Lue faktat Kaikki synnit -sarjasta – oikea poliisi pysäytti poliisiautolla ajaneen Matti Ristisen ja tarkisti ”aseluvan”

Pohjoispohjanmaalle sijoittuvan Kaikki synnit -draamasarjan toinen kausi julkaistiin Elisa Viihde Aitiossa lokakuun lopulla. Mesta.net kokosi yhteen faktoja ja nippelitietoa sarjan kuvauksista.

Sarjan toinen kausi sijoittuu vuoteen 1999. Kuvauksia varten lainattiin runsaasti ajan henkeen sopivia ajoneuvoja yksityishenkilöiltä ympäri Oulun seutua. Kuvaksissa käytettiin pääasiassa 80-luvun lopun ajoneuvoja, koska Suomen autokanta on keskimäärin yli kymmenen vuotta vanha. Kuvauksiin tuotiin muun muassa Toyota Corolla (vm-97 ja Nissan (vm -87) Volkswagen Golf (vm-86).

Sarjassa nähtävä ambulanssi tuotiin kuvauksiin Turusta, mutta vanhan Saab 900 -poliisiauton kohdalla kävi tuuri: juuri sopiva ”piiska” löytyi Kempeleestä, jossa osa sarjasta myös kuvattiin.

Poliisitunnuksin ja hätävilkuin varustetun auton kuljettamiseen tarvittiin lupa. Samoin aidon näköisen muoviaseen, jota Jussi Ritolaa esittävä Matti Ristinen kantoi kuvauksissa.

Yhtenä päivänä Ristinen oli kuvaamassa sarjaa Oulun lähettyvillä, kun erään huoltoaseman pihaan kaartoi auto, josta nousi ulos oikea poliisi.

”Tämä vanhempi poliisimies kysyi, että mistä piiristä olen ja että millainen ase minulla on. Kerroin, että teemme tv-sarjaa ja että minulla on muoviase. Sanoin myös, että kaikki tarvittavat luvat löytyvät”, Ristinen kertoi kuvausten lomassa.

Sarjaa kuvattiin Lumijoella, Tyrnävällä, Oulunsalossa, Kempeleessä. Kuvauksissa on ollut mukana noin 700 avustajaa. Suurin kohtaus kuvattiin Kellon nuorisoseuran talolla, jonne 300 avustajaa.

Sarjassa nähdään paljon hevosia. Kohtauksessa, jossa puu kaatuu ja hevoslauma vauhkoontuu, puunkaatuminen leikattiin kohtaukseen jälkikäteen. Oikeasti hevoset ajettiin liikkeelle ohjauksin ja huudoin.

Poikkeuksellisen vähäluminen talvi oli tehdä tepposet. Sarjan ulkokuvaukset oli suunniteltu tehtäväksi ensimmäisenä, mutta alkutalven leudon sään takia sisäkuvaukset piti vaihtaa ensimmäiseksi.

Kuvauksissa sattui kova tuuri kuvauspaikkana keskeisen saaren suhteen. Saareen pääsi vain jäätietä pitkin. Leudon talven takia jäätie oli auki talven aikana vain yhtenä viikonloppuna, joka sattui osumaan aiemmin sovittuun kuvausviikonloppuun.

Toisella kaudella tehtiin iso aikahyppy vuosituhannen vaihteeseen, joten päähenkilö Jussi Ritolaa esittänyttä Matti Rististä piti nuorentaa ykköskaudelta, jossa hänellä oli parta ja liikakiloja. Ristisen mukaan hän ”nuorensi” itseään palaamalla normaaliin ruokavalioon ja liikuntatottumuksiin. Hän myös korosti kehonsa jäntevyyttä ja nuorekasta liikkumista.

Toisen kauden musiikista vastaa Samuli Putro. Hän tutustui ohjaaja Mika Ronkaiseen jo 1990-luvulla Oulun rokkipiireissä. Kyseessä oli Putron ensimmäinen puhdas tilaustyö, jonka hän tekee elokuvaan tai tv-sarjaan. Ronkainen toivoi musiikilta hurmoksellisuutta, hillulointia ja iloista duuria. Putro teki työtä käskettyä.”

Kaikki synnit sai ensi-illan myös elokuvateattereissa kautta maan. Sarjan levittäjän Aurora Studiosin toimitusjohtaja Antti Toiviainen kertoo kyseessä on ensimmäinen kerta maailmassa, kun alkuperäissarja julkaistaan samanaikaisesti sekä suoratoistopalvelussa että elokuvateatterissa.

Kaikki synnit on katsottavissa Elisa Viihde Aitiossa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone