Judas Priest vakuutti Helsingin jäähallissa

Judas5

Tuska Pre-Party

Judas Priest, Five Finger Death Punch

Redeemer of souls -tour

4.6.2015, Jäähalli, Helsinki

Metallimusiikin legenda Judas Priest ei näytä kaipaavan vielä eläkkeelle vaikka jäähyväiskiertueista on puhuttu jo pariinkin otteeseen. Eikä ole tarvettakaan. Metallijumala Rob Halfordin kipparoima yhtye oli nimittäin Helsingin jäähallissa sellaisessa iskussa jonka rinnalla moni nuorempi yhtye kalpenee välittömästi. Tämänkertainen kiertue on nimetty uuden Redeemer of souls -albumin mukaan. Kyseisestä levystä ei ole kuin hyvää sanottavaa sillä se on herkkua kaikille metallimusiikin ystäville.

5FDBEnsimmäistä kertaa järjestetty Tuska Pre-Party toi Helsinkiin myös nuoremman polven metallisuosikin. Yhdysvaltalainen Five Finger Death Punch sai eturiviin pakkautuneelta yleisöltä innokkaan vastaanoton. Yhtye nauttii Suomessakin melkoista suosiota. Orkesteri osoittautui livenä energiseksi ja ilmeikkääksi esiintyjäksi solistinsa Ivan Moodyn johdolla. Itselleni yhtyeen kappaleet eivät etukäteen olleet mitenkään tuttuja. Poikkeuksena toki myös sinkkuna ilmestynyt Lift me up jolla Rob Halford vierailee. Torstaina ei metallijumalaa lavalla näkynyt mutta biisi kulki silti mallikkaasti, aivan kuten koko 5FDB :n osuus.

Judas2Esiripun väistyttyä Judas Priest aloitti keikkansa mainion uutuuslevynsä kappaleella Dragonaut joka kuuluu ehdottomasti kyseisen albumin parhaimmistoon. Varsin pian kävi selväksi, että yhtyeen lavashow on tälläkin kertaa tyylikkään pelkistetty. Lavan takaosan isolla screenillä näkyi milloin animaatioita milloin levynkansia kappaleiden tueksi. Ympäri lavaa koko keikan marssineen Halfordin ei pahemmin tarvinnut biisejä esitellä. Riitti, että yleisö näki kansikuvan ja solisti mainitsi albumin nimen. Redeemer of soulsilta kuultiin lopulta neljä kappaletta. Albumin nimikkoraita on takuulla kaikkien Painkiller -fanien makuun. Melkoista tykitystä myös livenä.

Judas3Näkyvässä roolissa konsertissa oli myös vuonna 2011 K.K. Downingin korvannut Richie Faulkner. Nuori kitarasankari poseerasi ja ilmeili niin yleisön kuin kuvaajienkin kanssa iäkkäämmän Glenn Tiptonin tyytyessä vähäeleisempään osaan. Basisti Ian Hill ei liikkunut metriäkään keikan aikana mikä ei liene kovin suuri yllätys. Rumpali Scott Travisin rumpukapulat lentelivät ilmaan tämän tästä. Tuttua oli myös solisti Halfordin ravaaminen lavan takana. Vaatteet vaihtuivat nopeaan tahtiin mutta jotenkin miehen katoaminen vähän väliä on häirinnyt minua Priestin viime vuosien keikoilla.

Judas4Uusien kappaleiden lisäksi setissä kuultiin myös muutama muu mukava yllätys. Heti kolmantena Devil’s child, keikan puolivälin paikkeilla Love bites ja setin loppupuolella Jawbreaker. Halfordin laulu on yhä mallikelpoista kuultavaa vaikka luonnollisesti vanhoihin korkeuksiin ei enää ylletä. Tottakai biisilistassa olivat mukana myös Breaking the law varsin onnistuneen yhteislaulun kera sekä Hell bent for leather ja moottoripyörä. Letkeä Turbo lover ilahduttaa aina. Nykyisellään Judas Priest on varsin viihdyttävä ja toimiva kokonaisuus vanhaa ja uutta, menneisyyttä ja nykyisyyttä. Ou ou ou jee. Ou jee!

Judas1Judas Priest settilista: Intro: War pigs (Battle cry)Dragonaut/Metal gods/Devil’s child/Victim of changes/Halls of Valhalla/Love bites/March of the damned/Turbo lover/Redeemer of souls/Beyond the realms of death/Jawbreaker/Breaking the law/Hell bent for leather//The hellion/Electric eye/You’ve got another thing coming//Painkiller

Teksti ja kuvat: Petri Kipinä

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone