Kari Lumikeron uutuuskirjassa on hauskoja sattumuksia uran varrelta – Andy McCoyn vuotava nenä, baariin kadonnut Kaurismäki ja muovikassillinen seteleitä

MTV3:n entinen ulkomaankirjeenvaihtaja Kari Lumikero julkaisi vuonna 2019 muistelmateoksensa Uutismies. Kirjasta tuli myyntimenestys ja se keräsi kehuja. Toimittajalegendalta kaivattiin lisää muistoja.

Nyt Lumikero jatkaa tarinointiaan uudessa kirjassaan Tätä en vielä kertonut – uutismiehen tilinpäätös (Tammi). Muisteltavaa riittää, sillä hän työskenteli kirjeenvaihtajana 1980-luvun puolivälistä aina 2010-luvulle saakka. Eläkkeelle hän jäi vuonna 2014.

Kirjassa päästään keskelle erikoisia tilanteita ja uutistapahtumien kulisseja. Lumikero teki uransa aikana tuhansia raportteja ja henkilöhaastatteluja. Osassa sattui ja tapahtui kaikenlaista.

Yksi ikimuistoinen on Andy McCoyn tapaaminen Berliinissa vuonna 1999. Lumikeron Saksan matkan aiheena oli Pekka Lehdon ohjaama ja käsikirjoittama elokuva The Real McCoy, joka kertoo Hanoi Rocks -yhtyeen kitaristin Andy McCoyn elämästä

Hän oli sopinut Andy McCoyn eli Antti Hulkon kanssa haastattelun Berliiniin ennen esitystä. Haastattelu tehtiin Lehdon pyynnöstä ulkona hyytävässä ulkoilmassa.

Yhteinen tuokiomme eteni ystävällisessä hengessä melko rutiininomaisesti, kunnes huomasin, että hyytävässä ulkoilmassa pelkästään kevyeen puolipitkään, punaviinin väriseen silkkitakkiin pukeutuneen rocktähden molemmat sieraimet alkoivat valua suomeksi sanottuna räkää. Minulla oli ylläni ruskea Camel-päällystakkini ja sen tilavissa taskuissa paperinenäliinoja. Niistä oli tullut luontevasti kolmen lapsen isän pakollisia rutiinitarvikkeita. Nyt niille tuli käyttöä, ja kuvaajani katseli hämmästyneenä, kun niistin huolellisesti Andyn tuulenhalkaisijan molemmat onkalot ja päälle päätteeksi kuivasin sierainten lähialueet – kuten olin vuosikymmenten mittaan oppinut tekemään myös jälkeläisilleni”, Lumikero muistelee kirjassaan.

Lumikeron mukaan myöhemin sisällä teatterissa Andy tuli hänen luokseen ja sanoi jäljittelemättömällä, hieman paksuässäisellä, sössöttävällä äänellään: ”Oli hyvä tehdä sun kanssa tuota haastattelua. Sä pidit huolta musta!”

Lumikero muistelee myös tapaamistaan Aki Kaurismäen kanssa Hampurin elokuvafestivaaleilla vuonna 2002. Kaurismäelle oli myönnetty Saksan arvostetuin Douglas Sirk -elokuvapalkinto. Palkinto piti luovuttaa juhlatilaisuudessa, mutta juhlakalua ei näkynyt missään.

Yleisö istui jo salissa, mutta Akia ei kuulunut. Olin havainnut jo aikaisemmin, että illan tähti vietti aikaansa elokuvateatterin baarissa. Juhlakalu siemaili gin toniciaan kaikessa rauhassa, ja kun häntä ei kuulunut elokuvateatteriin, kävin pelkästä uteliaisuudesta tarkistamassa tilanteen. Aki istui baaritiskin ääressä drinkki edessään eikä tehnyt elettäkään siitä luopuakseen. Katsomon eturiville asettunut Akin vaimo – joka selvästi tunsi miehensä – vakuutti kaikessa rauhassa, että ”kyllä se sieltä kohta tulee”.

Uralle mahtui erikoisiakin sattumuksia. Yksi niitä toteutui, kun Lumikero soitti DDR:n naismaajoukkueen entiselle huippu-uimarille Birgit Heukrodtille. Yllättäen puhelimeen vastasi miesääni.

Esittelin itseni ja asiani ja pyysin saada puhua Birgitin kanssa. Hän vastasi: ”Minä olen Birgit Heukrodt. Minulle kehittyi miehen ääni dopingin seurauksena.” Nikottelin jonkinlaista anteeksipyyntöä, mutta hän rauhoitteli: ”Älkää välittäkö. Törmään tähän väärinkäsitykseen edelleen jatkuvasti”, Heukrodt totesi hämmentyneelle suomalaistoimittajalle.

Lumikeron kirjassa käväistään myös Thaimaassa, Gambiassa ja Norjassa traagisen sukellusonnettomuuden turmapaikalla.

Yksi ikimuistoisista reissuista suuntautui vuonna 1992 Murmanskiin, jonne MTV:n uutisten johtoryhmä oli lähtenyt junalla Helsingistä Pietariin varhain aamulla. Tarkoituksena oli pitää uutisten silloisen päätoimittajan Tauno Äijälän johdolla junaseminaari, jossa valmistauduttaisiin mullistavaan muutokseen, jossa MTV saisi viimein oman kanavansa.

”Venäjän rajan ylittämisen jälkeen oli heti hoidettava käytännön asioita. Niinpä retkemme johtaja oli päättänyt vaihtaa matkakassamme Venäjän rupliksi jo Viipurin asemalla junan pitkähkön pysähdyksen aikana.”

Puolen tusinan täysikokoisen miehen ravitsemiseksi tarvittiin runsaasti ruplia, jotka Äijälä osti rahanvaihtopisteessä kohtalaisella nipulla Suomen markkoja. Ruplan seteleitä tuli niin paljon, että niitä ei saanut sopimaan mihinkään järjelliseen paikkaan. Neuvokas rahanvaihtokeskuksen naispuolinen työntekijä keksi viimein, että hänellä oli sattumalta kirjoituspöytänsä laatikossa vanha Valintatalon muovikassi. Sinne sullottiin käyttövarat muutaman päivän tarpeisiin”, Lumikero kertoo kirjassa.

Kursivoidut kohdat ovat otteita kirjasta Tätä en vielä kertonut – uutismiehen tilinpäätös. Kirja on saatavilla myös Kari Lumikeron lukemana äänikirjana.

Kuva: Lari Järnefelt

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone