”Joulupukkeilua, nukkekoteja ja traktoreita” – Lue Kolmistaan-sarjan tähtien joulumuistoja

kolmistaan

Kolmistaan-komediasarja alkoi Elisa Viihteessä joulukuun puolivälissä. Sarjan pääkolmikko Pamela Tola, Lauri Tilkanen ja Eero Ritala sekä ohjaaja Samuli Vauramo kertovat seuraavassa joulumuistojaan ja tunnelmiaan.

lauri tilkanen kolmistaan

Lauri Tilkanen

”Vartuin maatilalla Pöytyällä, entisessä Karinaisten kunnassa. Lapsuuden joululahjoista muistan parhaiten poljettavan muovitraktorin, joka kulutettiin loppuun meidän perheen neljän sisaruksen toimesta. Myöhemmin saimme lahjaksi bensamoottorilla toimivan minitraktorin. Se oli naapurin rakentama ja siihen sai laitettua peräkärryn. Traktori maksoi takuulla itsensä takaisin, koska teimme sen kanssa maatalon töitä. Olen yrittänyt jäljittää tuota traktoria, jotta saisin sen omien lasteni käyttöön.”

”Joululeffoista on jäänyt parhaiten mieleen Yksin kotona -elokuvat. Niissä oli hyvä joulun henki. Vietän joulun perinteisesti synnyintilallani. Osa sisaruksistani asuu ulkomailla. Kokoonnumme jouluna yhteen.”

pamela tola kolmistaan 1

Pamela Tola

”Lapsuudessa toivoin joululahjaksi nukkekotia, mutta en koskaan saanut sitä. Ostin nukkekodin lahjaksi esikoispojalleni, kun hän oli kaksivuotias. Nyt aikuisiällä minulla ei ole joululahjatoiveita. Lähinnä sitä toivoo rauhallista joulua.”

”Katson joka joulu Rakkautta vain (Love Actually) -elokuvan. Se on ihab sairaan hyvä romanttinen komedia, jossa joulun tunnelma välittyy koskettavalla ja todellisella tavalla. Myös Lumiukko kuuluu jokaiseen jouluun.  Nyt minusta on tullut se vanha mummeli, joka pakottaa lapsensa katsomaan mykän Lumiukko-elokuvan luullen, että he ymmärtävät sen hienouden.”

eero ritala kolmistaan

Eero Ritala

”En ole suuri jouluihminen, ja viettäisinkin joulun pyhät mieluummin jossain paratiisisaarella pähkinöistä drinkkejä nauttien. Lapsuuden jouluista tulevat mieleen perinteinen Lumiukko-elokuva, joka katsottiin jokaisena aattoaamuna. Näyttelen itse uudessa Joulumaa-elokuvassa, joten saatan olla tulevaisuudessa osa jonkun ihmisen jouluperinnettä.”

”Parhaita joulumuistojani ovat ne, kun olen saanut esittää joulupukkia veljeni lapsille. Se on paras mahdollinen rooli, jonka voi saada. En ole koskaan nähnyt yhtä aidosti onnellista katsojaa kuin lapsi, joka katsoo pukkia kirkkain silmin. Lapsia eivät kiinnosta pukin näyttelijän kyvyt, koska he jännittävät niin paljon, että mitä paketeista löytyy.”

samuli valkama 1 (2)

Samuli Vauramo

”Muistan lapsuudestani vahvasti sen elämyksen, kun sain lahjaksi junaradan. Kyseinen junarata on edelleen tallella ja poikani otti sen käyttöön vuosi sitten. On mahtavaa, että lelut säilyvät ja siirtyvät sukupolvelta toiselle.”

”Lempijouluelokuvani on Rakkautta vain. Katsoimme sen vaimoni kanssa useana jouluna putkeen, mutta perinteessä on nyt kahden vuoden tauko. Täytyykin taas katsoa se yhdessä tänä jouluna.

Uudet Kolmistaan-jaksot julkaistaan Elisa Viihteessä seuraavasti:

  • 21.12. jaksot 4-5
  • 28.12. jaksot 6-8
  • 4.1. jaksot 9-10

Lue sarjan arvostelu.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone