Kirjaesittely: Hannes Hyvösen elämäkerta on rujon rehellinen kuvaus ex-kiekkotähden värikkäästä urasta ja elämästä

Häkissä – Hannes Hyvösen tarina – WSOY, 2020.

”Pidä poika ittesi miehenä äläkä hölmöile.”

Näin sanoi isä 18-vuotiaalle Hannes Hyvöselle saattaessaan poikaansa junalle Oulun rautatieasemalla vuonna 1994. Paria kuukautta aiemmin faksi oli raksuttanut oululaiselle keltanokallle 60 000 markan unelmien sopimuspaperin TPS:n Sm-liigajoukkuseen. Oli tullut aika lähteä maailmalle.

Ex-jääkiekkoilijoiden rajut ja värikkäät tarinat ovat tulleet tutuksi Marko Jantusen ja Jere Karalahden elämäkertojen myötä. Nyt tarinansa kertoo ex-jääkiekkoilija Hannes Hyvönen (s. 1975).

Yhteistä kaikkien kolmen tarinoissa on se, että menestyksekästä kiekkouraa ja elämää ovat varjostaneen päihdeongelmat ja jokainen on onnistunut tuhlaamaan pelaamalla tienaaman omaisuutensa.

Hannes Hyvönen voitti urallaan voitti urallaan MM-pronssia, KHL:n mestaruuden ja kolme Suomen-mestaruutta. Sen lisäksi hän pelasi 42 NHL:n ottelua ja puki leijonapaidan päälleen kymmenia kertoja. Hänet on nähty myös tositelevisio-ohjelmissa Selviytyjät Suomi, Fort Boyard Suomi ja Tehtävä Lapissa.

Hyvönen tuli tutuksi poikkeuksellisen kovasta laukauksestaan ja räiskyvästä pelityylistään. Myös kaukalon ulkopuolella sattui ja tapahtui – lempinimi Hurja-Hannes ei ole tuulesta temmattu. Siitä on lukuisia esimerkkejä kirjassakin.

Hannes Hyvönen kertoo Marika Lehdon toimittassa muistelmateoksessaan huikeasta kiekkourastaan mutta myös elämänvaiheesta, joka vei hänet psykiatriseen hoitoon ja taloudelliseen vararikkoon.

Hyvönen aloitti jääkiekkoharrastuksen jo 4-vuotiaana oululaisen Eka-Kiekon riveissä. Maaleja tuli liukuhinnalta hän ja pelasi tasapäisesti isompiaan vastaan. Jokin kuitenkin kaihersi pienen pojan mieltä. Kirjaassa kerrotaan, että Hyvönen joutui lapsena koulukiusatuksi ja hän kärsi kotona puhumattomuudesta. Jääkiekkokaukalosta tuli ainoa paikka, jossa hän sai näyttää tunteensa täysillä.

Olen jo aikaa sitten aistinut, ettei perheessämme ole tapana puhua asioista. Olen aina tiennyt kaikkien aikuisten rakastavan minua äärettömästi, mutta rakkaus on meillä tekoja, ei jotain, mitä avoimesti näytetään. Tiedän olevani isälle tärkeä, sillä hän jaksaa kaiken muun ohella hitsata minulle jääkiekkomaalin, jota kaverini kadehtivat, ja laskee paitsi minut myös joukon muita pikkupoikia vähän väliä Raksilaan katsomaan Kärppien edustusjoukkueen pelejä”, Hyvönen kertoo kirjassaan.

Hyvönen sai esikoislapsensa jo 23-vuotiaana. Isyyden myötä hän koki suuren onnen, mutta myös huolen tulevasta.

Kaikki ei todellakaan ole vielä valmiina, mutta sillä ei ole mitään väliä, kun käsivarsilleni lasketaan maailman kaunein pieni tyttö. Sydämeni täyttää ääretön rakkaus. Päätän helliä lastani ja kertoa hänelle niin usein kuin pystyn, että rakastan häntä. Haluan antaa hänelle asioita, joita omassa lapsuudessani sain, mutta myös niitä, joita vaille jäin.

Vuonna 2001 matka jatkui San Jose Sharksiin, mutta haave NHL:stä ei toteutunut vielä ensimmäisellä Pohjois-Amerkan matkalla – farmi kutsui.

Olen ollut SM-liigan pelätyimpiä pelaajia ja treenannut koko kesän niin kovaa, että painoni on noussut useilla kiloilla, mutta silti huomaan olevani jälleen nokkimisjärjestyksen hännillä. NHL:ssä pelaavat maailman parhaimmat jääkiekkoilijat – se on jokaisen muunkin pelaajan unelma. Harjoituksissa ympärilläni vilisee pelaajia, jotka ovat minulle tuttuja lehdistä ja televisiosta.

Hyvönen muistelee kirjassaan hetkeä, jolloin hän kirjoitti nimensä 2 miljoonan dollarin KHL-sopimukseen. Olo oli epätodellinen ja numerot vilisivät hänen silmissään.

”Kuka olisi uskonut, että oululaisen työläisperheen kaksioon syntynyt poika pystyy ostamaan osaksi käteisellä perheelleen miljoonien kruunujen kodin, jossa on viisi makuuhuonetta, hulppea avokeittiö ja viimeisen päälle oleva poreamme. Olohuoneen viiden metrin korkuisista ikkunoista voin katsella, kuinka kaksi tytärtäni ja kaksi poikaani leikkivät naapuruston muiden lasten kanssa.”

Alkoholista tuli hänelle ongelma. Sitä kului pelireissuilla jopa NHL:ssä.

Kun olen jo lähtökohtaisesti mukana Sharksin joukkueessa ylimääräisenä, en tietenkään pääse pelaamaan kauden tärkeimmissä peleissä. Käyttäydyn taas lapsellisesti ja vedän Phoenixin pelireissulla kännit peliä edeltävänä iltana hotellihuoneessa.

Joukkuekaveri Teemu Selänne saa kuulla asiasta seuraavana päivänä.

– Ei noin voi tehdä! Jos joku sairastuu tai loukkaantuu, sua voidaan tarvita, hän huutaa kirjan mukaan

Elämänsä suurimmassa aallonpohjassa Hyvönen oli menettänyt omaisuutensa ja mielenterveytensä. Hän makasi kotona eikä selvinnyt edes ruokakauppaan. Itsetuhoiset ajatukset hiipivät mieleen. Lopulta hän pääsi sairaalan psykiatriselle osastolle.

Otan lisää punaviiniä. Otan lisää pillereitä. Lakkaan syömästä. En pysty enää nukkumaan. Istun valveilla yöt läpeensä. Lopulta koittaa hetki, jolloin päätän hirttäytyä asuntoni kattohirsiin. On vain yksi pulma. Tajuan sen, kun räpistelen silmiäni kuivaksi sen verran, että erotan huoneiston katon. Se on kolmessa ja puolessa metrissä. En yletä sinne. Lampun koukku löytyy, mutta eihän se kestä painoani. En jumalauta pysty edes saamaan itseäni hengiltä.

Juttu jatkuu…

Hyvösen elämän suuri menetys ja samalla kännekohta on isän kuolema. Surun keskellä hän muistaa myös isänsä huonot puolet.

Pian hautajaisten jälkeen matkustan uudestaan Ouluun. Siivoamme yhdessä Helin kanssa isän vuokrakaksion. Kodissa tuoksuu vielä isältä, mutta heti käy selväksi, että myös minä olen kaikkialla. Makuuhuoneen seinällä on pelipaitani. Yöpöydällä on minun TPS:n aikainen pelaajakuvani. Löydän isän pitämät leikekirjat.

Hyvönen kampeaa itsensä kuopan pohjalta. Hän tapaa nykyisen puolisonsa Netta Suikkasen, jonka Kai-isä on tunnettu jääkiekkovalmentaja. Ennen kosintaa Hyvönen soittaa Kaille ja pyytää Netan kättä.

»Jaahas», kommentoi Kai saadessaan tietää, että kyseessä on kaukaloiden paha poika Hannes Hyvönen. Kai vakuuttui kuitenkin nopeasti siitä, että vuosien takaiset tapahtumat jäällä eivät kerro mitään siitä, minkälainen olen nyt.
– Aikuinen nainenhan se on, ei sun tarvitse kysyä, Kai sanoo minulle. – Mutta arvostan kyllä tätä elettä. Anna mennä vaan
.

Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Häkissä – Hannes Hyvösen tarina (WSOY). Kirjasta on saatavilla äänikirjana ja e-kirjana.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone