Koiramainen komedia piristää kevättä – Elisa Viihteen suoratoistopalvelun tilausmäärä tuplaantui alkuvuodesta

haukku koko

Koko perheen komedia Ei Haukku haavaa tee julkaistiin tänään Elisa Viihde Aitio -suoratoistopalvelussa.

Uusi kotimainen komediasarja kertoo Pitkäsen perheestä, joka päättää pitää löytökoiran. Haukuksi nimetty koira ei ole kuitenkaan mikä tahansa ”rakki”, vaan se mullistaa perheen äidin Maria Pitkäsen (Pirjo Heikkilä) elämän.

Sarjan pääosissa nähdään Heikkilän lisäksi Hannele Lauri ja Jarkko Lahti, ja sen ovat ohjanneet Lauri Nurkse ja Olli Ilpo Salonen. Sarjan kaikki kahdeksan jaksoa tulevat katsottavaksi samanaikaisesti.

Koiramainen komedia on tuorein lisäys Elisa Viihteen suoratoistopalvelu Aition sarjatarjontaan, ja se on samalla Elisa Viihteen 20. alkuperäissarja.

Alkuperäissarjojen kysyntä on nyt kovassa nosteessa ja koronan vuoksi suoratoistopalvelujen kysyntä on noussut entisestään.

Elisa Viihteen sisältöliiketoiminnan johtajan Ani Korpelan mukaan Elisa Viihde Aition tilausten määrä on tuplaantunut alkuvuoteen verrattuna.

”Kuuden vuoden aikana olemme julkaisseet yhteensä 20 alkuperäissarjaa ja lähes 30 tuotantokautta. Haluamme tarjota asiakkaitamme kiinnostavia sarjoja, ja keskitymme jatkossakin laatudraamaan ja komediaan. Alkuperäissarjamme on suunnattu ensisijaisesti kotimaiselle yleisölle, mutta monet sarjamme ovat lyöneet hienosti läpi myös ulkomailla. Ei Haukku haavaa tee -sarjan kansainvälinen jakelija on Lagardère Studios Distribution, Korpela kertoo.
Katso traileri alta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone