Jussi Vatanen seikkailee ympäri palloa Nelosen uudessa viihdeohjelmassa

IS 20160128 Jussi Vatanen kuvattuna Helsingiss torstaina 28. tammikuuta 2016. Kuva: Roni Rekomaa

Tuntemattomasta sotilaasta, Putouksesta ja Napapiirin sankarit -elokuvasta tuttu näyttelijä ja koomikko Jussi Vatanen nähdään ensi keväänä ensimmäistä kertaa Nelosella.

Pallon ympäri -nimisessä seikkailuohjelmassa kolmen reissaajan tavoite on päästä kotiin − mutta se ei todellakaan ole yksinkertaista.

Kolme seikkailijaa pudotetaan kukin eri puolille maapalloa. Heillä on yksi tehtävä: poimia kahdeksan esinettä kahdeksasta eri kohteesta ympäri maapalloa ja tulla mahdollisimman pian kotiin.

Seikkailijat suorittavat omia tehtäviään samanaikaisesti eri puolilla maailmaa. Käyvätkö onnenlahjat tasan, kun yksi saa seikkailla Karibian lämmössä ja toinen painaa junalla pitkin jäistä Siperiaa?

Vatasen lisäksi matkalle lähtevät Sara Forsberg sekä  Mikko Kuustonen.

Pallon ympäri nähdään Nelosella huhtikuussa.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone