Maailman 50 vaarallisinta yritystä -kirja on herättelevä lukukokemus – tässä muutama poiminta yritysjättien toiminnasta

Maailman 50 vaarallisinta yritystä -tietokirja (Otava 2021) tarjoaa avartavan katsonnan talouden ja yrityselämän maailmaan.

Kokeneet talousjournalistit Hannu Sokala ja Jukka-Pekka Raeste ovat listanneet kirjaansa 50 yritystä, jotka muodostavat suuren osan globaaleista markkinavoimista ja jotka pitkälti määräävät sen, millaisessa maailmassa elämme.

Yritykset ovat päätyneet listalle eri syistä. Tekijät korostavat, että valinnat on tehty journalisteina, ei tutkijoina, konsultteina tai sijoitusanalyytikkoina. Kaikki kirjassa oleva fakta on tarkistettu.

Osa yrityksistä on listallamme niiden jatkuvien rikkeiden ja pahojen törttöilyjen takia – mennyt toiminta ennustaa yritystenkin kohdalla tulevaa. Jotkin yrityksistä ovat mukana, koska ne tekevät kaikista toimijoista ympärillään pelokkaampia, ahneempia tai malttamattomampia. Osa on listalla sen takia, että erilaisten yhteensattumien vuoksi ne ovat kasvaneet nopeammin ja enemmän kuin meille muille olisi hyväksi”, esipuheessa sanotaan.

Maailman talousasiat on maalattu kirjassa jännittävään muotoon. Kerronta on kansantajuista. Siksi kirja sopii luettavaksi myös heille, joita talousasiat eivät lähtökohtaisesti kiinnosta.

Mesta.netin kirjasivusto nosti kirjasta muutaman mielenkiintoisen seikan

Pysäyttävät luvut

Talousmaailman mittasuhteet ovat usein tyrmääviä. Kirja sisältää runsaasti mielenkiintoisia lukuja ja nippelitietoa.

Esimerkiksi, että Coca-Cola on maailman eniten muoviroskaa synnyttävä brändi käyttäessään 3 miljardia kiloa muovia pakkauksiin vuodessa. Määrä vastaa 200 000 pulloa minuutissa. Yhden tilkauden aikana käteistä liikkui Visan kautta yhteensä 11 000 miljardia dollaria. Kun Facebook osti WhatsAappin, yhden käyttäjän hinta oli arvioitiin 55 dollarin arvoiseksi.

Tuntemattomat jättiyritykset

Kirjaan listattujen yritysten joukossa on kaikkien tuntemia globaaleja jättiyrityksiä, kuten Amazon (sijalla 5.) ja Google (sijalla 1). Sen sijaan esimerkiksi Tencent sanoo tuskin mitään suurimalle osalle, vaikka Kiinassa verkkomaailmaa hallitseva yhtiö tavoittaa käytännössä kaikki kiinalaiset.

Lännessä vain harva on edes kuullut yrityksen nimeä. Tencent kannattaa kuitenkin tuntea; siitä saattaa tulla Googleakin mahtavampi internet-talouden valtiaaksi, kirjassa ennustetaan.

Listalle ovat pääseet myös Yhdysvalloissa poliittisesta pelehtimisestä syytetty Koch Industries (15.) sekä Venäjän poliittiselle eliitille elintärkeä kaasujätti Gazprom (7.)

Hannu Sokala ja Jukka-Pekka Raeste ovat kokeneita taloustoimittajia.

Ikean nerokas strategia

Kirjassa on myös nerokkaita strategioita, joilla yritykset saavat asiakkaansa ”ansaan”. Tunnetuin niistä lienee näistä Ikea (sijalla 35), jonka myymälät on suunniteltu niin, että asiakkaat houkutellaan kulkemaan samaa reittiä liikkeen läpi. Asiakas ei näe seuraavaa osastoa ja reitiltä poikkeaminen johtaa eksymiseen. Kirjan mukaan reitin tarkoituksena on saattaa asiakkaat epävarmuuden tilaan.

Se saa ihmisen sopeutumaan osaansa ja luovuttamaan samalla osan itsemääräämisoikeudestaan. Ikean myymälään ei voi poiketa nopeasti. Myymälän läpi kulkeminen vie aikaa ja tekee siitä tapahtuman.

Kirjan mukaan tuotteiden suunnittelu alkaa sillä, että Ikea päättää tuotteen hinnan, ja vasta sen jälkeen alkaa tutkia, mitä ja miten tuohon hintaan on mahdollista valmistaa. ”Maksumieheksi” joutuu usein ennestään matalapalkkainen työntekijä, kuten rekkakuski.

Disneyn mielen valtaava unelmatehdas

Listalle on päässyt myös viihdemaailman jättiyritys Walt Disney Corporation (23.), jota Disney-kriitikot ovat syyttäneet Disney-fasismista, eli tarjotusta maailmankuvasta, jossa voimakkain hallitsee ja alistettujen on parasta olla onnellisia asemastaan.

Kirjassa maalataan myös tulevaisuuden kuvia. Teoksen mukaan mukaan ikoninen Disney voi kaatua kahteen virheeseen: virhelaskelmaan siitä, että olosuhteet pysyvät ennallaan ja sitä seuraavaan resurssien väärään allokointiin.

Myös koronan vaikutuksia ruoditaan kirjassa. Isokin yritys voi kaatua pandemiaan.

Huvipuistojen sulkeminen aiheuttaa Disneylle mittavat tappiot. Samoin se kärsii urheilukanavien hiipumisesta koronan aikaan.
Jos koronavirus saa ihmiset pelkäämään huvipuistojen kaltaisia massakokemuksia tartuntavaarojen vuoksi, vahvaksi kassavirtakoneeksi ajateltu tukijalka romahtaa ja Disneystä voi tulla valtauskohde jollekin Amazonin kaltaiselle digijätille,
kirjassa ennustetaan.

Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä on saatavilla äänikirjana ja e-kirjana. Kuuntele näyte täältä. Kursivoidut kohdat ovat lainattu kirjasta.

Kuvat: Jonne Räsänen

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone