Jere Karalahdesta kertova dokumentti saapuu elokuvateattereihin

Ex-jääkiekkoilija Jere Karalahdesta kertova dokumenttielokuva Karalahti tulee elokuvateatteriensi-iltaan keskiviikkona 13.1.2021.

Elokuvan on ohjannut Juuso Syrjä ja käsikirjoittanut Mika Karttunen.

Karalahti-elokuvan tuottavat Solar Filmsin Rimbo Salomaa, Markus Selin ja Jukka Helle ja sen levittää Nordisk Film.

Elokuva kertoo rakastetun ja vihatun kaukaloiden pahan pojan tarinan suorasanaisesti ja säästelemättä. Dokumenttielokuvaan on haastateltu yli 50 henkilöä, kuten esimerkiksi Jeren perhettä, valmentajia, toimittajia, kanssapelaajia ja lapsuudenystäviä. Syvällinen dokumenttielokuva koostuu haastattelujen lisäksi arkistomateriaalista ja dramatisoiduista kohtauksista.

Tuottaja Markus Selinin mukaan elokuva kertoo kaikkien tunteman Jere Karalahden ainutlaatuisen ja omalla tavallaan myös järkyttävän tarinan, joka on erittäin mielenkiintoinen.

Karalahti-elokuva kertoo taustat siihen, miksi Jere on jättänyt lunastamatta häneen itseensä kohdistuvat odotukset, mitä suuri yleisö on taas saanut seurata useiden vuosien ajan”, Selin toteaa.

Elokuvan pohjalta julkaistaan myöhemmin dokumenttisarja C Moressa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone