Lenny Kravitzin elämäkerta Let Love Rule on intiimi kasvutarina rocktähdeksi – lue muutama poiminta

Lenny Kravitzin odotetussa elämäkertakirjassa Let Love Rule (Like) käydään läpi Kravitzin elämä syntymästä 25-vuotiaaksi, jolloin hänestä tuli rocktähti.

New Yorkissa syntynyt ja varttunut Kravitz toteaa David Ritzin kanssa kirjoittamassa kirjassaan, että hänen tarinansa ei ole syntynyt pimeydestä.

”Nuoruuteni oli iloa tulvillaan, ja minua ympäröi loputtomalta ja ehdottomalta tuntunut rakkaus. Sain sitä äidiltäni, tusinalta kimaltavia kummi-tätejä, isovanhemmilta, naapurin tädeiltä ja sediltä, sisarilta, serkuilta ja ystäviltä, joista valikoin itselleni perheen.Myös isä välitti minusta kovasti, mutta kesti jonkin aikaa ennen kuin tajusin sen. Hän ei osannut osoittaa minulle kiintymystään, ja suhteemme oli hankala, koska olimme niin erilaisia”, nykyisin 56-vuotias artisti kirjoittaa.

Kravitz kirjoittaa elämästään avoimesti ja herkästi. Lukijalle syntyy vaikutelma, että hänelle on tärkeää tuoda tarinansa esille. Tunneside säilyy läpi koko kirjan.

Kravitz koki jo lapsena olevansa erilainen. Hänen näyttelijä-äitinsä Roxie Roker oli Bahamalta ja tuottajana uran tehnyt isä Sy Kravitz juutalaisesta perheestä. Liitto oli epätyypillinen tuon ajan Yhdysvalloissa.

Ensimmäisenä koulupäivänä joku lapsi singahti paikalle kuin tyhjästä, osoitti sormella minua ja vanhempiani ja huusi: ”Sun äitis on musta ja isäs valkoinen!” Ennen sitä hetkeä en ollut kertaakaan ajatellut vanhempieni ihonväriä. He vain olivat sellaisia kuin olivat. Mitä väliä sillä oli?”

Kravitz avautuu kirjassaan myös vaikesta isäsuhteestaan ja lukuisista yhteenotoista isänsä kanssa. Isällä oli kuitenkin suuri merkitys Kravitzin uralle: hän osti pojalleen soittimia, toimi rahoittajana ja painosti häntä lähtemään soolouralle vaiheessa, jossa Kravitz oli perustamassa uutta bändiä. Poika päätyi isänstä tahtoon ja nousi tähdeksi.

Vaikka isälläni oli puutteensa, hän teki minulle hienoja juttuja. Kun olin seitsemän, isä vei minut Manny’s-soitinliikkeeseen 28. kadulle ja osti minulle sieltä Yamahan akustisen kitaran, jossa oli sisäänrakennettu mikki sekä volume- ja tonepotikat. Hän osti myös pienen treenivahvistimen.”

Menestyminen musiikkiuralla vaati kuitenkin tahtoa ja ripauksen onnea.

Kravitzin äidistä tuli The Jeffersons -sarjan myötä menestynyt näyttelijä ja perhe muutti Kaliforniaan. Äiti sai houkuteltua Kravitzin poikakuoroon, vaikka se ei aluksi kiinnostanut häntä.

”Kuorovuosieni merkitys oli monumentaalisen suuri. Se oli ainoa muodollinen musiikkikoulutus, jonka olen saanut. Ei minua ole koulutettu r&b:iin tai rock’n’rolliin, ne minä opettelin fiilispohjalta. Mutta laulutekniikoiden opiskelu vaativien opettajien kanssa auttaa minua loppuikäni.”

Kravitz koki hengellisen herätyksen 13-vuotiaana. Hän alkoi käydä kirkossa. Hänestä tuli hyperenerginen teini, joka haki paikkaansa suuressa maailmassa.

”Eräänä päivänä olin ulkona polttelemassa pilveä ja diggailemassa Black Sabbathia Dogtownin jengin kanssa, seuraavana päivänä lauloin Faurén ”Requiemia” Kalifornian poikakuoron kanssa. Ja lauantaisin istuin kirkossa ylistämässä Herraa.”

Yksi kirjan erikoisimmista kohtalon käänteistä liittyy Kravitzin ex-vaimoon ja ainoan lapsensa äitiin Lisa Bonetiin.

Bonet oli teini-ikäisenä yksi The Cosby Show -televisiosarjan tähdistä. Hän oli yksi Kravitzin teini-iän idoleista. Eräänä päivänä Kravitz osoitti Lisan kuvaa TV Guide -lehden kannessa ja ilmoitti ystävälleen Alvin Fieldsille menevänsä naimisiin Lisan kanssa.

Se oli pelkkää teinin unelmaa, mutta kun Kravitz oli 21-vuotias ja Lisa 18 vuotta, he alkoivat tapailla toisiaan. Aluksi ystävinä, mutta suhde kehittyi lopulta romanssiksi. Naimisiin he menivät vuonna 1987.

”Kun vauvamme pää näkyy, nappaan nopeasti kameran
taltioidakseni sen hetken. Mutta kun näen tytön kasvot – sen
ihmeen! – pudotan kameran ja itken hallitsemattomasti. En
ole koskaan nähnyt mitään yhtä kaunista. Näen, että Lisa tarvitsee minua, joten kokoan itseni nopeasti. Kätilön opastuksella vedän lapsen ulos ja katkaisen napanuoran”
, Kravitz muistelee tyttärensä syntymää.

Rocktähteys odotti jo kulman takana. Eräänä päivänä Kravitz kirjoitti perheen asuinrakennuksemme seinään hissin viereen
mustalla tussilla ”Let love rule”. Viikkokausia myöhemmin hän teki samannimisen biisin.

Let Love Rulea myytiin Euroopassa yli kaksi miljoonaa kappaletta, mikä avasi portteja Yhdysvaltain markkinoille. Amerikassa levy myi kultaa vasta viiden vuoden kuluttua.

”Olin elänyt neljännesvuosisadan. Minulla oli vaimo ja lapsi, joita jumaloin. Minulla oli äiti ja ukki, jotka kapinallisesta luonteestani huolimatta olivat kasvattaneet minut oikein.”

Ari Väntäsen ansiokkaasti suomentama Let Love Rule ei jää viimeiseksi Kravitz-kirjaksi. Hän lupaa kirjan lopussa, että muistelmille on luvassa jatkoa.

Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Let Love Rule (Like).

Let Love Rule on saatavana myös Markus Niemen lukemana äänikirjana sekä e-kirjana. Lue näyte täältä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Yksi kommentti

  1. Ihan hyviä biisejä osa mutta niistä jää aina valitettavasti se lopullinen fiilis pois, ne ei koskaan herää täysin eloon. Aina odottaa, että lähde nyt mutta aina ne jää kliinisiksi junnaaviksi. En ole livenä toki nähnyt mutta levyltä kuultuna kliinistä ja tylsää.. periaatteessa ok mutta se jokin puuttuu.

Kommentit suljettu.