Kirjauutuus: Tero Pitkämäen elämäkerta on silkkaa mannaa penkkiurheilijoille – tuo esiin uusia puolia koko kansan keihässankarista

Keijo Leppänen: Keihäsmies – Tero Pitkämäen elämä (Tammi, 2020)

Suomen 2000-luvun menestynein yleisurheilija Tero Pitkämäki on saanut odotetun elämäkerran.

Keihäsmies-kirjan on kirjoittanut pitkän uran toimittajana tehnyt Keijo Leppänen. MTV3:n uutisankkurina tunnettu mies on aiemmin kirjoittanut muun muassa Mika Häkkisen elämäkerran Mika Häkkinen: Mestarin paluu.

Keihäsmies avaa ainutlaatuisen näkymän Pitkämäen elämänvaiheisiin, urheilu-uraan, niin sen tähtihetkiin kuin kulissien takaiseen arkeen ja pettymyksiin. Leppänen kirjoittaa Pitkämäen elämästä inhimillisesti ja monipuolisesti sekä ennen kaikkea pilke silmäkulmassa.

Viime vuonna keihäsuransa lopettanut Pitkämäki on esiintynyt julkisuudessa pidättyväisesti, mutta uutuuskirjassa hän esittelee räväkämpää puoltaan ja hän lataa suorat sanat monesta asiasta.

Kirjan loppuun on koostettu Pitkämäen vinkkejä sekä ajatuksia suomalaisista keihäslegendoista ja suomalaisen urheilun kehittämiseksi.

Mesta.netin kirjasivusto tutustui kirjaan ja poimi muutaman mielenkiitoisen kohdan.

Hiihto oli viedä mennessään

Terolle kelpasivat lapsena kaikki urheilulajit. Kirjassa kerrotaan, että Ilmajoen Ahonkylän jalkapallokentälle löytyi koulupäivän jälkeen aina pelaajia. Monet seudun lapsista olivat kolmannen polven pesäpalloilijoita, muutamat suuntasivat painisalille. Persoonallisin laji oli uppopallo, jonka alkeita opeteltiin Seinäjoen uimahallissa kerran viikossa.

9-vuotiaana Tero heitti Koskenkorvan yleisurheilukisoissa keihästä 22 metriä eli kymmenen metriä pidemmälle kuin toiseksi tullut. 60 metrin juoksussa menestystä ei tullut, joten katse suuntautui keihääseen.

Hiihtoladut alkoivat kodin vierestä. Myös hiihtoura näytti olevan mahdollinen, kunnes yhteislähtökisa Teuvalla paljasti karun totuuden. Kaikki mahdollinen oli kunnossa kuntoa ja voitelua myöten, mutta kärki karkasi silti.

Ei riitä, ei kerta kaikkiaan riitä, poika sanoi paluumatkalla isälleen.
– Kaikki oli pelissä?
– Ihan kaikki, myydään sukset ja ostetaan keihäs.

Vaikka Pitkämätki satsasi jatkossa kaiken keihäänheittoon, hän ei ollut lapsitähti. Ikäluokassa oli paljon lahjakkaampia heittäjiä.

Nuoruuden kolttosia

Pitkämäki oli normaali eläväinen ”ysärinuori”, jolle sattui ja tapahtui etenkin teini-iässä. Kirjan mukaan nuoruuden kolttoset ja puskivat läpi aina, kun vanhempien silmä väitti. Kirjassa käydään läpi nuoruuden alkoholikokeiluja ja muutama ”huolellinen nollaus” uran varrelta.

”Isän keikkatöiden seurauksena kotona oli myös kaapillinen halpaa tuontiviinaa. Halutuinta pojille oli Bacardi. Joskus se palasi oksennuksena eteisen matolle. Maton pesu ja parfyymikäsittely onnistuvat ennen vanhempien paluuta, mutta kuivuminen näytti epävarmalta. Prosessia oli pakko vauhdittaa hulmuttamalla mattoa kuin lippua moponkyydissä. Kapealla kylätiellä bacardihumalassa kaksi päällä ajaessa tulos jäi vaisuksi ja matto kosteaksi.”

Kultaisia kisamuistoja

Tottajan toki lukija pääsee keskelle suomalaisittain unohtumattomia urheiluhetkiä. Niistä kirkkaimpiin kuuluu mestaruus vuoden 2007 Osakan MM-kisoissa. Pitkämäki kertoo, kuinka jännitys muuttui peloksi, kun vauhdinottoalueen päässä oli enää yksi uhkaaja: vuosikymmenen paras keihäänheittäjä, siviilielämän kaveri mutta keihäskisojen suurin vihollinen. Andreas Thorkildsen.

Norjalaisen heitto ei kanna riittävän pitkälle, ja ilmajokisen maailmanmestaruus on tosiasia.

Mieletön hyvänolon tunne valtaa mielen. Tero miettii muutaman sekunnin, lähtisikö kunniakierrokselle saman tien vai heittäisikö vielä kerran. Vire on hyvä, ja mies päättää pitää hauskaa. Yleisö paikan päällä ja televisionkatsojat Suomessa on syytä palkita vielä yhdellä kiskaisulla. Hän menee vauhtiradan päähän ja pyytää yleisön mukaan.

Näpäytys entisille keihästähdille

Kirja sisältää myös kovia kannanottoja. Pitkämäki oli Suomen yleisurheilun suurvisiirinä myös arvostelun kohteena. Etenkin keihäänheiton ex-tähdet Seppo Räty ja Pauli Nevala arvostelivat usein hänen heittotyyliään ja kyseenalaistivat nuorten keihäänheittäjien henkisen kantin.

Pitkämäki toteaa kirjassa, että keihäsvalmennuksen ja entisten heittäjien helmasyntejä ovat ”minä tiedän” -ajattelu ja kateus.

”Seppo ja Pauli väittivät aina, etteivät nuoret heittäjät pärjää kovassa paikassa. Voin tunnustaa, että se oli parasta kannustusta. Vastasin vittuiluun heittämällä ja pärjäsin, mutta pärjääkö seuraava polvi enää vai masentuuko”, Pitkämäki kysyy kirjassa.

Perhe-elämää

Elämäkerrassa avataan myös Pitkämäen ja hänen avovaimonsa Niina Kelon suhteen vaiheita ja perhe-elämää.

”Pitkämäet ovat kuin mikä tahansa ilmajokelainen perhe. Koti on huipputärkeä, usko henkilökohtainen, ja isänmaa on tullut sitä arvokkaammaksi, mitä enemmän maailmalla on kierretty slumminreunoja. Rehellisyys, suoraselkäisyys ja käytöstavat ovat kasvatusopin pääaineita, vapaus temmeltää lasten perusoikeus. Lapset voivat kotona hyppiä sohvalta sohvalle ja ulkona kuraiselle korkeushyppypatjalle, jos siltä tuntuu, eikä aivan jokaista naarmua lähdetä näyttämään terveyskeskukseen. Virheitäkin saa tehdä, mutta vilppi on pahasta. Teron ja Niinan lapsuudenkodeissa äidille oli kolttosista helpompi avautua kuin isälle. Sama tilanne on heidän lapsillaan.

Tero Pitkämäki heitti urallaan noin 200 000 täysivauhtista heittoa. Kilpailuja kertyi nelisensataa. Uran ehtoopuolella, MM-kisoissa Lontoossa 2017 kanssakilpailijat alkoivat puhua papasta, vaikka viides sija oli lähes 35-vuotiaalta urheilijalta huikea suoritus. Uran lopettaminen oli kuitenkin väistämätön asia.

Lopettamispäätöstä seurasi kaksivaiheinen tyhjyys. Ensimmäinen iski heti, kun lähimmät olivat saaneet kuulla asiasta ja konjakit nautittu sen kunniaksi. Julkinen ulostulo vähän myöhemmin helpotti jännitystä ja painetta mutta lisäsi tyhjyyttä entisestään.

Keihäsmies on saatavilla äänikirjana ja e-kirjana. Lue ja kuuntele ilmainen näyte.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone