Katja Kettu – Yöperhonen

kansi yoperho

Katja Kettu, Yöperhonen WSOY 2015, 334s.

Taattua hurjaa Kettua

Kätilön jälkeen odotukset Katja Ketun suhteen nousivat huippuunsa. Onhan Kätilö saavuttanut jo kansainvälisetkin lukijansa. Eikä syyttä. Ketun vahva kertomisen lahja täyttää odotukset myös Yöperhosen kohdalla.

Eksotiikan ja historiallisen totuudellisuuden lisäksi Katja Ketun omintakeinen kirjoitustyyli, sanavalinnat ja joskus hulvattomasti ryöppyävät sanakäänteet saavat lukijan välillä takajaloilleen välillä purskahtamaan itkuun. Tunnetasolla synkät tapahtumat, maustettuna aavistuksen verran ironisella huumorilla, vievät lukijan maailmaan, joka on hyvin kaukana nykyisen Suomen tilanteesta.

Kettu kertoo tällä kertaa Vorkutan työleiristä Siperiassa. Ja samalla hän paljastaa peräti 90 vuotta päähenkilön, sekä ruumiillisesti että henkisesti silvotun Irga Malisen, Villilinnun, elämästä. Irga lähtee hiihtämällä rakentamaan Neuvostoliiton ihanneyhteiskuntaa 1930-luvulla. Hän vie mukanaan mm isänsä, valkoisen kenraalin, shakkinappulan, joka symboloi sekä Irgan että isänsä väkivaltaista kohtaloa. Neuvostoliiton väkivaltaisen ja vainoharhaisen arjen valjettua Irga toki katuu lähtöään. Mutta se ei häntä pelasta karmealta kohtaloltaan.

Irgan rinnalla Kettu kuljettaa tarinaa Vernasta, joka on lähtenyt Putinin Venäjälle etsimään tietoja kauan sitten kadonneen isänsä kohtalosta. Kettu kuvaa nykypäivän Venäjää osuvasti, jopa ilkikurisesti.

Myös aikaisemmin tuttu monen toimen mies, Aleksei Ignatenko on kuvioissa mukana.

Marilaisuus ja vähemmistöjen sorto ja mielivaltainen kohtelu nousevat yksilötason taustalta vahvasti esiin. Kettu liikkuu tuttuun tapaan eri aikatasoilla. Lukijan on syytä olla tarkkana. Monille aikatasojen vaihto on haasteellinen tehtävä, toiset saavat siitä lisää lukunautintoa.

Masentavuudestaan huolimatta vesitornin rakentaminen marilaiseen Lavran kylään on huvittavaa luettavaa. Jollain lailla tuttua Neuvostosekoilua. Vesitorni rakennetaan, etteivät kylän naiset joutuisi kantamaan vettä pitkän matkan päästä. Vesitorni kyllä valmistuukin, mutta vesijohtoja siihen ei saada, joten naiset jatkavat vuosisataista kantamistaan toimimattoman vesitornin varjossa.

Ketun Yöperhonen on ehdottomasti mielenkiintoista luettavaa ja kuuluu syksyn kärkiromaaneihin.

Jussi Wahlgren

 

Yöperhonen on luettavissa Elisa Kirjassa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone