Kadonnut rock-laulaja Scott Hutchison löytyi kuolleena

9888

Skotlannin poliisi vahvistaa, että Forthinvuonosta tänään löytynyt vainaja on Frightened Rabbit  -yhtyeen laulaja Scott Hutchison. Poliisi ei paljasta kuolinsyytä.

36-vuotias Hutchison katosi varhain keskiviikkona Dakota Hotellista, joka sijaitsee Edinburghin lähettyvillä. Kaksi tuntia myöhemmin hän julkaisi itsetuhoisen twiitin, joka sai hänen omaiset tekemään katoamisilmoituksen. Viestissä luki: ”Olen nyt poissa, kiitos”.

Isoveli Noel kertoo, että Scott Hutchison kärsi masennuksesta ja hän kertoi siitä avoimesti läheisilleen.

Noelin mukaan läheiset olivat toiveikkaina, että ”Scott palaisi takaisin rajan takaa”.

”Hän oli intohimoinen ja karismaattinen sekä yksi hauskimmista ja ystävällisimmistä ihmisistä, jonka me tiesimme. Kaikki hänen seurassaan saivat tuntea. että hänellä oli loistava huumorintaju.”

Scott Hutchison perusti indie-rock-yhtye Frightened Rabbitin vuona 2003. Bändi on julkaissut viisi albumia ja esiintynyt suurimmilla festivaaleilla.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone