Lauri Tähkä avaa uutuuskirjassaan rohkeasti sielunmaisemaansa – tässä poiminnat

9789510451175_frontcover_draft

Muusikko Lauri Tähkä on julkaissut Äärille-valokuvakirjan, jonka ohessa on hänen päiväkirjamaisia kirjoituksiaan, mietelauseitaan ja tunnelmiaan.

Visuaalisesti tyylikäs kirja sisältää myös käsin ja kirjoituskoneella tehtyä tekstiä. Teoksen kuvat ovat Emilia Ikäheimon ottamia ja taustahahmona on toiminut Tähkän ystävä, runoilija Heli Laaksonen.

Taiteellisissa kuvissa kuljetaan Italiasta Inariin, suurkaupungin sykkeestä erämaajärven hiljaisuuteen.

Tähkä on varjellut monia yksityiselämänsä asioita julkisuudessa. Tässä mielessä kirjassa harpataan intiimimpään ja rohkempaan suuntaa. Äärillä ei ole tekstillinen runsaudensarvi, vaan taiteellinen kooste erilaisia tunnelmakuvia – teosta voi suositella Tähkä-faneille.

Äärillä on julkaistu myös Lauri Tähkän itsensä lukemana äänikirjana. Oma, laulamisen karheuttama kertojaääni tekee tarinoista henkilökohtaisempia.

Kyseessä on tervetullut trendi, sillä tänä syksynä itse luetut äänikirjat ovat ilmestyneet myös muun muassa Anna Puulta, Maria Veitolalta (Toisinpäin) ja Iiro Seppäseltä (Kolme elämää).

Mesta.netin kirjasivusto poimi Äärillä-kirjasta muutaman kohdan.

577Tähkä on keikkaillut jo 15-vuotiaasta asti. Hän nähnyt alan molemmat puolet. Keikkatyössä todellisuus hämärtyy.

On matkustamiset bussissa, valvominen, eläminen yleisölle täysillä, nukkumattomuus, päihteet ja niiden hallinta ja hallitsemattomuus. Yhtäkkiä minulla ei ole itselleni ihmisarvoa, rietastelen, juopottelen, annan mennä, olen tuuliajolla, heitteillä. Olen maailmassani yksin, eikä kukaan tajua mitä päässä liikkuu.

Tähkä on intohimoinen matkustelija. Yksi hänen suosikkikohteitaan on Rooma, jossa riittääkin ihmeteltävää useammalle reissulle. Ulkomailla hän pääsee eroon julkisuudesta.

”Ulkomailla kukaan ei näe minua, sitä on ihmispaljouden keskellä todella yksin. Roomassa tai Milanossa ketään ei kiinnosta, kuka olen, mistä tulen, mihin menen. Kukaan ei katso sitä julkisuuden kautta tehtyä Lauria, ne katsoo tavallisesti, jos joskus katsovat. Kukaan ei kysele enkä vastaa, voin olla puhumattomana pitkään. Oma äänikin tuntuu vieraalta, kun puhuu niin vähän, itsekseen korkeintaan.”

Turun Paattisissa asuva Tähkä on luontoihminen, joka viihtyy vapaa-ajallaan omissa oloissaan.

Elän kuin vanhus kodissani, säikähdän jos ovikello soi, kuka sieltä nyt tuloo! Puhun linnuille, moikkailen pupuille ja teen oman karhunkierroslenkin. Voivoottelen selkävaivojani ja uniongelmaani, Marevania en vielä syö mutta senkin aika tulee, odotapa vaan.

En oikein osaa käydä kyläilemässä kenenkään luona, en osaa jutustella ja juoruta tavallisia asioita, puhun aina vaan omia keikkajuttujani, kuinka taas oli tanssipaikan vessaski 200, kun oltiin Muhoksella. En muista enää arkisen keskustelun aakkosia, hävettää ihan.

Hän kertoo avoimesti myös nuoruudestaan ja muusikon uran alusta. Meni pitkään ennen kuin soittamisella lohkesi leipää. Ammattikoulussa rokkari-Tähkää homoteltiin ja haukuttiin hipiksi. Huutelijoille hän näytti pitkää nenää.

Muusikon ura veti mua puoleensa, vaikka tiesin ne karikot ja kivituhkasateet. Miten muka joku tyyppi Teuvan Torpantieltä voi saavuttaa sellaista, mikä ei minkään tutkimuksen mukaan ole mahdollista? Jälkikäteen katsoen siihen on tarvittu varmaan sitä tahtoa ja kunnianhimoa todistaa enemmänkin itselleen kuin muille, että teki jotakin, minkä piti olla mahdotonta.

Kursivoidut kohdat ovat lainattu Äärille-kirjasta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone