King Arthur: Legend of the Sword

arthur2

Ohjaus: Guy Ritchie. Rooleissa: Charlie Hunnam, Astrid Bergès-Frisbey, Jude Law, Djimon Hounsou. 127 min. K12.

Guy Ritchie on liittynyt vuosisataiseen perinteeseen sepittämällä oman versionsa Camelotissa majailevasta myyttisestä kuninkaasta. King Arthur: Legend of the Sword ei tavoittele Antoine Fuquan Kuningas Arthurin (2004) tavoin historiallista uskottavuutta tai realistista tulkintaa.

Sen sijaan Ritchie on tunkenut jauhelihamyllyynsä  aineksia Arthurin mytologian lisäksi muun muassa Raamatusta, fantasiakirjallisuudesta, Robin Hoodista, Shakespearelta, Beowulfista ja Nibelungein laulusta puristaen kasaan lähes tunnistamattoman sotkun, jota elokuvaksi kutsutaan.

Jälki muistuttaa Ritchien aiemmista, Lontoon alamaailmaan sijoittuvista, toiminnallisista rikoselokuvista. Lontoossa (”Londonium”) liikutaan nytkin, ja Charlie Hunnamin esittämä Excaliburia heilutteleva lihaskimppu on tyypillinen ritchiemäinen kovanyrkkinen ja itseriittoinen katujen kasvatti.

Myös puisevasta äijäilystä koostuva dialogi, hidastukset ja nopeat leikkaukset ovat ohjaajalle tyypillisiä. Kohtuullisen viihdyttävissä Sherlock Holmes -elokuvissa (2009, 2011) hidastukset korostivat sankarin toimien suunnitelmallisuutta intensiivisen leikkauksen ja nopean dialogin muodostaessa rytmin, joka resonoi Holmesin vikkelän älyn kanssa. Mutta se, mikä Puussa, heinässä ja muutamassa vesiperässä (1998) ja Snatch – hävyttömissä (2000) tuntui raikkaalta tuulahdukselta, iskee nyt naamalle pilaantuneena löyhähdyksenä.

King Arthur: Legend of the Sword koostuu pääosin väkivallasta, väkivallalla uhkailusta, takaumista väkivallasta ynnä muusta tappeluksesta. Maagien ja sotajoukkojen CGI-taistelut tuovat mieleen Uuden-Seelannin maisemista Isoon-Britanniaan siirretyn, Taru Sormusten Herrasta -trilogiaan pohjautuvan tietokonepelin.

Se, että  David Beckhamin sekuntien mittaiseen näyttäytymiseen kankaalla kiinnittää huomiota saati kirjoittaa siitä virkkeen, kertoo enemmän elokuvasta kuin kohtauksen ikimuistoisuudesta tai kriitikon hairahtumisesta sivupolulle kesken arvostelun.

King Arthur: Legend of the Sword esittelee sankarin synnyn ja joukon sivuhahmoja. Elokuvan nimi ja se, että pyöreän pöydän ritarit esitellään viimeisessä kohtauksessa, petaavat jatko-osaa. Siihen vihjaa myös se, että Merlin jätetään tarinan ulkopuolelle. Tietoisuus tästä himmentää nopeasti lopputekstien suoman vapahduksen tuottaman mielihyvän.

J. K. SILVENNOINEN

 Leffa on vuokrattavissa Elisa Viihteestä.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone