Leffa-arvostelu:” Frantz-elokuvassa mustavalkoisuus sopii surumieliseen tunnelmaan ja ympäristöön, jossa sodan jäljet näkyvät niin ihmisissä kuin rakennuksissa”

frantz_03-h_2016

Frantz. Ohjaus: François Ozon. Pääosissa: Paula Beer, Pierre Niney, Ernst Stötzner, Marie Gruber. 113 min. K12.

Sodassa kaatuneen Franz-sulhonsa haudalle matkaava Anna (Paula Beer) näkee kalmistossa tuntemattoman miehen (Pierre Niney), joka kyynelehtii Annan kihlatun leposijan äärellä. Myöhemmin muukalainen esittäytyy Franzin lääkäri-isälle ranskalaiseksi Adrieniksi, mutta koska ollaan vuoden 1919 Saksassa, lentää turisti vastaanotolta ulos ennen kuin ehtii sanoa sanottavansa.

Kohtaus hautausmaalla on hieno avaus Francois Ozonin tunnelmalliselle tulkinnalle Maurice Rostandin näytelmästä, jonka Ernst Lubitsch ehti sovittaa elokuvaksi (Särkynyt sävel) jo vuonna 1932. Ozon on siirtänyt elokuvilleen tyypillisesti näkökulmaa mieheltä naiselle mutta on säilyttänyt näytelmän pasifistisuuden. Sodanvastaisuus asuu hetkissä, joissa häpeä, suru tai viha naamioituu kansallismielisyydeksi, joka sokaisee vihollisuuden keinotekoisuudelta.

Ozonin monipuolisessa tuotannossa ovat vaihdelleet niin tunnelmat kuin lajityypit, eikä Frantzkaan tyylillisesti muistuta suoraan mitään hänen aiemmin tekemäänsä. Epookkidraaman alkuosan mysteerimäisyydessä on trillerimäisiä piirteitä asioiden paljastuessa katsojalle yhtä hitaasti kuin Annalle. Elokuva hämää katsojaa mutta samalla myös sen hahmot sepittävät toisilleen tarinaa, joka on todellisuutta miellyttävämpi. Toden ja kuvitelman sekoittava rakenne muistuttaa etäisesti Ozonin edellisestä, satiirin ja psykologisen trillerin yhdistäneestä elokuvasta Vieras talossa (2014).

Rakkaus ja kaipuu samaan ihmiseen lähentävät Annaa ja Adrieta, mutta Frantz on Ozonin elokuvista säädyllisin. Se on kuin kahden ihmisen kolmiodraama, jossa kuollut osapuoli kummittelee muistoissa, tarinoissa ja kirjeissä. Ohjaajalle tyypillinen seksuaalinen kuvasto (Swimming Pool, 2003; Isabelle: nuori & kaunis, 2013) on korvattu katseisiin kätketyillä vihjeillä.

Mustavalkoisuus sopii surumieliseen tunnelmaan ja ympäristöön, jossa sodan jäljet näkyvät niin ihmisissä kuin rakennuksissa. Välillä maailmaa saa kuitenkin värit, jotka muistuttavat vanhoja, maalattuja mustavalkokuvia. Värin käyttö ei seuraa yksinkertaista logiikkaa tai pelkisty sokkiefektiksi kuten Schindlerin listassa (1993). Frantzissa värit ovat kuin murtumia todellisuudessa ja suhteessa pikemminkin tunteisiin kuin tapahtumiin niiden sävyttäessä niin takaumia, valheita, unelmia kuin nykyhetkeä. Selkein esikuva värien käytössä on ollut Edgar Reitzin hieno Heimat-elokuvasarja.

J. K. SILVENNOINEN

Vuokraa elokuva Elisa Viihteestä.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone