan kuluttajasukupolven aikana.

”Äänikirja on monelle käyttäjälle uusi ja mielenkiintoinen juttu.  Luulen kuitenkin, että äänikirjojen lukeminen ei ole minun juttuni, koska olen niin hidas lukija”, Kuustonen naurahtaa.

Jarkko Lahti on innokas kirjojen lukija. Parhaillaan hän lukee kollegojen elämäkertoja.

”Luin viimeksi Teatterikorkean kurssikaverini Laura Malmivaaran teoksen Vaiti. Se on erittäin hieno kirja. Olen aloittamassa Samuli Edelmanin elämäkertaa ja myös Kati Outisen muistelmat (Niin lähelle kuin muistan) odottavat lukemista.”

”Luen säännöllisesti ja lähinnä elämäkertateoksia. Fiktiota luen vähemmän. Lukeminen on luksusta silloin kun siihen on aikaa”, Lahti summaa.

Ei haukku haavaa tee on katsottavissa Elisa Viihde Viaplayssa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone