Kohtaaminen valkohain kanssa muutti Harri-Pekka Pietikäisen elämän – kokemuksista syntyi vaikuttava Pinnan alla -kirja

Pidätän hengitystäni ja vilkuilen joka suuntaan. Alitajunnastani kumpuavat pelot yrittävät vallata tilaa. Mitä jos hai yllättää minut kuten painajaisissani? Mitä jos se yrittääkin päästä häkkiin sisään? Mitä jos tämä koko juttu osoittautuu huonoksi ideaksi?

Vuonna 2016 Harri-Pekka Pietikäinen koki ensikohtaamisen valkohain kanssa. Näköyhteys valtameren uljaimpaan petoon kesti vain joitakin sekunteja, mutta ne sekunnit muuttivat hänen elämänsä. Ensimmäisen häkkisukelluksen jälkeen mikään ei ollut entisellään.

9789510449356Pietikäisen kirjoittama Pinnan alla – Elämäni valkohain kanssa on dokumentaarinen romaani valkohaista ja sen kohtaamisesta. Samalla kirja kertoo syrjäisestä eteläafrikkalaisesta kalastajakylästä Gansbaaista, jossa valkohaiturismi on tärkeä elinkeino.

Koko kirjan mitalle on ripoteltu myös mielenkiintoista faktatietoa sekä tosielämän tarinoita muun muassa haihyökkäyksistä. Kirjan luettuaan tietää, miksi valkohai hyökkää uimarin kimppuun ja miksi se kurkistaa pinnan yläpuolelle ainoana hailajina maailmassa.

Hyiseen meriveteen hyppääminen ei ollut Pietikäiselle itsestäänselvyys, sillä hän pelkäsi valkohaita ja kärsi lapsena vesikammosta. Syynä oli 1980-luvun kauhujännäri Tappajahai, jonka hän katsoi salaa vanhemmiltaan. Vaikka elokuvan tarina on keksitty, se ruokki haipelkoa kokonaiselle sukupolvelle.

”Omalla kohdallani se johti siihen, että perheen yhteisillä lomamatkoilla aloin välttää hotellin uima-altaiden syviä päätyjä, joissa jalat eivät yltäneet pohjaan. Kesät, jotka vietimme usein Keski-Suomen järvimaisemassa veneilemässä, olivat kiusallisia, koska arkailin järvessä uimista. Minua hävetti. Tyydyin pikaisiin pulahduksiin ja palasin nopeasti veneen kannelle (ihan vain varmuuden vuoksi). Se, etten nähnyt, mitä Päijänteen tummassa järvivedessä allani liikkui, sai minut varpailleen”, Pietikäinen kertoo kirjassaan.

Reilu 500 päivää ensimmäisen häkkisukelluksen jälkeen Pietikäinen istuu lentokoneeessa ja on palaamassa takaisin Gansbaaihin. Myöhempinä vuosina hän palaa useita kertoja Afrikkaan ja valkohaiturismista elävään yhteisöön.

”Valkohain kohtaaminen sen luontaisessa elinympäristössä oli niin järisyttävä kokemus, että janoan lisää. Se herätti minussa kaipauksen johonkin, jonka olemassaolosta en ollut aiemmin edes tietoinen. Irrationaalinen pelko on kasvanut sisälläni uteliaisuudeksi, joka kohdistuu meren pelätyimpään petokalaan.”

Kirja saa yllättävän käänteen, kun valkohait kaikkoavat Gansbaaista ja kylän haiturismi romuttuu. Kirja kertoo kylän ihmisistä ja heidän kohtalostaan.

Minne valkohait ovat kadonneet? Onko kyse muutosta toiselle rannikolle vai onko pahin toteutumassa ja populaatio katoamassa kokonaan.

Vaikuttava ja informatiivinen kirja on samalla luonnon puolustuspuheenvuoro. Rivien välissä Pietikäinen pohtii myös globalisoitumista ja nykypäivän yltäkylläisyyttä.

Tarjolla on etnistä ja eksoottista, voimme matkustaa minne tahansa. Emme ainoastaan valitse kohdetta, vaan päätämme myös tulokulman. Lähdenkö Etelä-Afrikkaan shoppailemaan, aurinkorantalomalle, safareille, valaita bongaamaan vai sukeltamaan haihäkissä?

Kirjan koukuttavinta antia ovat kuitenkin vauhdikkaat kuvaukset häkkisukellusreissuilta, joissa pelottava valkohai kohdataan silmästä silmään.

Yhtäkkiä muutaman metrin päässä häkistä syvyyksistä syöksähtää valkohai. Se iskee vauhdilla tonnikalanpäähän ja yllättää köydenpitäjän jo kolmannen kerran tänään. Köysi kiristyy, kun valkohai vetää syötin mukanaan. Näen sen valkoiset kolmioterähampaat, jotka ovat tarttuneet tonnikalaan. Kerran se riuhtaisee päätänsä, syötti repeää ja irtoaa köydestä. Valkohain voima tuntuu luissa ja ytimissä. Häkki vapisee. Olen mykistynyt.

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia kirjasta Pinnan alla – Elämäni valkohain kanssa.

Lue näyte kirjasta. Teos on saatavana myös äänikirjana.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone