Suomalaiskirjailija kohtasi viileän talven asuessaan Kreikassa: "Missään ei ole keskuslämmitystä ja sähkö on kallista – kahvia ja ouzoa kuluu"

Jussi_Santarun2015

Kalimera, Suomi! -pakinasarjan neljäs osa. Kirjoittajana on Kreetan saarelle muuttanut kirjailija Jussi Wahlgren.

Osa 1. Osa 2. Osa.4.

Joulupukkien lomarieha Haniassa

Ilmat ovat viilenneet Kreetallakin joulukuun lopussa. Plataniaksen aukiot ja kadut ovat autioita. Vain yksi ’Cafeneon’ on keskusaukiolla auki. Sinne kylän ukot kerääntyvät pelaamaan korttia tai Backgammonia. Rakia, kahvia ja ouzoa kuluu.

Nyt ymmärrän miksi Välimeren ihmiset istuvat päivisin niin paljon kahviloissa. Missään ei ole keskuslämmitystä ja sähkö on kallista. Myös puulla lämmittäminen, joka on kaikkein suosituinta, tulee kalliiksi. Lähes kaikissa vanhemmissa asunnoissa on metallinen ’Porin Matti’. Se polttaa kuhmuraista ja lämpöarvoltaan hyvää oliivipuuta jopa pari kuutiota talven aikana. Mutta tuoksu on ihana ja lämpö tuntuu taivaalliselta. Uuni ei kuitenkaan varaa lämpöä
ja lämmittää vain sen ajan, kun tuli palaa.

Etelän kylmyys on hyvin kosteaa. Toisin kuin Suomessa. Siksi päivisin asuntoja tuuletetaan, vaikka olisi kuinka viileää. Talvilämpötila on Kreetalla alimmillaan kymmen asteen molemmin puolin. Kosteus pureutuu nopeasti jo parissa päivässä seiniin ja home alkaa leviämään vastustamattomasti, jollei tuuletus pelaa. Ja koska emännät tuulettavat asuinhuoneita päättäväisesti, istuvat isännät Kafeneonissa suurimman osan päivää. Nuorempi polvi tietysti menee työpaikoilleen lämmittelemään. Varmuuden vuoksi huoneet yleensä maalataan tutulla valkoisella kalkkimaalilla joka kevät.

Olen oppinut itsekin tuulettamaan Plataniaksen asuntoa. Sitten iltapäivällä alan taas lämmittämään uunia. Kaadan itselleni lasin paikallista punaviiniä, Romeikoa, ja leikkaan palan Feta-juustoa ja istuudun uunin ääreen lukemaan. Tällä kertaa käsittelyssä on Kristina Ohlssonin dekkari, ’Lotus blues’, jonka äärellä ehtii ilta jo tulla ja toinenkin punaviinilasi mennä. Ohlsson kyyti on kovaa ja kansainvälistä.

Oma romaanini on ilmestynyt ntamo-kustannukselta. ’Viisi kuukautta, viisi viikkoa’ on nyt saatu pois päiväjärjestyksestä. Uusi romaani, joka sijoittuu kokonaan Kreetan saarelle, on jo lähtenyt käyntiin. Sen työnimi on ’Miekkaliljojen aikaan’.

Santa_Tun_2014

Pääsin joulukuun lopussa viimehetkellä mukaan Hanian kaupungin järjestämään ’Santa-juoksuun’. Se järjestettiin viidennen kerran. Pienellä osallistumismaksulla sai kokonaisen joulupukin asun partoineen kaikkineen. Hain sen hyvissä ajoin paikallisen jalkapalloseuran, FC-Plataniksen kotistadionin toimistolta.

Tänä vuonna Hanian joulupukkijuoksu pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan. Meitä oli yli seitsemäntuhatta punanuttuista marssijaa. Ei sellaisessa tungoksessa voinut juosta, vaikka tapahtuman nimi siihen viittasikin. Kiersimme Hanian leveimpiä katuja ja palasimme vanhaan satamaan parin tunnin kuluttua. Siellä hajaannuimme kuka minnekin, syömään johonkin tavernaan, tai juomaan jonnekin sataman sokkeloisten kujien varsille. Marssin aikana katukahvilat tarjosivat osallistujille ilmaista juotavaa, oli rakia, viiniä ja olutta ja pieniä meze-paloja, leivonnaisia, hedelmiä tai oliiveja.

Näky oli hämmästyttävä, kun tuhannet punanutut vaelsivat suurena massana ympäri pikkukaupunkia. Ja kaikki hymyilivät toisilleen, nyökkäilivät ja tanssivat välillä, jos kadun varressa sattui joku yhtye kreikkalaista musiikkia soittamaan. Tai peräti brasilialaista Sambaa.

Omassa porukassa pysyminen oli välillä työlästä, koska kaikki näyttivät takaapäin samanlaisilta. Kuitenkin juoksuun osallistui sadoittain yritysporukoita ja perheitä, jotka hajosivat vain löytääkseen taas toisensa Vanhan sataman laitureilta .

Joulupukit paratiisissa. Vieläkin hymyilyttää. Kaikenlaista elämää!
Jussi Wahlgren

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone