Kirja: Mick Herronin Nukkuvat leijonat on äärimmäisen taitavasti rakennettu kylmäverinen vakoilutrilleri

Mick Herron: Nukkuvat leijonat – Crime Time 2021

Brittiläisen Mick Herronin tie kirjalliseen menestykseen ei ole ollut helppo. Vaikka Slough House-sarjan ensimmäinen osa olikin aikoinaan ehdolla palkinnoille, varsinainen läpimurto tapahtui vasta nyt. Eikä syyttä. Nukkuvat leijonat on äärimmäisen taitavasti rakennettu kylmäverinen vakoilutrilleri.

Nukkuvat leijonat on suunnitellun trilogian toinen, itsenäinen osa. Tarina tapahtuu Lontoossa nykypäivänä. Britannian turvallisuuuspalvelun MI5:n epäonnistuneet ja virheitä tehneet luuseriagentit, luupäät on sijoitettu Lontoon esikaupungissa sijaitsevaan, syrjäiseen rakennukseen, tekemään mitäänsanomatonta paperityötä.

Kaikki toivovat vielä jonakin päivänä pääsevänsä takaisin Regent Parkin päämajaan ja oikeisiin, salaisiin operaatioihin. Tunarien osastoa johtaa kokenut Itä-Euroopan kylmänsodan aikainen tähtiagentti Jackson lamb.

Eräänä tavallisen surkeana sateisena päivänä Slough Housen työntekijä Dickie Bow löydetään kuolleena bussista, jonka reitti kulkee kaukana hänen normaalilta työmatkaltaan. Virallisesti Bow on saanut sydänkohtauksen, mutta Jackson Lamb ymmärtää, että kyseessä on murha.

River Cartwrightin kanssa Lamb alkaa tutkia Dickie Bown turhalta tuntuvaa murhaa. Bown puhelimesta löytyy myös outo kryptinen viesti.

Mick Herron on sujuvakynäinen kirjoittaja. Kertomus purkautuu loogisesti, kutkuttavan hitaasti ja yllätyksellisesti kohti järisyttävää loppua. Ovatko vanhat kylmän sodan aikaiset haamut nousseet kuolleista. Miksi murhattu Dickie Bow oli väärässä bussissa kuollessaan?

Kuusikymmentäluvun Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n karmivat, huippusalaiset vehkeilyt pulpahtavat jälleen pinnalle. Jackson Lamb on elementissään. Olihan hän Dickie Bown kanssa aikoinaan ollut kylmän sodan sankariagentteja.

Samanaikaisesti MI5 haluaa värvätä nykyisen venäläisen oligarkin lännen agentiksi.

Mick Herron leikkii kissa- ja hiirileikkiä menneisyyden vaarallisten haamujen kanssa. Mutta myös kirjaimellisesti. Onko jo kauan sitten haudattu vakoiluoperaatio taas käynnistynyt? Ja jos on, niin miksi?

Mick Herron on menestyksensä ansainnut. Nukkuvat Leijonat muistuttaa lukijaa siitä, että menneisyyttä ei voi paeta, että sukupolvien synnit vaikuttavat nykyhetkeen joskus hyvinkin kuolettavasti.

Ja että mikään ei koskaan ole sitä, miltä näyttää.

Jussi Wahlgren

Nukkuvat leijonat on saatavilla Turkka Mastomäen lukemana äänikirjana (kuuntele näyte) sekä e-kirjana (lue näyte). Kirja sisältyy myös Elisa Kirja -kuukausitilaukseen, jolla nautit ääni- ja e-kirjoista rajattomasti niin paljon kuin haluat.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone