Kreetalla asuva suomalaiskirjalija: Mihin turistit hävisivät?

jussi kolumi joulu

Kalimera, Suomi! -pakinasarjan kolmas osa. Kirjoittajana on Kreetan saarelle muuttanut kirjailija Jussi Wahlgren.

Osa 1. Osa 2.

Olen asettunut taloksi Kreetalle, Plataniaksen yläkylään, kirkon kulmille. Kirjoitan juuri viimeisiä liuskoja romaanistani ´Viisi kuukautta, viisi viikkoa’. Sain hienon ja dramaattisen lopun romaaniin nimen omaan Plataniaksen  maisemissa.

On marraskuu. Yhtäkkiä kadut ja aukiot ovat tyhjiä. Turistibusseja tai vuokra-autoja ei näy. Ei pulisevia turistiryhmiä. Hotellit naulaavat ikkunoita kiinni. Ulkolamput ja kukkaruukut kiedotaan muovipussien suojaan. Muutos on hurja.

Kylän raitilla oli vielä viikko sitten vilskettä. Enimmäkseen Skandinaaviset turistit tungeksivat rantatien tavernoissa ja baareissa kuin Stockmannin hulluilla päivillä.  Musiikki ja juhliminen jatkuu pikkutunneille asti. Viiden aikaan viimeiset pilettäjät ja tavernojen työntekijät raahautuvat kotiin.

Aamulla ei ole kiirettä mihinkään. Kun aurinko nousee, valloittavat lapsiperheet hotellien uima-altaat ja rantojen lepotuolit. Jokaisella rantahotellilla on oma kaistaleensa hiekkarantaa. Rantatuolit ovat maksullisia. Rahastajat liikkuvat ketterästi ja muistavat hämmästyttävän hyvin, kuka on vanha ja kuka uusi tulokas, kuka on maksanut, kuka ei.

Yläkylällä on sesonginkin aikaan hiljaisempaa. Katu, joka nousee Rantatieltä kirkolle on jyrkkä ja pitkä. Kaikki eivät jaksa kävellä ylös. Mutta muutaman minuutin välein erikieliset pikkuporukat ohittavat parvekkeen, jolla istun aamukahvilla. He menevät katsomaan kirkkoa tai toisen maailmansodan aikaista bunkkeria, jonne kyläläiset piiloutuivat natseja pakoon.

Kirkossa vietetään lähes vuoropyhin häitä ja hautajaisia. Parvekkeella olen kuin teatterin aitiossa. Katu täyttyy autoista ja juhla- tai surupukuisista ihmisiä. Yleensä ihmiset ovat samoja kyläläisiä joka sunnuntai. Vain asu vaihtuu. Jotkut vanhemmat miehet ovat jo alkaneet tervehtiä minua.

”Kali mera,” he sanovat.

”Kali mera,” sanon takaisin, ”Ola kala.” Kaikki hyvin. Siis vain häiden aikaan, tietenkin.

Kirjoitan sisällä keittiön pöydän ääressä. Yleensä pari tuntia aamiaisen jälkeen. Sitten käyn lenkillä kirkon takana oliivilehtojen lomassa. Joskus juoksen alas Plataniaksen rantaan, mutta en usein. Minua kauhistuttaa juota jyrkkää ylämäkeä takaisin tullessa. Vaikka nyt autio, kilometrien pituinen ranta onkin ihanteellinen ja idyllinen paikka juosta. Vain minä ja kaksi kulkukoiraa. Vanhoja tuttuja jo.

Lounaan jälkeen luen parvekkeella uusia romaaneja. Nyt on käsittelyssä  Robert Galbraithin Pahan polku. Hämmästyttävää kyllä, salanimen taakse kätkeytyy Harry Potterin kirjoittaja J.K. Rowling. Pahan polku on paha kirja. Kannattaa tutustua.

Platanias_aamukahvi1

Iltapäivän viimeisinä tunteina, auringonlaskun aikaan, istun toisella parvekkeella, josta aukeaa huikea merinäköala eteläiselle Välimerelle. Seuraan aurinkoa. Näen taloja, kirkkoja, hotelleja, kappeleita ja teitä kilometrien päähän. Vuoret nousevat joka puolella parin tuhannen metrin korkeuteen. Välimeri kimmeltää turkoosina ja salaperäisenä. Tällä parvekkeella herkistyn aina historialle. Antiikin ajan henget tuntuvat voimakkaina loputtoman kuuman taivaan alla. Kaadan lasillisen paikallista viiniä ja mietin missähän Odysseus mahtoi purjehtia, ehkä tuosta seireenien asuttamasta salmesta kohti länttä. Ja hurmasiko Waltarin romaanista tuttu Minea täällä Sinuhen vai lähempänä Knossoksen raunioita?

Malja Sinuhelle.

”Yamass!”

 

Jussi Wahlgren
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

  1. Pitäisit nuo latteudet omana tietonasi. Tautisi on orientalismia.

  2. ”Ja hurmasiko Waltarin romaanista tuttu Minea täällä Sinuhen vai lähempänä Knossoksen raunioita?”

    Kyllä se taisi tapahtua jo paljon ennen Kreetan saarelle saapumista. Ei ole tainnut kirjailija Waltariaan lukea?