Kesävieras: Jouni Hynysen kesä kuluu musiikkihommissa, mutta uusi romaanikin on suunnitteilla

Mesta.netin kirjasivuston Kesävieras-juttusarja jatkuu. Toisena vuorossa on Kotiteollisuus-yhtyeen keulahahmona ja kirjailijana tunnettu Jouni Hynynen.

Mitä sinulle kuuluu juuri nyt?

”Itse asiassa aika hyvä meininki on meneillään. Tietysti kaikki Kotiteollisuuden ja Maanalaisen Armeijan keikat tyssähti Koronan takia, mutta ajattelin käyttää yllättäen tulleen vapaa-ajan tehokkaasti. Eli olen kasaillut työhuoneella huomattavan nipun uusia biisejä molemmille bändeille, ja näitä molempia aletaan äänittämään tämän kesän aikana. Kun tähän lisää sen, että vaimoni kanssa saimme keväällä tehtyä kymmenen jaksoa Villa Mayhem -podcastia Radioplaylle, ei voi todeta muuta kuin että töitä on tullut tehtyä enemmän kuin aikoihin. Tosin osa niistä ilman palkkaa, mutta eihän se näissä taiteilijan rentun duunihommissa niin oleellista ole. Tärkeintä on liike.”

Mitä kirjoja aiot lukea tänä kesänä?

”En mitään. En kerkeä. Minulle levyn äänitykset ovat 24/7 -tyyppistä hommaa, jolloin keskitytään vain siihen. Jos jotain luen, niin jotain runokirjatyyppisiä hommia, joista voi saada jotain ideoita uusien biisien teksteihin. Ja tietty jos jostain studion nurkista sattuu löytymään 70-luvun Jalluja, niiden eroottiset novellit toki kahlaan läpi ihan oppimismielessä.”

Mainitse joitakin kesäkirjasuosikkeja?

”Muistan heti neljä eri ajanjaksoilta: lukioaikoina Anna-Leena Härkösen Häräntappoase ja Harri Sirolan Abiturientti tekivät vaikutuksen. Myöhemmin linja ”vähän” muuttui. Parhaiten kautta aikain ovat uponneet ehkä Antony Beevorin ”Stalingrad” ja Edvart Radzinskin ”Stalin”. Pirteää kesälukemistoa.”

Missä luet kesällä?

”Himassa tai mökillä. Joskus olen yrittänyt lukea hiekkarannallakin, mutta ei siitä mitään tule. Liikaa hälinää, pitää olla rauhallinen mesta, enkä ole rantaihmisiä muutenkaan. Ja kun luen, luen yleensä nukkumaan mennessä sängyssä. Jos kirja jää vaivaamaan, lukeminen saattaa jatkua aamuun asti, tai jatkua pienen nukahtamisen jälkeen keskellä yötä.”

Edellisen kirjasi julkaisusta on kulunut kaksi vuotta. Miten kirjallinen urasi jatkuu?

”Romaani on ollut suunnitteilla jo pitkään, muistiinpanojakin on runsaasti. Mutta kun ei ole aikaa aloittaa. Ehkä ensi syksynä.”

Entä mitä muuta aiot tehdä kesän aikana?

”Mökillä puita ja saunoa. Ja jos vaimo aseella pakottaa, käyn silloin tällöin lenkillä.”

Tutustu Hynysen kirjoihin.

Kotiteollisuuden kaikille avoin Live Stream TV:n keikka 27.6.  klo 20. osoitteessa livestreamtv.fi

Lue myös: Kesävieraana Christian Rönnbacka

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone