Kari Tapion koskettava elämäkerta sisältää monta unohtumatonta ja yllättävää tarinaa – Danny pyysi ajamaan viikset, tuurauskeikka jääkiekkomaalivahtina päättyi selkäsaunaan

Antti Heikkisen elämäkerta kertoo Kari Tapio. Elämä lämpimästi mutta kaunistelematta laulajasta, joka nousi useiden vastoinkäymisten kautta yhdeksi kaikkien aikojen menestyneimmäksi iskelmätähdeksi.

Muun muassa Juice Leskisen ja Kalle Päätalon elämistä aiemmin kirjoittanut Heikkinen sai käyttöönsä Kari Tapion perheen yksityisen arkiston: valokuvat, muistiinpanot ja kirjeenvaihdon. Lisäksi kirjaan on haastatelu lukuisia tunnettuja viihdealan ammattilaisia ja Kari Tapion lähipiiriä.

Kirja paljaastuukin todelliseksi runsaudensarveksi. Monet pienetkin yksityiskohdat ja ”sivujuonet” valottavat Kari Tapion elämää ja persoonaa laaja-alaisesti.

Mesta.netin kirjasivusto poimi muutaman mielenkiintoisen kohdan Kari Tapion elämästä.

Urheilijanuori Kari Jalkanen

Mäkihyppy merkitsi nuorelle Kari Jalkaselle pitkään enemmän kuin musiikki. Sunnuntaisin isän pyhäkoulussa istuminenkin tuntui pakkopullalta, koska siinä kului hukkaan hyvää hyppyaikaa.

Karista kehittyi kelvollinen mäkihyppääjä. Ei mikään kaikkien aikojen urheilijalupaus, mutta laadukas hyppääjä nyt kumminkin. Taito kasvoi, ja niin myös kunnianhimo. Kyöpelin torniin nouseminen perhosteli mahanpohjassa ja ilmalennon aikainen euforia oli tila, jonka Kari Tapio selitti alkavan ahh-äänestä, joka hyppääjän suusta hyppyrin nokalla pääsee.”

Myöhemmin laji vaihtui jääkiekoksi, jota Kari pelasi A-junioreihin asti Savon Pallossa. Kirjan mukaan hän oli kakkoskentän hyökkääjä, ja jonkun maakuntasarjassa pelanneen edustusjoukkueen matkassa sarjapeleihin, kerran Mikkeliin tuuraamaan kipeäksi tullutta maalivahtia.

Moken pesti ei ollut Karin ominta aluetta. Kiekko tuli voimalla ja sen eteen meneminen tuntui vähemmän mukavalta ajatukselta. Maalivahti Jalkanen keskittyi väistelemään mikkeliläisten lämyjä. Savon Pallo hävisi 13-0. Silti lätkä oli Karille tärkeä elämäntäyte ensimmäisinä Pieksämäen vuosina, mutta ei siitä mäkihypyn veroista intohimoa tullut. Enemmän se silti kiinnosti kuin koulunkäynti, joka sujui laiskansutjakasti.”

Suuri rakkaus

Kari Jalkanen ja Brita Viheriävaara kulkivat yhdessä 46 vuotta. Välissä oli lyhyitä taukoja, mutta kuten kirjassa todetaan, ilman toisiaan he eivät tulleet toimeen. Kuvankauniin Pian rehtori-isä ei hyväksynyt suhdetta ”muusikonrenttuun”. Hän ilmoitti, ettei Kari Jalkanen ollut missään tapauksessa tervetullut hänen vävyehdokkaakseen. Hän päästi tyttärensä ulos vain joka toinen lauantai.

”Myös Kari joutui kehittelemään konsteja saadakseen Piaan yhteyden. Hän lähetti tytölle kirjeitä Pian tyttökaverien kautta ja kun ikävä iski kesken työpäivän, sai työkaveri Arja Korhonen ryhtyä keskusneidiksi ja veivata Viheriävaarojen numeron.
Kun nuori naisääni kysyi Piaa, kävi Eino Viheriävaara hakemassa tyttärensä luuriin. Ulos Pia pääsi vain joka toinen lauantai ja kotona piti olla tarkasti yhdeksältä.”

Olen suomalainen

On Pohjantähden alla
tää koti mulla mainen
mä elämästä laulan
olen suomalainen

Kari Tapion ura olisi ollut hyvin erilainen ilman suurta laulua, Olen suomalainen, jonka hän levytti vuonna 1983 Raul Reimanin ikoniseen tekstiin ja italialaiseen klassikoiskelmään.

Kari sai tekstin käteensä ensimmäistä kertaa juuri ennen levytystä. Kappale ei noussut rakettina listoille, mutta ennen pitkää se ja samanniminen albumi alkoivat käydä kaupaksi. Kappaleen myötä Karista tuli sinivalkoinen hahmo, joka yhdisti sukupolvia.

”Olen suomalainen puhkaisi hänet tulkitsijana kukkaan. Kun biisi sattui kohdalleen, osoitti Kari pystyvänsä tulkitsemaan sen uskottavasti, koskettavasti tai jopa riemastuttavasti, mutta ennen muuta aidosti ja omalla saundillaan.”

Keikkaelämän raadollisuus

Koskettavassa kirjassa keikkaelämän ja viihdebisneksen raadollisuus sekä kamppailu alkoholismia vastaan välittyvät lukijalle ja äänikirjan kuulijalle.

Kari Tapion juominen lähti käsistä 80-luvun vaihteessa. Kirjan mukaan yksi syy oli jatkuva reissaaminen.

”Vaikka Kari oli liikkuva luonne ja hänessä virtasi kulkurin veri, nautti hän myös kotona olemisesta. Poikien ajatteleminen nosti unettomana yönä tipan silmään. Ikävä Karilla oli vaimoaankin, mutta ikävään kytkeytyi myös mustasukkaisuus. Tien päällä ollessaan Kari kilautteli kotiinsa tarkistussoittoja ja tenttasi, oliko kotona vieraita. Omat lankeamiset pahensivat luulotautia. Asiat kasaantuivat päähän. Muutama ryyppy lääkitsi ja nosti ajatuksiin muita aiheita. Mutta Karin viinapää oli huono. Humaltumiseen ei tarvittu montaa tujausta, kolmen kaljan jälkeen hän oli silminnähden päihtynyt.”

Viiksimies

Yksi Kari Tapion tavamerkeistä olivat viikset. Hän kertoi Miitta-tädin eli Miitta Sorvalin tv-ohjelmassa kasvattaneensa viikset, koska hän nolosteli pitkää alahuultaan.

Vuonna 1972 Kari istui D-tuotannon palaverissa ja kohtasi ensimmäisen kerran Ilkka ”Danny” Lipsasen. Danny oli pyytänyt Karia tulevan Käärme Show -kiertueensa vierailijaksi ja nyt he sopivat yksityiskohdista. Yksi ehdotuksista synnytti eri puraa.

Palkka-asia oli selvä, mutta seuraavaan Dannyn ehdotukseen Kari ei suostunut. Dannyn mielestä solistikiinnityksen kannatti ajaa viiksensä pois. Kari pisti kampoihin, viikset kuuluivat hänen imagoonsa. Hän oli muutenkin ulkonäöstään tarkka, kampauksella oli väliä. Stailin tuli olla tyylikäs ja kikkailematon. Ulkonäön uudistaminen tuntui hirvittävältä ajatukselta. Kuopiossa Kari oli kokeillut minivogueta ja näyttänyt omasta mielestään Tina Turnerilta. Viikset jäivät.”

Viimeinen encore

Kirjassa palataan laulajan viimeisiin elinpäiviin ja hetkiin, jossa oli jäähyväisten maku.

Viimeisenä syksynään Kari antoi läheisimmille ystävilleen lahjoja. Reijo Taipale sai kantrihapsuisen nahkarotsin ja hänen kulkuriveljensä Jami puvun, johon Kari raapusti nimensä.

Kari Tapani Jalkasen elämä päättyi oman kodin pihamaalle, vaimonsa syliin, 7. joulukuuta 2010, vähän ennen iltaseitsemää. Tieto sairauskohtauksesta saavutti pian Jalkasen pojat, vaimon veljen ja paikalle riensi myös ystävä Ile Vainio.

”… Harmaakarvaiselle rinnalle laskeutui hiljaksiin pieniä lumihiutaleita. Ne sulivat. Iho oli vielä lämmin. Komea, paksuketjuinen ristikoru oli vierähtänyt sivuun sydämen päältä. Kari oli komea ja terveen näköinen. Mutta kuollut.”

Kursivoidut kohdat ovat kirjasta Kari Tapio. Elämä. Kirja on saatavilla e-kirjana ja Antti Heikkisen itsensä lukemana äänikirjana.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone